Outi Alanko-Kahiluoto: Loppu kaikelle naisiin kohdistuvalle väkivallalle

Outi alanko-Kahiluoto

Yksi alkuvuoden suurista keskustelunaiheista on ollut naisiin kohdistuva häirintä, ahdistelu ja väkivalta. Lääppiminen. Ja syystä on ollutkin. Naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat Suomessa järkyttävän yleisiä. Euroopan unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan lähes kaikki naisiin kohdistuvan väkivallan ja häirinnän muodot ovat Suomessa yleisempiä kuin Euroopassa keskimäärin.

Suomalaisista naisista 30 % on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin tekemää fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa kumppanin taholta on kohdannut 53 %. Seksuaalisen ahdistelun luku on typerryttävän suuri: 71 %:a suomalaisista naisista on ahdisteltu heidän täytettyään 15 vuotta. Tätä nuorempana aikuisen tekemän fyysisen, henkisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi on joutunut 53 % tytöistä. Tämä on korkein luku Euroopassa. Suomalaisnaiset myös pelkäävät poikkeuksellisen paljon: 35 % naisista on edellisen vuoden aikana ollut huolissaan väkivallan kohteeksi joutumisesta ja 46 % on vältellyt tiettyjä tilanteita tai paikkoja tämän pelon vuoksi.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen syöpä. Sairaus joka nostaa ruman päänsä esiin kerta toisensa jälkeen. Väkivallan yleisyys on pysynyt hyvin samalla tasolla jo pitkään. Kyse on globaalista ilmiöstä. YK:n arvioiden mukaan jopa 70 % naisista kohtaa väkivaltaa elämänsä aikana. Yleisintä on puolison tekemä väkivalta. Suomi haluaa monesti olla edelläkävijä ja kutsuu itseään tasa-arvon mallimaaksi. Sukupuolittunut väkivalta rumentaa tuon kuvan. Amnesty Internationalin sanoin: ”Naisiin kohdistuva väkivalta paljastaa yhteiskunnassa vallitsevan sukupuoleen perustuvan syrjinnän, jonka taustalla ovat sukupuolten väliset valtaerot.”

Naiset ja miehet eivät ole Suomessa tasa-arvoisia niin pitkään, kun enemmistö naisista kohtaa miesten tekemää väkivaltaa tai ahdistelua. Kaikille väkivallalle ja asiattomalle käytökselle on omaksuttava ehdoton nollatoleranssi. Sitä ei voi millään perustein puolustella tai hyväksyä on uhrina tai tekijänä kuka tahansa. Tämän linjan on läpäistävä kaikki toiminnan tasot oppilaitoksista poliisiin ja terveyskeskuksista poliitikkoihin.

Väkivalta ja ahdistelu eivät poistu itsestään. Ne vaativat systemaattisia ja laaja-alaisia toimia. Suomen on välittömästi otettava käyttöön uskottava keinopaletti, jolla sekä ehkäistään väkivaltaa ja ahdistelua, puututaan niihin että annetaan apua sekä uhreille että tekijöille. Pitkälti samat keinot tepsivät tekijän taustasta ja alkuperästä riippumatta. Alla on lueteltu joitain esimerkkejä toimivista keinoista:

Ehkäisy

  • Kaikki lähtee lapsuudesta. Jo pieniin lapsiin on saatava juurrutettua ymmärrys, että toiseen ei saa koskea ilman lupaa, ei:n sanominen todella tarkoittaa sitä ja että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Tässä avainasemassa on päiväkotien ja koulujen opetus. On otettava käyttöön sukupuolisensitiivistä ja normikriittistä opetusta. Sukupuoliin liittyviä käsityksiä on tuotava näkyviksi ja niihin on aktiivisesti puututtava. Poikuuteen ei kuulu väkivallan hyväksyminen eikä tyttöyteen hoivaaminen. Kaikkia lapsia on kohdeltava yksilöinä, ei sukupuolensa edustajina.
  • Oppia opettajille. Uudenlaisen mentaliteetin omaksumiseen tarvitaan opettajien täydennyskoulutusta ja oppimateriaalien tuotantoa. Sukupuolisensitiivisyys on omaksuttava opetussuunnitelmien lähtökohdaksi ja täydennyskoulutukseen on varattava riittävät resurssit.
  • Seksistä on voitava puhua. Mitä enemmän kaikille ihmisille, jo lapsesta lähtien, kerrotaan asiallisesti ja monipuolisesti seksistä ja seksuaalisuudesta, sitä helpompi on ymmärtää ihmisten koskemattomuuden tärkeys ja se, että seksin tulee aina perustua kaikkien osapuolten suostumukseen. Myös aikuisille on jaettava tietoa. Esimerkiksi neuvolat ja terveyskeskukset mutta myös puolustusvoimat ovat hyviä paikkoja käydä aikuisten kesken läpi seksuaalisuutta ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
  • Vastaanottokeskuksissa on tärkeä käydä avoimesti ja perusteellisesti läpi seksuaalisen koskemattomuuden periaatteet ja keskustella niistä. Myös myöhemmissä kotoutumisen vaiheissa tulee käsitellä laaja-alaisesti suomalaista yhteiskuntaa, naisen asemaa ja seksuaalisia käytöstapoja. Maahanmuuttajayhteisöille tulee tarjota tukea mahdollisesti esiintyvään väkivaltaan.
  • Tabuille ei ole tilaa. Avoimen tiedonjakamisen lisäksi kaikesta epäasiallisesta kohtelusta on voitava puhua. Tällä hetkellä suuri osa ahdistelusta ja väkivallasta jää pimentoon, koska uhria hävettää. Tai koska monet sivulliset sulkevat silmänsä. Tai koska vanhemmat eivät tule puhuneeksi koskemattomuudesta lapsilleen, koska ajatus siitä, että oma lapsi voisi olla lääppijä tai raiskaaja, on niin vieras. Mitä enemmän asiallista keskustelua koskemattomuudesta ja seksuaalisuudesta käydään, sitä helpompaa on myös ennaltaehkäisy ja puuttuminen.
  • Kadulla ei saa joutua pelkäämään. Väkivallan ja ahdistelun ehkäisemisen on oltava läpileikkaavana tavoitteena kaikessa kuntien päätöksenteossa. Valaistuksen on oltava sellaista, ettei muodostu pimeitä ja pelottavia paikkoja. Joukkoliikennevuoroilla on varmistettava turvallinen liikkuminen paikasta toiseen.
  • Päättäjien on oltava tosissaan. Suomen on perustettava valtakunnallinen korkean tason koordinaatioelin vastaamaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja ahdistelun ehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta. Lisäksi jokaisessa kunnassa on oltava nimetty yhteyshenkilö ja koordinointielin. Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen kansainvälisen sopimuksen, ns. Istanbulin sopimuksen, toimenpiteiden toteuttaminen on välttämätöntä. Tämä vaatii päättäjien sitoutumista, hallintorajat ylittävää yhteistyötä ja koordinaatiota sekä rahaa. Valtion ja kuntien budjetteihin on varattava riittävästi määrärahoja väkivallan ehkäisyyn. Talouskriisi ei ole peruste unohtaa ihmisoikeudet.

Hoito

  • Turvaa tarvitseville. Suomessa on aivan riittämättömästi turvakoteja, joihin väkivaltaa kokeneet voivat hakeutua suojaan. Turvakotipaikkoja on liian vähän ja lähimpään turvakotiin voi olla kohtuuttoman pitkä matka. Suomen on nostettava turvakotipaikkojen määrä kansainvälisten suositusten mukaiseen 500:een nykyisestä noin 120:stä. Turvakotien alueellinen kattavuus on varmistettava. Tähän on osoitettava riittävät resurssit.
  • Apua helposti. On välttämätöntä perustaa matalan kynnyksen tukipalveluja, joihin kuka tahansa väkivaltaa kokenut nainen pääsee ilman ajanvarausta, suomen kielen taitoa tai rahaa.
  • Laaja-alaista tukea väkivaltaa kokeneille. Väkivaltaa kokeneen on välttämätöntä saada nopeasti apua. Tämän lisäksi väkivallasta selviäminen voi vaatia pitkäaikaista hoitoa ja tukea. Tätä on tarjottava muun muassa terveyskeskuksissa. Lisäksi tarvitaan maksuttomia, anonyymejä puhelinpalveluja, internet-pohjaisia keskustelu- ja etsivän työn palveluja sekä pysähtymiskeskuksia, joissa voi käsitellä kokemuksiaan vielä pitkään tapahtuneen jälkeen. Lisäksi tarvitaan erillisiä kriisipalveluja sekä tukea uuden elämäntilanteen järjestämiseen, mikäli väkivallasta seuraa esimerkiksi avioero.  
  • Koulujen tukipalvelut kuntoon. Tyttöjen kohtaama ahdistelu ja väkivalta vaativat erityistä huomiota. Kynnys hakea apua on korkea eikä huonojen kokemusten jälkeen aikuisiin välttämättä luoteta. Kouluissa ja nuorisotaloissa on oltava henkilökuntaa ja osaamista havaita ahdistelu ja antaa nuorelle tämän tarvitsemaa tukea. Esimerkiksi toimiva oppilashuolto ja psykologipalvelut ovat tärkeitä. Aikuisen on oltava valmis kuuntelemaan ja kohtaamaan nuori tämän ehdoilla.

