— Anita Nousiainen

Vihreiden järjestöpäällikkönä aloittaa Emma Kolu

Vihreiden uudeksi järjestöpäälliköksi on valittu VTK Emma Kolu. Kolu aloittaa tehtävässään 12. lokakuuta osa-aikaisena ja kokopäiväisenä marraskuun alussa.

Kolu, 28, on työskennellyt aiemmin vuoden verran järjestöpäällikön tehtävässä sijaisena erittäin menestyksekkäästi. Hän siirtyy nyt järjestöpäällikön tehtävään kansanedustaja Ozan Yanarin avustajan työstä. Aiemmin Kolu on työskennellyt mm. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn järjestö- ja koulutuskoordinaattorina.

- Olen ollut aktiivinen vihreä yli yhdeksän vuotta. Tänä aikana puolue on kehittynyt uskomattoman paljon. Haluan olla mukana viemässä Vihreitä vieläkin eteenpäin, tulevaisuuden puolueeksi, yhdessä tämän mahtavan ja kasvavan porukan kanssa, Kolu toteaa.

Järjestöpäällikön tehtäviin kuuluu puolueen järjestökentän kehittäminen ja järjestöllinen suunnittelu, useiden piiri- ja kunnallisjärjestöjen työntekijöiden esihenkilönä toimiminen sekä vapaaehtoistoiminnan kehittäminen.

- Mielestäni aktiivinen puoluetoiminta, järjestö- ja vapaaehtoistoiminta, perustuu vaikuttamiseen. Vihreisiin liitytään kun halutaan parantaa maailmaa, ja siihen meidän järjestökenttämme tulee antaa entistä parempia ja nykyaikaisempia mahdollisuuksia.