— Outi Alanko-Kahiluoto

Outi Alanko-Kahiluoto: Hallitus kyykyttää itsensä työllistäjiä ja freelancereita - sanat ja teot eivät kohtaa

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta on tehnyt historiallisen päätöksen. Sen mukaan työosuuskunnassakin tehty työ katsotaan yrittäjätyöksi. Tällaista työtä ei katsota työsuhteiseksi työksi, eikä se siksi kerrytä työssäoloehtoa. Päätöksen perusteella jo maksettu työttömyyskorvaus kerätään työttömältä freelancerilta pois.

- Tämä päätös on itsensä työllistäjille järkytys. Perinteisesti luovilla aloilla työskentelevät ovat voineet kuulua työosuuskuntaan ja kerryttää sitä kautta työttömyysturvan työssäoloehtoa, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto toteaa.

- Päätös on myös kohtuuton, sillä monet työttömyyskassat ovat mainostaneet jäsenilleen työosuuskuntaa keinona säilyttää oikeus työttömyysturvaan. Nyt freelancerit pelkäävät, että päätös jää valitustenkin jälkeen voimaan. Se merkitsisi jälleen dramaattista heikennystä freelancereiden ja itsensä työllistävien asemaan, Alanko-Kahiluoto jatkaa.

Itsensä työllistävien määrä kasvaa, kun työnantajilla ei ole tarjota pysyvää työsuhdetta ja työnantajat säästävät työnantajakuluissa ulkoistamalla työntekijöitään.

- Olisi oikein rinnastaa työosuuskunta työnantajaan, jonka lukuun työskennellessään freelancerilla olisi oikeus työttömyysturvaan. Viemällä itsensä työllistäjältä oikeuden työttömyysturvaan yhteiskunta rankaisee työntekijää siitä, ettei kaikille ihmisille ole työsuhteista työtä tarjolla. Tämä on julmaa ja järjetöntä, Alanko-Kahiluoto ihmettelee.

Kevään budjettiriihessä Sipilän hallitus linjasi, että työttömyysturvajärjestelmään valmistellaan muutoksia, joilla kannustetaan itsensä työllistämiseen. Pyrkimyksenä oli tehdä sivutoiminen yritystoiminnan aloittaminen työttömänä aiempaa helpommaksi. 

- On vaikea ymmärtää, miksi hallitus sekä sosiaali- ja terveysministeriö haluavatkin nyt yhtäkkiä ajaa työosuuskuntien jäsenet ja itsensä työllistäjät pois työttömyysturvaan piiristä. Jos hallituksen tarkoituksena oli helpottaa itsensä työllistäjien asemaa, työttömyysturvalautakunnan päätös oli askel täysin väärään suuntaan, Alanko-Kahiluoto huomauttaa.

- Päinvastoin, sosiaali- ja terveysministeriön tulisi yhteistyössä työ-ja elinkeinoministeriön kanssa luoda malleja, joilla itsensä työllistäjät saisivat työttömyysturvan kuten palkansaaja, Alanko-Kahiluoto jatkaa.

Esimerkiksi Journalistiliiton vastikää perustama työosuuskunta olisi voinut pelastaa jäsenensä työttömyysturvan piiriin työllistämällä heidät työsuhteisiksi työntekijöiksi ja markkinoimalla heidän osaamistaan, jos työosuuskuntien jäsenet voitaisiin tulkita palkansaajiksi eikä yrittäjiksi. Nyt tämäkin reitti työttömyysturvaan saattaa olla itsensä työllistäjältä tukossa.

Keikkaa tekevällä itsensä työllistäjällä ei useimmissa tapauksissa ole mahdollisuutta saada yrittäjän voittoa eikä työllistää muita kuin itsensä.

- Tein viime joulukuussa vastalauseen Sipilän hallituksen lakiesitykseen, jolla kaikista itsensä työllistäjistä tehtiin lähtökohtaisesti yrittäjiä. Vihreät äänestivät esitystä vastaan, mutta se sai oppositiopuolueista demareiden ja kristillisten tuen ja astui voimaan vuoden alusta. Lakiesitys ajoi freelancerit entistä ahtaammalle, Alanko-Kahiluoto harmittelee.

Heikentämällä itsensä työllistävien oikeutta työttömyysturvaan hallitus ajaa ihmisiä ahtaaseen rakoon, jossa työllistyminen ei sosiaaliturvan menettämisen pelossa ole mahdollista. Vaikka itsensä työllistäjä itse maksaisi työnantajakulunsa, ei ole yritystenkään etu, että freelancereita ja itsensä työllistäjinä työskentelevät ihmiset eivät uskalla ottaa työtä vastaan.

- On irvokasta ja julmaa samaan aikaan säätää työttömyysturvaa heikentäviä lakeja ja lisätä työn vastaanottovelvoitetta sanktioiden uhalla. Hallitus joutuu vastaamaan kirjalliseen kysymykseeni siitä, mitä hallitus ja erityisesti STM aikoo tehdä tämän järjettömyyden lopettamiseksi ja työttömyysturvan palauttamiseksi itsensä työllistäjille, Alanko-Kahiluoto toteaa.