Puuttuminen

  • Auttajiin on voitava luottaa. Yksikään väkivaltaa tai ahdistelua kokenut ei saa joutua epämiellyttävään tilanteeseen poliisin, vartijan tai lääkärin kanssa. Uhrin kokemuksia ei saa kyseenalaistaa eikä uhria syyllistää esimerkiksi pukeutumisen tai seksuaalikäyttäytymisen vuoksi.
  • Koulutusta auttajille. Ammattiryhmille, jotka kohtaavat työssään väkivaltaa ja ahdistelua kokeneita ihmisiä, on annettava erityistä koulutusta väkivallan tunnistamiseen sekä uhrien kohtaamiseen. Näitä ryhmiä ovat muun muassa lääkärit, poliisit, opettajat, tuomarit, psykologit ja sosiaalityöntekijät. Väkivallan tunnistaminen ja uhrien kohtaaminen on sisällytettävä peruskoulutukseen ja lisäksi aiheesta tarvitaan täydennyskoulutusta.
  • Puututaan väkivaltaan heti. Varhainen puuttuminen on avainasemassa väkivallan kierteen katkaisemisessa. Jos väkivaltaa havaitaan, siihen on puututtava heti. Uhrille on tarjottava tukea ja mahdollisuus lähteä väkivaltaa sisältävistä tilanteista. Yksikään viranomainen ei saa jäädä odottamaan, että väkivalta loppuisi itsestään.
  • Turvallinen koti, turvallinen työpaikka. Väkivaltaan ja epäasialliseen käytökseen tulee puuttua kaikkialla. Julkiset tilat, kodit, työpaikat, liikuntakeskukset tai baarit ovat kaikki siinä mielessä samanlaisia tiloja, ettei missään niissä ole oikeutusta väkivaltaan tai häirintään. Työpaikoille ja muihin yhteisöihin tarvitaan selkeät pelisäännöt häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi.
  • Pidetään mielessä naisten moninaisuus. Väkivaltaa ja ahdistelua kokevat kaikenlaiset ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevat naiset. On välttämätöntä huomioida erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat naiset. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vammaisten naisten riski joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi on jopa kaksinkertainen vammattomiin naisiin nähden. Kaikissa tukipalveluissa on huomioitava haavoittuvien ryhmien erityistarpeet. Kielitaito tai alentunut mahdollisuus pitää huolta itsestään eivät saa olla esteenä avun saamiselle. Myös lainsäädäntö on saatava kuntoon. On kohtuutonta, että esimerkiksi sairaalassa tai hoitolaitoksessa olevan ihmisen, jonka kyky puolustaa itseään ja ilmaista tahtonsa on heikentynyt esimerkiksi vammaisuuden tai sairauden vuoksi, painostaminen seksiin – vieläpä valta-asemaa hyödyntäen – tuomitaan vain seksuaalisena hyväksikäyttönä, ei raiskauksena.
  • Jotta väkivaltaan voidaan tehokkaasti puuttua, on välttämätöntä auttaa tekijöitä. Tarvitaan apua ja tukea väkivallasta irti pääsemiseen ja uudenlaisten ratkaisukeinojen löytämiseen. Muun muassa vertaistuki, lyömättömän linjan palvelut ja mahdollisuus matalan kynnyksen avun hakemiseen ovat välttämättömiä, ja näitä palveluja on resursoitava riittävästi. Usein väkivalta liittyy muihin ongelmiin ja on tärkeää saada tekijän elämä raiteilleen, esimerkiksi päästä eroon päihderiippuvaisuudesta. Tekijöiden moninaisuus on huomioitava ja tarjottava apua erilaisissa paikoissa ja erilaisin tavoin, jotta se aidosti tavoittaa ihmiset. Tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja muun muassa riittäviä päihde- ja mielenterveyspalveluja. Tekijää on voitava auttaa ja on luotava ilmapiiri, jossa tekijä pystyy ja uskaltaa hakea apua väkivaltaiseen käytökseensä.


Kirjoittaja on Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja sekä tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen.