— Heidi Hautala

Heidi Hautalan puheenvuoro puoluekokouksessa 5.6.2015

Hyvä puoluekokousväki,

vihreillä ja muulla oppositiolla on kaikki syyt torjua äärimmäisen epäoikeudenmukaiset vaaralliset leikkaukset ja sopeuttamistoimet, jotka kohdistuvat yhteiskunnan heikoimpiin. Insinööri hallitsee prosessikaaviot, mutta yhteiskunnallisten kehityskulkujen tiedostaminen on jo eri juttu. (En siis puhu teistä, vihreän eduskuntaryhmän arvoisat insinöörit Satu, Jyrki ja Johanna.)

 Yhä koveneva globaali kilpailutalous ja tietotekniikan jättiharppaukset jättävät monia kyydistä. Ammattien kadotessa alta uusiin tehtäviin ei välttämättä ole valmiita polkuja. Jako selviytyjiin ja putoajiin alkaa aikaisin. Juuri siksi hallituksen iskut koulutusta ja päivähoitoa vastaan ovat kohtalokkaita ja kostautuvat varmasti myös taloudessa. Eriarvoisuuden torjunta on globalisaation kiihtyessä koko ajan tärkeämpää.

On traagista, että koulutuksen mallimaalta on mennyt näin pahasti usko itseensä. Kun vielä oikeusministeriö on jätetty sellaisen henkilön käsiin, joka arvioi rangaistuksia (jopa kuolemanrangaistuksen tarpeellisuutta) omien läheistensä turvallisuudesta käsin, voidaan varautua sanomaan hyvästi pohjoismaiselle kriminaalipolitiikalle. Vankeja on väestön määrään nähden vähän ja sosiaalipolitiikkaa pidetään parhaana rikosten ennaltaehkäisynä. Putoajia tulee siis vielä lisää.

Economist-lehti on useissa kirjoituksissaan kiinnittänyt huomiota siihen, että varhaiskasvatus on hyväksi kaikille lapsille, mutta se on aivan erityisen hyvä pojille, joilla on huonot lähtökohdat. Heidän syrjäytymisensä alkaa varhain ja sillä on kauaskantoisia seurauksia ja kustannuksia. Feministinä sanon, että Economist on oikeassa todetessaan, että kun kehittyneen yhteiskunnan huippu on vieläkin valtaosin varattu miehille, rinnalle on syntynyt myös häviäjäluokka, jossa kouluttamattomien miesten rooli korostuu. Lehti kehottaa satsaamaan varhaiskasvatukseen ja muun muassa purkamaan koulutuksen sukupuolittuneita rakenteita siten, että poikia kannustetaan kouluttautumaan hoitotehtäviin, kampaajiksi ja muillle naisvaltaisille aloille, joilla uusia työtilaisuuksia syntyy enemmän kuin perinteisille miesten aloille. Myös Suomessa jako naisten ja miesten aloihin on työelämässä silmiinpistävä ja kansainvälisesti huomioitu tasa-arvo-ongelma. Hallitus osoittaa täydellistä sukupuolisokeutta väittäessään, että naiset ja miehet ovat jo tasa-arvoisia.

 

"Keneltä viedään eniten?" on ollut viime viikkojen otsikkojen aihe. Eniten viedään tietysti maailman köyhimmiltä. Uskomatonta mutta totta, kehitysavun leikkaukset asettuvat vaalikampanjoiden kahden korkeimman tarjouksen, kokoomuksen ja perussuomalaisten välimaastoon, lähes 400 miljoonaan vuodessa, jos mukaan lasketaan päästöhuutokauppatulojen siirtäminen pois kehitysyhteistyöstä. Yli 40 prosentin leikkaus tekee kipeää, mutta ei tunnu aiheuttavan juuri minkäänlaista häpeäntunnetta, ovathan edunsaajat kaukana. Näin suuria leikkauksia ei voi tehdä näin nopealla aikataululla ilman katastrofaalisia vaikutuksia esimerkiksi Afrikassa heikoimpien hyväksi tehdylle työlle ja omille kansalaisjärjestöillemme.

