— Ville-Veikko Mastomäki

Niinistö: Meidän tulee puolustaa vapautta ja ihmisoikeuksia kaikkialla Euroopassa

Tiedote 6.5.2014

Vihreät lähtevät eurovaaleihin pelastamaan ilmaston, luomaan uutta työtä sekä puolustamaan vapautta ja ihmisoikeuksia. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puhui tänään vihreiden kampanja-avauksessa Helsingissä. 

- Myös suhteessa Eurooppaan tarvitsemme toisiamme. Jotkin toimijat haluavat, että Suomi käpertyisi kasaan ja sulkisi silmänsä muun maailman ongelmilta, muiden ihmisten kärsimyksiltä. Mutta erityisesti vaikeina aikoina tarvitsemme toisiamme enemmän – emme vähemmän. Vihreät haluavat olla luomassa yhteistä Eurooppaa, jossa rauha ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. EU-vaaleissa on kyse tulevaisuudenuskosta. Vihreät haluaa ratkaista yhdessä ihmisten kanssa Euroopan ja suomen ongelmat: puolustaa kansalaisten vapauksia, luoda työtä ja torjua ilmastonmuutosta, Niinistö linjasi.

Niinistön mukaan Euroopan unionin tehtävä rauhan ja ihmisoikeuksien puolustamisessa on ollut vihreille aina tärkeä.

- Se on erityisen tärkeää tänään. Haluamme yhä pontevammin puolustaa vähemmistöjä ihmisoikeuksia Euroopan sisällä ja kehittää EU:n ulkopolitiikkaa rauhan ja demokratian turvaamiseksi lähialueillamme. Kansalaisten vapaa liikkuvuus on ollut monelle suomalaisellekin iso mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja hankkia vaikkapa koulutusta ulkomailta. Tänä päivänä ihmisoikeuksien ja vapauksien puolustaminen korostuu, oli kyse sitten siirtolaisten kohtelemisesta ihmisarvoisesti tai digitaalisista oikeuksista NSA:n vakoiluskandaalin kaltaisilta uhilta. EU menestyy, kun pidämme huolta ihmisten oikeuksista ja vapauksista, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan tämän päivän maailmassa ympäristö, työ ja talous tukevat toinen toisiaan. Työelämään pääsyä on helpotettava ja nuorisotakuun toteutuminen on varmistettava kaikkialla Euroopassa, jotta nuorilla on uskoa omaan ja maansa tulevaisuuteen.

- Ilmastonmuutos on ihmiskunnan keskeisin tulevaisuuskysymys, josta muut puolueet ovat pitkälti hiljaa. Me uskallamme puhua ilmastonmuutoksesta – mutta emme vain puhua, vaan ottaa käyttöön ratkaisuja ja tavoitteita, joilla sitä torjutaan ja joilla luodaan työtä Suomeen. Suomi ja Eurooppa menestyy kun panostamme vähäpäästöisiin ratkaisuihin, digitaalisaatioon ja torjumme ilmastonmuutosta, Niinistö sanoi.

Kunnianhimoiset päästövähennykset ja uusiutuvan energian tavoitteet EU:ssa luovat markkinoita suomalaisille puhtaan teknologian ratkaisuille.

- Ne auttavat meitä uudistamaan teollisuuttamme ja kehittämään Suomea tietoyhteiskuntana. Me tarvitsemme lisää biotuotetehtaita, maailman puhtaimpia laivamoottoreita ja supercellejä. Kiinassa päättäjät haluavat puhdistaa vanhan teknologian pilaaman ympäristönsä ja pyytävät meitä toimittamaan heille parasta puhdasta teknologiaa. Meidän tehtävämme on luoda kotimarkkinat, joiden kautta suomalaiset yritykset ja osaaminen voivat ponnistaa valtaville kehittyvien talouksien markkinoille, Niinistö linjasi.

Niinistö on luottavainen vihreiden vaalinäkymiin. Vihreät tavoittelee vähintään kahta meppiä, mikä on samaa tasoa kuin perussuomalaisten ja Sdp:n gallupkannatus.

- Suomalaiset kaipaavat ratkaisua Suomen ja Euroopan ongelmiin. Olen kokenut, että vihreiden tavoitteet saavat paljon vastakaikua turuilla ja toreilla. Hyvällä vaalikampanjalla meillä on erittäin hyvät mahdollisuudet saavuttaa vähintään kaksi meppiä ja pitää asemamme yhtenä suurista suomalaisista puolueista europarlamentissa, Niinistö sanoi.

Jaa sivu: