— Outi Alanko-Kahiluoto

Outi Alanko-Kahiluodon puhe vihreässä puoluevaltuuskunnassa 13.2.2016

Hyvät ystävät, hyvä vihreä valtuuskunta,

”Onko meillä mitään toivoa? Sano, onko.” Näin kysyi minulta lähikaupan tuttu myyjä pari päivää sitten.

Seisoin lähikaupan kassalla, katson hämilläni ostoksiani kaupan liukuhihnalla ja mietin, mitä ihmettä voin vastata toiselle, jolle kysymys toivosta nostaa kyyneleet silmiin.

Ymmärrän, ettei nyt puhuta taantumasta, taloudesta  ja tuottavuudesta vaan konkreettisemmasta, itähelsinkiläisten arjesta: siitä, säilyykö työpaikka, riittääkö palkka jatkossa vuokraan, ja miten voi lohduttaa niitä, joilla menee vielä huonommin.

Sanon että aina on selvitty, ja että taistelen sen puolesta, ettei pienituloisia kokonaan unohdeta.
Mitä muuta voisin sanoa?

Ajattelen itse, että kansalaisille politiikot edustavat toivoa paremmasta. Olen itse hakenut eduskuntaan sillä lupauksella, että annan äänen niille yhteiskunnan vähäosaisille, joilla ei ole omaa edunvalvojaa.
Ajattelen myös, että kaikkein tehokkaimmin toivon ja luottamuksen vie tunne siitä, että tekipä mitä hyvänsä, tullee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti.

Vaikka itse tekisi parhaansa, tuntuu, ettei se riitä.
Tuntuu, että eniten viedään niiltä, joilla valmiiksi on vähiten  - niiltä,jotka syvemmälle tuuppaamisen sijasta tarvitsisivat apua, ja edes vähän myötätuntoa ja vastaantuloa – niin kuin lähikauppani myyjä, joka tekee pitkää päivää pienellä palkalla, jonka työkaverit tekevät vastentahtoista osa-aikatyötä kunhan vain saavat edes joitain työtunteja, ja joille ajatus perustulosta merkitsee toivoa turvallisemmasta toimeentulosta ja siitä, että omalla ponnistelulla voisi nostaa nenän vedenpinnan yläpuolelle.
Ajattelen myös, etteivät turvapaikanhakijat uhkaa meidän arvojamme eikä hyvinvointiyhteiskuntamme.

Kaikkein eniten meitä uhkaa eriarvoisuuden kasvu - hallituksen välinpitämättömyys ihmisten huolia, väsymystä ja toivottomuutta kohtaan.
Siksi meidän on kiivaasti noustava vastarintaan silloin, kun hallitus tekee yksipuolisesti pienituloisia kurittavia päätöksiä, nostaa pientä palkkaa saavien päivähoitomaksuja vaikka vaihtoehtona olisi uuden ylimmän maksuluokan perustaminen hyvätuloisille.

Ajattelen, että kaikkein suurin uhka meille on se, että lakkaamme ajattelemasta, että myös muilla kuin suomalaisilla on oikeus turvalliseen ja hyvään elämään.

Meitä uhkaa se, että toisista ihmisistä aletaan puhua turvallisuusuhkana, ongelmana, tai kysymyksenä, joka on ratkaistava.

Hyvät ystävät,

Ei mikään ole helpompaa kuin ratkaista monimutkaiset globaalit ongelmat sälyttämällä vika hädänalaisten ja puolustuskyvyttömien syyksi.
Sipilän hallitusta vaivaa epäluottamus muita ihmisiä kohtaan.
Sipilän hallitus ei usko, että ihmiset keskimäärin tekevät parhaansa yhteiseksi hyväksi.

Lähikaupan myyjä tulee töihin vaikka vähän flunssaisena, sillä hän pelkää työnsä puolesta.

Mutta Sipilän hallitus pitää edelleen takataskussaan pakkolakeja, joilla se leikkaisi juuri näiltä ahkerilta, tavallisilta suomalasisilta pienipalkkaisilta naisilta.

On selvää, ettei meidän aikamme isoihin ongelmiin ole olemassa kevyesti heitettyjä, yksinkertaisia vastauksia.

Katsoin pari iltaa sitten Yle Areenalta dokumentin Hannah Arendtista, saksalaisesta filosofista, joka toisen maailmansodan hirveyksien jälkeen omisti elämänsä ihmisyyden, pahan ja monimutkaisten moraalisten ongelmien ajattelemiselle.

Dokumentissa Arendt pohtii syitä siihen, mikä mahdollisti juutalaisten joukkotuhon aikalaisten silmien alla ja viime kädessä heidän avullaan.
Arendtin johtopäätös on itsestäänselvyydessään radikaali:
paha ja totalitaristinen hallinto saa vallan, kun ihmiset lakkaavat kyseenalaistamasta ja tunnustamasta omaa vastuutaan  ja alkavat pitää epänormaaleja ja poikkeavia asioita tavallisina.
Mikä meidät pelastaa, mikä antaa toivon?

Arendtin mukaan ihmisestä tekee ihmisen kyky ja halu ajatella ja ottaa vastuu itsestä ja toisista, siitä kokonaisuudesta ja yhteisöstä, jonka osa ihminen on.
On ajateltava, kieltäydyttävä mustavalkoisista ratkaisuista – vaikka kysymys siitä, kuka saa jäädä, kenet saa käännyttää on vaikea moraalinen ongelma, johon ei ole yksinkertaista vastausta.

Hyvät ystävät,

Olen liittynyt puolueeseen, jossa puolustetaan jokaisen ihmisen oikeutta olla oma itsensä, oikeutta yksilöllisyyteen, erillisyyteen.
Huomaan myös olevani poliitikko, jolle jokaisen oikeudesta kuulua johonkin yhteisöön tulee yhä tärkeämpi poliittinen tavoite.

Olemme käännekohdassa, jossa tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Emme pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta emmekä miljoonien ihmisten kodittomuutta ilman kansojen yhteistyötä.

Emme pysty rakentamaan rauhaa ilman uskoa siihen, että voimme saavuttaa sen vain yhdessä,

pitämällä kiinni kansainvälisistä sopimuksista ja ihmisoikeuksista.
Mutta me tarvitsemme nykyistä monipuolisempaa arvon käsitteistöä.
Arvoista tärkein ei ole talous, talous on pelkkä väline arvojen ylläpitämiseksi.

Eivät yliopistot ole olemassa taloutta varten. Talous on olemassa, että meillä on yliopistoja. Ajattelu ei ole oikeus, joka kuin antiikin kreikassa kuuluu vain harvoille vapaille miehille, vaan ajattelu, sivistys ja kyseenalaistaminen ovat perusarvoja, jotka kuuluvat kaikille.

Hyvät Vihreät,

Olen ajatellut, että Suomessa perusoikeudet on lailla turvattu, ja että elän maassa, jossa tämä on päättäjille selvää.

Olen ajatellut, että siinä maassa jossa elän ihmisten perusoikeuksien toteutuminen ei ole riippuvainen lainsäätäjien mielivallasta.
Viime aikoina olen alkanut epäillä tätä.

Minusta on alkanut tuntua, että meidän hallituksemme lakiesitykset ja sen ministereiden lausunnot herättävät liian usein epäilyksen, allekirjoittaako maan hallitus ajatuksen kaikkien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien  luovuttamattomuudesta, demokratiasta ja sananvapaudesta demokratian ehtona.
Villen puheessaan ruotima hallituksen ajama esitys perheenyhdistämisen tiukentamisesta on kuvaava esimerkki: oikeudesta perheeseen tulisi varakkaiden etuoikeus, jota köyhällä pakolaislapsella ei olisi.

Kuten UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki on sanonut, toimeentulovaatimus tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloisten vanhempien lapset joutuvat elämään ilman toista tai molempia vanhempiaan, mutta rikkaammille suodaan perhe-elämä. Tämä ei ole lapsen oikeuksien sopimuksen edellyttämää yhdenvertaista kohtelua. 

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaate velvoittaa yhdenvertaiseen kohteluun ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajan kansallisuuteen tai varallisuuteen perustuvaa erottelua.
Ei lapsen oikeuksista kiinni pitäminen uhkaa suomalaista arvomaailmaa, eikä köyhimpien ja vähemmistöjen oikeuksista kiinni pitävä yhteiskunta uhkaa länsimaisia arvoja.

Eniten meitä uhkaa se, jos annamme hallituksen tehdä päätöksiä, joilla ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansalaisten yhdenvertaisia perusoikeuksia pala palalta nakerretaan.

Hyvät vihreät,

nyt jos koskaan kannattaa huolestua siitä, mitä hallitus aikoo tehdä Yleisradiolle. Suomen ei pidä lähteä Puolan tielle, vaan meidän pitää pitää kiinni vapaasta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä.

Vihreässä eduskuntaryhmässä hallituksen toimet YLEn aseman heikentämiseksi ovat herättäneet suurta huolta.

Vielä viime hallituskaudella ymmärrettiin laajasti, että Yleisradio on eduskunnan alainen, ei hallituksen äänitorvi.

Ylen riippumattomuus on turvattu siinä prosessissa, jossa Ylen rahoituksesta päätetään.

Nykyhallitus on määrätietoisesti murentamassa ajatusta siitä, että Yle on koko eduskunnan ja kansalaisten Yle.

Nyt näyttää siltä, että Sipilän hallitus on päättänyt tehdä Ylestä hallituksen Ylen.

Yleisradion kehittäminen on tapahtunut hyvässä parlamentaarisessa valmistelussa ja yhteistyössä, jolle Sipilän hallitus on nyt viitannut kintaallaan.

Ensinnäkin rahoitukseen on puututtu päättämällä indeksijäädytyksistä. Hallituksen tavoitteena on myös siirtää YLEn rahoitus budjettiin, jolloin hallitus voisi kulloistenkin halujensa mukaan säätää rahahanoja tiukemmalle.

Näin parlamentaarisesti valvottu koko kansan yleisradioyhtiö alistettaisiin kulloistenkin hallitusten renkipojaksi. Hallituksen mahdollisuus säätää rahoitusta voisi saada YLEn olemaan varovainen ja myötäsukainen suhteessa hallituksen esityksiin.

Median on oltava neljäs valtiomahti, vallan vahtikoira pikemmin kuin sylikoira. 

YLE on paitsi keskeinen, riippumaton toimija suomalaisessa mediakentässä, myös hoitaa tärkeitä julkisen palvelun tehtäviä: kotimaista ohjelmatuotantoa, lasten- ja nuortenkulttuuria, kielivähemmistöjen palveluita, opetusta, alueellista tasa-arvoa jne.

Tällaiset tuotannot jäävät kaupalliselta medialta tekemättä.
Väitteet YLEn roolista mediakentän kilpailuhäirikkönä ovat pääasiassa puppua  - YLE ei ole keskeinen tekijä kaupallisen median ajautumisessa ahdinkoon.
Sinänsä kotimaisen median tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan, sillä moniääninen ja –arvoinen tiedonvälitys on keskeinen vapaan yhteiskunnan tekijä ja tunnusmerkki.

Kaupallista mediaa ei kuitenkaan vahvisteta kyykyttämällä YLEä.
Oppositio on esittänyt hallitukselle vaatimuksen, että hallitus peruisi yksipuoliset esityksensä Ylen rahoituksen heikentämisestä ja palauttaisi Ylen rahoituksen parlamentaariseen, kaikkien eduskuntapuolueiden ohjaukseen.
Sipilä, Stubb ja Soini eivät ole tähän suostuneet.

Sen sijaan Kokoomusta parlamentaarisessa Yle-työryhmässä edustava Eero Lehti tuli viime viikolla ulos sanomalla, että Yle pitäisi yksityistää ainakin osittain.

Kirjoitin hakukone Googleen sanat Eero Lehti ja Yleisradio: Google ohjasi minut ensimmäiseksi rasistiselle Hommafoorumin sivulle, jossa riemuittiin Lehden ulostulosta.

Eikö tämän pitäisi herättää Sipilän hallitus? Moniarvoisuuden ja monikulttuurisuuden ja vähemmistöjen puolustaminen on Ylelle laissa annettuja tehtäviä.

Suomen ei pidä lähteä Puolan eikä Unkarin tielle. Me tarvitsemme Yleisradiota, joka uskaltaa kysyä hallituksen ministereiltä vaikeita kysymyksiä, jos siihen on aihetta.

Prosessi, jossa Ylen rahoituksesta päätetään, on osa sen riippumattomuutta. On kohtalokasta suomalaisen demokratian ja vapaan tiedonvälityksen kannalta, ettei hallitus tätä myönnä.

Hyvät Vihreät,

Tällä viikolla uutisointiin, että hallitus aikoo vähentää käräjäoikeuksien määrää radikaalisti.

Käräjäoikeuksien vähentäminen heikentää oikeuspalveluiden saatavuutta ja kansalaisten oikeusturvaa ja lisää näin eriarvoisuutta.

Kun käräjäoikeuksia on yhä harvemmassa, oikeuspalveluita tarvitsevien kansalaisten matkakulut ja oikeuskulut kasvavat.

Varakkailla on jatkossa Suomessa paremmat mahdollisuudet saada oikeuspalveluita kuin pienituloisilla. 

Veikkaan, ettei hallitus ole taaskaan arvioinut esityksensä vaikutusarviointeja – tai jos on, mikä on vielä pelottavampaa – se ei ole niistä välittänyt. 

Samaan aikaan kun hallitus vähentää kansalaisten oikeusturvan kannalta olennaisia oikeuspalveluita, hallituksen istuvat ministerit kyseenalaistavat lainsäätämisen perustuslaillisuutta valvovan perustuslakivaliokunnan tarpeellisuuden.

Hallitus ivaa ja pilkkaa perusoikeuden asiantuntijoita ja professoreja, nauraa kaiken maailman päivystäville dosenteille, perustuslakioppineille, joiden lausunnot hallitus näkee pelkkänä jarruna omille huonosti valmistelluille lakiesityksilleen.

Kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksien kunnioittamista kyseenalaistetaan hätäisesti kyhätyillä esityksillä, kuten perheenyhdistämistä rajoittavalla lakiesityksellä, josta Ville puhui.

Hyvät ystävät,

Vaikka vuosi on vasta alussa, hallitus on jo jatkanut tavallisten ihmisten elämää kurjistavaa linjaansa. Viime syksynä me vihreät saimme taistella sekä eduskunnassa että kunnanvaltuustoissa sen puolesta, että varhaiskasvatus säilyisi laadukkaana. Että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei rajattaisi eikä ryhmäkokoja kasvatettaisi. Osa taisteluista voitettiin mutta valitettavasti hyvin monen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen riippuu tulevaisuudessa vanhempien työtilanteesta. Moni lapsi viettää päivänsä isoissa päiväkotiryhmissä.
 
Tämä kamppailu päivähoidon puolesta on monissa kunnissa yhä käynnissä. Silti hallitus iskee jo seuraavan kortin pöytään: tulevaisuudessa varhaiskasvatuksesta tulee maksaa roimasta nykyistä enemmän.

Hallitus esittää päivähoitomaksuihin erittäin suurta korotusta. Keskituloisen perheen, jossa on kaksi vanhempaa ja kaksi päivähoitoikäistä lasta, kuukausittaiset päivähoitomaksut voivat nousta jopa 120 euroa. Kun maksut ovat nykyisin maksimissaan 551 euroa, on korotusprosentti valtava.
 
Nämä eivät ole rikkaita perheitä. Ylimpään maksuluokkaan päätyy noin kolmen tonnin kuukausituloilla. Samoihin ihmisiin osuu suuri joukko hallituksen muitakin leikkauksia. Yksin päivähoitomaksun korotukset ja hallituksen suunnittelemat pakkolait veisivät kahden julkisella sektorilla työskentelevän vanhemman perheeltä noin 8 000 euroa vuodessa. Tämä on valtava summa.
 
Jos päivähoidon maksuja halutaan maltillisesti korottaa, tulee se tehdä kestävämmällä tavalla. Parasta olisi laatia uusi, korkeampi maksuluokka. Näin ollen aidosti rikkaat ihmiset maksaisivat päivähoidosta muita enemmän. Nyt samassa maksuluokassa on ihmisiä, joiden kuukausiansiot ovat 3 000 euroa ja ihmisiä, joiden ansiot ovat 12 000 euroa. Rikkailla olisi varaa maksaa enemmän.

Myös hallituksen aikomus leikata vanhempainvapaan lomakertymää heikentää naisten asemaa työelämässä.

Vanhempainvapaan leikkaaminen kohdistuu erityisesti naisiin, sillä isät käyttävät vain alle yhdeksän prosenttia kaikista vanhempainvapaapäivistä
Vanhempainvapaan lomakertymän poisto olisi suurin tulonleikkaus yksinhuoltajille, joista 90% on naisia.

Sukupuolisokea hallitus ei ole nähnyt tässäkään naisia syrjivässä lakiesityksessä mitään ongelmia. Sukupuolivaikutusten arviointi jää jälleen oppositiolle.

Myös hallituksen aikomus sallia alle vuoden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden solmimisen iskee jälleen naisiin. 

Esitys tarkoittaa, että naisten pätkätyöt tulevat lisääntymään nykyisestä.
Kuitenkin määräaikaiset työsuhteet kasaantuvat jo nyt naisille ja erityisesti nuorille synnytysiässä oleville naisille.
 
Hallitus lisää nuorten naisten pätkätöitä, mutta ei aio edistää vanhempainvapaan tasaisempaa jakamisesta vanhempien kesken.

Tämä yksipuolinen pienituloisia ja sukupuolieroja kasvattava politiikka on uskomatonta, kun hallitukselta päinvastoin tarvittaisiin konkreettisia tekoja luottamuksen ja uskon palauttamiseksi.

Oppositio on toistuvasti joutunut teettämään vaikutusarvioinnit, joita hallitus ei ole tehnyt.

Tilasin viime syksynä eduskunnan tietopalvelulta laskelman, miten hallituksen suunnittelema eläkkeensaajien asumistuen lakkauttaminen vaikuttaisi eläkkeensaajien tilanteeseen.

Esitys olisi pudottanut ainakin 30 000 uutta eläkeläistä köyhyysrajan alapuolelle.

Vihreä eduskuntaryhmä teki ehdotuksestani hallitukselle välikysymyksen eläkkeensaajien kohteluista.

Esittelin laskelmia hallitukselle eduskunnan suuressa salissa ja hallitus joutui perääntymään esityksestään, jolla olisi painettu köyhyyteen kymmeniä tuhansia uusia suomalaisia.

Tänä keväänä hallitus on jälleen tekemässä lakiesityksiä, joiden sukupuoli- ja tulonjakovaikutukset on puutteellisesti arvioitu.
Hallitus ei arvioi päätöstensä kokonaisvaikutuksia mihinkään ihmisryhmään.
Säälimätön hallitus säästää erityisesti pienituloisten ja tavallisten työtä tekevien selkänahasta.

Päivähoitomaksujen korotukset lyödään ihmisille, joilta on jo leikattu. Edessä on kuitenkin koko joukko ihmisten arkeen ja toimeentulon liittyviä päätöksiä - lääke- ja matkakorvaukset, varhaiskasvatukset maksut - joiden yhteisvaikutuksista pitäisi ehdottomasti olla selvillä ennen kuin päätökset tehdään.

Vaikutusarvioiden puutteeseen kiinnitti huomiota myös talouden arvioneuvosto. Tuoreessa arviossaan neuvosto peräänkuuluttaa arviota myös siitä, miten hallituksen päätökset vaikuttavat tulonjakoon.

Hallituksen valitsemalla tiellä – mittavat leikkaukset käytännössä pelkästään menoja ja sosiaaliturvaa leikkaamalla – lopputulos on melkein väistämättä tuloeroja kasvattavaa.

Tai kuten neuvosto sanansa asettaa: ”Sitoutuminen vaadittavan sopeutuksen toteuttamisen pelkästään menojen ja sosiaaliturvan leikkauksilla rajoittaa tarpeettomasti finanssipolitiikan vaihtoehtoja.”

Jos veroelementti olisi käytössä, olisi hallituksen mahdollista tehdä selvästi oikeudenmukaisempaa politiikkaa.

Harkituilla veroilla voitaisiin korvata talouden kasvunkin kannalta kaikista älyttömimpiä koulutusleikkauksia. Hyvin rakennetulla verokokonaisuudella voitaisiin puuttua köyhyyteen ja pienentää tuloeroja. Jos haluttaisiin.

Hyvät ystävät,

Ei riitä, että me oppositiossa vaadimme yksittäisten lakien sukupuolivaikutusten arviointia.

Ei riitä, että kaadamme yksittäisiä esityksiä. Oikeudenmukaisuuden ylläpitäminen edellyttäisi, että katsotan laajempia kokonaisuuksia ja koko yhteiskuntaa – enkä puhu nyt vain abstrakteista rakenteista, vaan arjesta: siitä, mitä ruoka, lääkkeet ja päivähoito maksavat.   

riittääkö sairaseläkeläisen rahat lääkkeiden jälkeen myös vuokraan, onko myös yksinhuoltajan ja pitkäaikaistyöttömän lapsella varaa opiskella.
Luottamuksen säilyttäminen edellyttää, että voimme vastata kyllä, kun meiltä kysytään, onko meillä vielä toivoa.

Toivoa on niin kauan kuin emme pidä hyväksyttävänä sitä, että joihinkin ihmisiin suhtaudutaan taustansa takia eri tavalla kuin muihin ihmisiin, vaan kaikkia kohdellaan yhtä kykenevinä, vastuullisina, ajattelevina kansalaisina - ihmisinä.