— Emmi Riikonen

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto vaatii demareilta selitystä edustaja Rajamäen toiminnasta

Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Kari Rajamäki kaatoi eilisessä salikäsittelyssä hallituksen yksimielisen esityksen paperittomien terveydenhoidon järjestämisestä. Rajamäki pyysi esityksen paperittomien terveydenhoidosta pöydälle eduskunnan toiseksi viimeiseen työpäivään ja loi näin aikatauluesteen esityksen lopulliselle hyväksymiselle tällä vaalikaudella.

Toiminta rikkoo ennenkuulumattomalla tavalla eduskunnan pelisääntöjä. Demareiden Rajamäki on hallituspuolueen kansanedustaja, lakiesitys oli demariministerin valmistelema ja julkisuudessa voimakkaasti puolustama ja lisäksi hallitukselta yksimielinen esitys. Hallituksen esitys ehdittiin jo nuijia läpi sosiaali- ja terveysvaliokunnan istunnossa viime viikolla. Niinikään perustuslakivaliokunta oli puoltanut esityksen hyväksymistä. Valiokuntakäsittelyssä yksikään demari tai kukaan muu hallituspuolueen edustaja ei äänestänyt esitystä vastaan.

Eduskunnassa voi yleensä luottaa siihen, että hallituspuolueen jäsenet eivät kaada hallituksen omia esityksiä salikäsittelyssä. On pöyristyttävää ja demokratian vastaista, että hallituspuolueen edustaja kävelee näin sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli että koko eduskunnan luottamuksen yli. Mikäli kysymys ei ole demareiden eduskuntaryhmässä sovitusta menettelystä, odotamme demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta sekä ministeri Huoviselta uskottavaa ulostuloa ja kannanottoa ryhmänsä jäsenen toimintaan.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto
Vihreät
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja
050-5121727
Jaa sivu: