— Heidi Hautala

Puhe puoluevaltuuskunnassa 26.9.2015

Heidi Hautala

Olemme nyt Euroopassa pakolaismäärien kasvaessa tilanteessa, jonka on voinut ennakoida jo vuosia. Jo pitkään me vihreät olemme muistuttaneet, ettemme voi linnoittautua Eurooppaan muurien sisälle ja ummistaa silmiämme ulkomaailmalta. Nyt tilannetta käsittelevät Euroopan tasolla vuoropäivittäin sisäministerit ja valtionpäämiehet- ja naiset; kenellekään ei pitäisi enää olla epäselvää, että toimia tarvitaan. 

Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan. Pakolaisten määrä ylitti 60 miljoonan rajan ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen viime vuonna. Jo useamman vuoden meneillään on ollut useita pahimman luokan humanitaarisia kriisejä,Irak, Syyria, Etelä-Sudan, Jemen, Ukraina... On selvä, ettei tämä voi olla näkymättä Euroopassa. Entä tulevat ilmastopakolaiset?

Parlamentti ja jopa komissio tajuavat tämän, mutta jäsenmaat vitkuttelevat, puhumattakaan Suomesta. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker Unionin tila -puheessaan muistutti, että lähes kaikki eurooppalaiset kansat ovat joskus olleet pakolaisina. Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus ja EU:n jäsenmailla on vastuu ihmisten vastaanottamisesta. 

Juncker korosti, että pakolaisten määrä suhteessa Euroopan väestöön on 0,11 prosenttia, kun Libanonissa luku on 25 prosenttia vaikka sen vauraus vain viidesosa EU:sta. Mitkään muurit eivät pidättele terrorismia ja sortoa pakenevia ihmisiä. Oli vain ajan kysymys, milloin kriisien naapurimaiden kantokyky pakolaisten vastaanottamisessa heikkenee niin, että ihmiset suuntaavat enemmän Eurooppaan. Edelleen kuitenkin Eurooppaan päätyy vain murto-osa. 86 prosenttia pakolaisista on kehitysmaissa. 

Etsittäessä vihreää vastausta tilanteeseen, on ensiksi luotava katse niihin syihin, joiden vuoksi ihmiset pakenevat kodeistaan. Niin kauan kuin on äärimmäistä köyhyyttä, sotia, eriarvoisuutta ja ihmisten mahdollisuudet jakautuvat epätasaisesti maailmassa, on myös ihmisiä, jotka liikkuvat paremman elämän toivossa. 

Suurin osa Eurooppaan saapuvista pakenee konflikteja. On puututtava pakolaisuuden ja konfliktien syihin. Osa taas hakee parempaa elintasoa. On siis luotava sellaiset olosuhteet, ettei ihmisten tarvitse paeta kodeistaan köyhyyttä. Tämä ei ole helppoa, mutta ei ainakaan pitäisi tehdä niin kuin Suomi, joka ensi vuonna reagoi maailman hätään leikkaamalla noin 400 miljoonaa kehitysmäärärahoja. Juncker paheksui jäsenmaita, jotka nyt leikkaavat kehitysyhteistyövaroja aikana, jolloin niitä pitäisi kasvattaa. Suomalaisena minua hävetti.

Toisaalta hävetä saa koko Eurooppa, joka lykkäsi 0,7 prosentin tavoitteen 15 vuoden päähän tänä vuonna, jolloin se olisi pitänyt olla jo saavutettu. Kesällä uusien kehitystavoitteiden rahoittamisesta päätettäessä juuri kukaan muu avunantaja ei tosin sitoutunut edes tähän. Ja missä ovat konkreettiset toimet pääomapaon tukkimiseksi ja kauppapolitiikan muuttamiseksi?

Keskiviikkona EU:n päämiehet vaativat lisärahoitusta mm. YK:n pakolaisasiain päävaltuutetulle ja Maailman elintarvikeohjelmalle. Pakolaisleirien huonot resurssit ajavatkin ihmisiä pidemmälle pakoon. On myös hyvä, että komissio ilmoitti perustavansa uuden 1,8 miljardin euron hätärahaston Afrikan kriisimaille. Jokaisen jäsenmaan odotetaan osallistuvan tähän. Miten Suomi aikoo vastata näihin vetoomuksiin? EU:n osalta hätärahasto ei kuitenkaan ole uutta rahaa ja perinteiset avun kriteerit epäselvät. Selkeänä vaarana yleisesti on, että kehitysmäärärahoja käytetään yhä enemmän kehitysmaiden maahanmuuton patoamiseen. Ja kun yhä suurempi osa rahoista menee humanitaariseen apuun, vähenee köyhyyden todellisiin syihin puuttumiseen käytettävä raha entisestäänkin.

Kun pakolaisia ja maahanmuuttajia kuitenkin tulee Eurooppaan ja tulee aina tulemaan, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Juncker neuvoi meitä olemaan ylpeitä eurooppalaisesta projektista. Ei tulisi pelätä sitä, että EU nähdään turvapaikkana. Tarvitaan enemmän yhteistä Eurooppaa ja yhteistä turvapaikkapolitiikkaa.  

Oikea vastaus ei ole rajavalvonnan tehostaminen, kuten tähän asti. Ei voi olla niin, että pakolaisten annetaan hukkua Välimereen. Pakolaisten ihmisoikeuksia ja heidän oikeuttaan turvapaikkaan on kunnioitettava. Oikea keino ei ole Frontexin oikeuksien lisääminen, Älykkäät rajat -hanke tai päätetty sotilasoperaatio EUNAVFOR MED, joka voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa sivullisia uhreja. 

Jos halutaan päästä eroon ihmissalakuljettajista, tarvitaan laillisia keinoja päästä Eurooppaan. Ensinnäkin turvapaikanhakijoille: ainoa, mikä etenee, on päätös ottaa 20 000 kiintiöpakolaista suoraan kolmansista maista. Tämä luku ja toimenpide eivät riitä. Tarvitaan humanitäärinen käytävä, jota kautta pakolaiset pääsevät hakemaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti turvapaikkaa. Suomessa voisi ottaa käyttöön humanitaarisen viisumin, esimerkiksi syyrialaisille. Turvapaikkaa voisi myös hakea EU- ja jäsenmaalähetystöistä, mutta ei samalla estäen pääsyä Eurooppaan.

Ei pidä unohtaa, että tarvitaan myös laillisia keinoja maahanmuuttoon eli hakemaan töitä. Komission esittämä Blue card-järjestelmän uusiminen kuuluu tähän, mutta koskee vain hyvin koulututtua väkeä. Perheenyhdistämisdirektiiviin pohjautuvaa perheenyhdistämistä on helpotettava, erityisesti Suomen kohdalla.

Euroopan pakolaispolitiikan kivijalka, Dublinin järjestelmä, jossa turvapaikanhakija palautetaan aina siihen EU-maahan, johon hän on ensimmäiseksi saapunut, ei toimi. Jo vuonna 2011 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kielsi Belgiaa käännyttämästä turvapaikanhakijoita Kreikkaan. Tuomio lopetti monet käännytykset Kreikkaan.

Dublin on uudistettava kokonaan, jotta pakolaisia ei palauteta huonoihin oloihin maihin, joilla ei ole enää vastaanottoresursseja. On siirryttävä solidaarisempaan vastuunjakoon, mitä vihreät ovat vaatineet jo vuosia.. Tässä on edistystä, vaikka itse Dublinia ei ole kyseenalaistettu. On historiallista, että neuvosto on nyt hyväksynyt komission esityksen yhteensä 160 000 (40 000 + 120 000) pakolaisen sisäisestä siirrosta pois Kreikasta, Italiasta ja mahdollisesti muualta. Suomelle tämä merkitsee 2 398 uutta pakolaista. 

Suomi on ollut pakolaisvirtojen näkökulmasta syrjässä, vaikka meillä on sama vastuu kuin muilla. On häpeällistä, että leimaudumme nyt änkyrämaiden leiriin, emmekä kannata ehdotettua pysyvää ja sitovaa sisäisten siirtojen järjestelmää.

Vaikka Suomi, samoin kuin EU, tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta, niin mitä hallitus tekee? Ei halua kasvattaa pakolaiskiintiötä, tiukentaa perheenyhdistämisiä (miten se on edes mahdollista), menettää Suomen maineen YK:ssa leikkauksilla, madaltaa pakolaisten sosiaaliturvaa, kannattaa kaikkia EU-keskustelujen huonoja esityksiä, kuten tiukkaa palautuspolitiikkaa ja turvallisten maiden listaa, joka vaarantaa yksilöllisen turvapaikkamenettelyn ja vastustaa hyviä. Onko tämä Perussuomalaisten yksin sanelemaa? Ei, tästä ovat Kokoomus ja Keskusta yhtä lailla vastuussa.

Voisiko Suomikin puhua enemmän siitä, että EU:ssa tarvitaan yhtenäisempiä menettelyjä ja eteläisten maiden vastaanottojärjestelmien auttamista, turvapaikkapäätösten vastavuoroista tunnustamista ja ihmisten hengen pelastamisen laittamista keskiöön Välimeren operaatioissa. Muuten voidaan heittää hyvästit myös Schengenin mahdollistamille vapaille rajaylityksille. 

Globaalissa maailmassa sulkeutunut ja ikääntyvä Suomi ei tule pärjäämään.

(Lopuksi, olen itse ehdottanut, että myös Euroopan parlamentin tulee kantaa osavastuunsa pakolaistilanteen ratkaisemisessa. Siksi olen vedonnut vihreiden ryhmän puheenjohtajan Philippe Lambertsin, parlamentin varapuheenjohtaja Ulrike Lunacekin ja meppi Ska Kellerin kanssa kirjeellä Euroopan parlamentin puheenjohtaja Martin Schulziin ehdottamalla Strasbourgin rakennusta pakolaisten majoituspaikaksi. Parlamentissa on tarvittava infrastruktuuri ja toimistoja käytetään vain neljä päivää kuukaudesta. Parlamentti voi kokoontua tarvittavan ajan Brysselissä. Parlamentti voisi näin auttaa niiden miljoonien ihmisten rinnalla, jotka tässä ennennäkemättömässä kriisissä ovat toimineet ennennäkemättömin keinoin.)