Eilen julkistettu arvio Suomen kehitysyhteistyöstä antaa paljon tunnustusta Suomen pitkäjänteiselle työlle. Etiopiassa jopa kymmenesosa aikaansaannoksista puhtaan veden vuosituhattavoitteen saavuttamisesta on Suomen ansiota. Erityisen taitavasti on autettu kehitysmaita rakentamaan instituutioita, mitä voidaan pitää kehityksen pääedellytyksenä. Tottakai parantamista on, muun muassa kehitysyhteistyön painopisteiden valinnassa ja avun koordinoinnissa. Menneen talven "kriittinen" kehitysyhteiskeskustelu on ollut kuitenkin paljolti luulojen levittelyä. Suomen kehitysyhteistyö sopii varsin hyvin eilen Helsingissä puhuneen Paul Collierin näkemyksiin tehokkaasta kehitysyhteistyöstä. Hän nosti esille myös sen, että kaikkein oleellisinta on tukkia pääomapakoa ja tehdä kaupan rakenteista kehitysmaita suosivampia. Miten nykyinen hallitus puuttuu näihin? Jatkaako se meidän aloittamaamme työtä? Hallitusohjelma ei edes mainitse yritysvastuuta, vaikka yrityksille halutaankin kanavoida enemmän kehitysyhteistyövaroja.

Erkki Tuomiojan sanoin, Suomi ei ole enää pohjoismaa. Ruotsi on yhä vahvempi kansainvälinen vaikuttaja, kehitysyhteistyön suurvalta. Suomesta tulee nyt pienvalta, muun muassa rauhanturvaamisessa. Kansainväliseen maineeseen pätee sama kuin maineeseen yleisestikin: sen hankkiminen on työn ja tuskan takana, mutta sen voi menettää yhdessä yössä. Kuukausi kun on kulunut, Suomella on aivan uusi profiili.

Vuosi 2015 on kehityksen supervuosi. Se on EU:n kehitysvuosi, jona lyödään lukkoon YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet ja sovitaan niiden rahoituksesta. Suomella ei ole aihetta ylpeilyyn.

EU-komission puheenjohtaja Juncker sanoi tällä viikolla suorat sanat: on skandaali, että useat EU-maat vähentävät kehitysrahoitustaan talouskriisin varjolla.

Maahanmuutto on Välimeren pakolaistragedioiden myötä EU:n suurin ajankohtainen haaste. Sota, sortovalta, köyhyys ja kaaos ovat saaneet liikkeelle laajimman pakolaisaallon sitten toisen maailmansodan. Syyriasta on paennut neljä miljoonaa ihmistä. Suomen tulisi sivistysvaltiona kantaa vastuunsa edes murto-osan verran tästä inhimillisestä kärsimyksestä. Sen sijaan hallitus pakoilee EU-maiden kaavaillussa taakanjaossa Suomelle lankeavaa, muutaman sadan pakolaisen lisäkiintiötä. Entisenä ja syntyperäisenä oululaisena haluan sanoa, että jos Suomi haluaa laajemmin Euroopasta ja myös EU:n eteläisistä jäsenmaista tukea arktisille pyrkimyksilleen, on myös osoitettava solidaarisuutta Italialle, Kreikalle ja Maltalle.

 

Euroopan parlamentti äänestää ensi viikolla TTIP-sopimuksesta ohjeistaen komissiota neuvotteluissa. Niin, kukapa vastustaisi vapaakauppaa, jos se on reilua? Olisi toki hyvä, että Suomessa rakennettuja jäänmurtajia voitaisiin myydä esteettä Yhdysvaltoihin, ja että Yhdysvallatkin joutuisi täten avaamaan julkisia hankintojaan ei-amerikkalaisille.

Mikäli transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus syntyy, se on suurin koskaan tehty kauppasopimus. Se kattaisi yli puolet maailman bruttokansantuotteesta. Vihreät suhtautuvat sopimukseen kriittisesti. Siihen on hyvät syyt. Sopimuksen on tarkoitus poistaa kaupan esteitä ja se tekee sen ennen muuta yhdenmukaistamalla sääntelyä ja lainsäädäntöä EU:n ja USA:n kesken. On äärettömän tärkeää, että sopimus neuvotellaan avoimesti, demokraattisesti ja kansalaisia kuunnellen. Euroopan parlamentti on paalupaikalla, koska sen tulee saada neuvotteluista tietoa "täysimääräisesti ja oikea-aikaisesti". Lissabonin sopimuksella parlamentille tuli oikeus hyväksyä tai hylätä merkittävät kansainväliset sopimukset. Olen itse käyttänyt täysimääräisesti tiedonsaantioikeuteni ja käynyt lukemassa luottamuksellisia asiakirjoja valvotuissa oloissa. Samalla on ollut tärkeää vaatia kansalaisille enemmän tietoa neuvotteluista.

Kansalaisyhteiskunta näyttikin voimansa sijoittajasuojan riidanratkaisumenettelyn, ISDS:n yhteydessä. Juuri kansalaisyhteiskunnan taholta tulleen paineen seurauksena komissio on pyrkinyt korjaamaan ehdotustaan. Tämä ei riitä meille vihreille, sillä investointiriidat pystytään ratkaisemaan hyvin jäsenvaltioiden tuomioistuimissakin. ISDS:stä pitäisi luopua kokonaan. Ensi viikon äänestyksessä keskiössä on juuri se, vaatiiko parlamentti ISDS:n poistamista. Vaa'ankieliasemassa on ennen kaikkea sosialidemokraattien S&D-ryhmä, joka viime viikolla kannatti ISDS:ää, mutta tällä viikolla muutti kantaansa takaisin ISDS-vastaiseksi. Toivomme, että linja nyt pitää.

TTIP on kuitenkin paljon muutakin kuin ISDS. On huolehdittava siitä, että lainsäätäjien oikeus säätää kansalaisten etujen mukaisia lakeja säilyy. Kun Suomi 20 vuotta sitten liittyi Euroopan unioniin, eduskunnan toimivalta turvattiin taitavasti. Eduskunnan tulisi nyt pohtia, miten se turvataan, kun jatkossa EU ja Yhdysvallat suunnittelevat lainsäädäntöneuvostossa yhteisiä lakeja. Erittäin huolestuttava on tieto, että komissio on - jo ennen kuin mitään on ehditty sopia - luopunut Yhdysvaltain vastustuksen takia säätämästä lakia, jolla rajoitettaisiin hormonihäiriköksi epäiltyjä kemikaaleja. Ei siis näin.

 

Lopuksi.

Olen kohteliaasti kieltäytynyt lukemattomista onnitteluista, joita olen viikon kuluessa saanut osakseni. On erittäin surullista, että Venäjä on laatinut mustan listan 89 eurooppalaisen poliitikon ja muun Venäjä-vaikuttajan maahanpääsyn estämiseksi. Ulkoministeri Lavrovin sanoin Venäjä pidätteli reaktioitaan kauan, mutta koki sitten olevansa velvoitettu toimimaan jo kansainvälisen oikeuden keskeisen vastavuoroisuusperiaatteen nojalla.

Surullista on nimenomaan se, että Venäjä pitää peiliä EU:n kasvojen edessä väittäen itse toimivansa samoilla säännöillä. Venäjä on kuitenkin jo vuosia ottanut etäisyyttä kansainvälisen oikeuden sääntöihin ja korvannut ne omillaan. Asetelma ei siten ole symmetrinen.

Kaikkein surullisinta on se, että Ukrainan kriisi ei näytä olevan ratkeamassa Minskin rauhansopimusten mukaisesti. Viime päivinä, kun EU:ssa huomio on kiinnittynyt mustaan listaan, Venäjän sotatoimet Itä-Ukrainassa ovat olleet kiihtymässä.

Kun nyt olen mustalla listalla, käytän hyväkseni kaikki tilaisuudet ottaa esiin se, miten suuressa ja yhä syvenevässä ahdingossa Venäjän demokraattinen oppositio ja ihmisoikeuksien puolustajat ovat. Vihreiden yhteydet heihin ovat nyt entistäkin tärkeämpiä.

Vaikka Suomea uhkaa sisäänpäin käpertyminen, me emme tässäkään anna tuumaakaan periksi.