— Pekka Haavisto

Pekka Haaviston puhe ulko- ja turvallisuuspolitiikasta Vihreiden puoluevaltuuskunnassa Vantaalla 17.9.2016

Pekka Haavisto

Arvoisa vihreiden valtuuskunta,
On hyvä että tänään voimme puhua turvallisuuspolitiikasta ja sen vaihtoehdoista. Samaan aikaan kun istumme täällä Vantaan kaupungintalolla, 40 YK:n rekkaa odottaa pääsyä Turkin rajan ylitse Syyrian puolelle viedäkseen humanitaarista apua Aleppon piiritettyyn kaupunkiin Syyriaan. Syyrian hallituksen ja kapinallisten joukkojen piti vetäytyä Castello Roadilta päästäkseen humanitaarisen kuljetuksen etenemään, mutta tätä ei ole tapahtunut.

On helppo yhtyä Norjan pakolaisavun johtajan Jan Egelandin hätähuutoon: ”Voisivatko aikuiset miehet ystävällisesti lopettaa humanitaaristen kuljetusten estämisen, niin että humanitaarisen avun työntekijät viimein pääsisivät tekemään työtään ja auttamaan haavoittuneita naisia ja lapsia?”

Tälle päivälle suunniteltu YK:n turvallisuusneuvoston Syyria-istunto on peruutettu. Maaliskuusta 2011 jatkuneessa konfliktissa arviolta 400.000 syyrialaista on kuollut, ja kriisi on laukaissut yhden historian vakavimmista pakolaiskriiseistä, joista me Euroopassa ja Suomessakin olemme saaneet osamme.

Onko kansainvälinen järjestelmä kokonaan halvaantunut, kun Syyrian kriisiä ei ole kyetty ratkaisemaan? Suurvallat ovat ryhmittyneet konfliktin eri osapuolten taakse – Venäjä ja Iran presidentti Assadin hallinnon, USA, Turkki ja Saudi-Arabia kapinallisten taakse. Sodan jatkuessa terroristijärjestö al-Qaidasta vuonna 2014 eronnut ISIS perusti hallitsemilleen alueille Syyriassa ja Irakissa oman kalifaatin. Sen julmuudet tiedämme ja tunnemme.

+++

Syyrian ja Irakin kriisiä ja pakolaiskriisiä seuraamme maailmassa, jossa rinnakkaisten sotilaallisten ja humanitaaristen kriisien määrä on poikkeuksellisen suuri: Afganistan, Jemen, Somalia, Etelä-Sudan, Keski-Afrikan tasavalta, Libya, Mali ja Bokoharamin terrori Koillis-Nigeriassa.

Länsimaiden ja kansainvälisen yhteisön politiikka monilla kriisialueilla on lähtenyt pyrkimyksestä vaihtaa johtaja ja hallinto, regime change –politiikasta. Tätä on noudatettu niin Afganistanissa talebanien hallinnon kukistamisessa kuin myöhemmin Irakissa Saddam Husseinin ja Libyassa Muammar Gaddafin kohdalla. Arabikadun tapahtumat toivat vallanvaihdoksia mm. Tunisiassa ja Egyptissä, mutta tulokset eivät aina jääneet ihmisoikeuksien ja demokratian kannalta kestäviksi.

Onko jotakin toista tapaa, jolla maailmaan voimme vaikuttaa ja sitä muuttaa? Itselleni tulee mieleen kolme asiaa, jotka kaikki ovat rauhan rakenteita vahvistavia, ja pyrkivät samaan tulokseen – demokraattiseen, tasa-arvoiseen ja ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmaan.

Ensimmäinen niistä on hyvin yksinkertainen: ruohonjuuritason työ, rauhan vahvistaminen alhaalta päin. Peruskoulutus ja tyttöjen koulutus, naisten voimauttaminen, kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen, paikallishallinnon rakentaminen. Tämä on pitkä tie, mutta se tuo kestäviä tuloksia. Suomen kehitysyhteistyössä tälle tielle ei anneta niin paljon arvoa kuin aikaisemmin. Minusta se on suuri virhe. Me suomalaiset tiedämme itse, miten mullistava vaikutus on aikanaan ollut kansakoululla tai kunnallishallinnon kehittymisellä. Demokratia nousee alhaalta.

Toiselle toimintamallille ei ole edes nimeä. Englanniksi se olisi kai ”talking to devil”, olkoon suomeksi vaikka pahisten kanssa seurustelua. En tarkoita, että meidän pitäisi hyväksyä diktaattoreiden tai fanaattisten ryhmien ihmisoikeusagenda tai epädemokraattiset toimet. Mutta väitän, että kommunikaation maailmassa se, joka uskaltaa kommunikoida, on aina vahvemmassa asemassa. Kommunikaatiolla en nyt tarkoita yli tai ohi huutamista, tai omien periaatteiden kertaamista. Tarkoitan kohtaamista. Olemme kansainvälisenä yhteisönä tehneet sitä viime vuosina esimerkiksi Kuuban, Burma-Myanmarin ja Iranin kohdalla. Olemme nähneet tilanteiden karmeuden ja kysyneet: mitä jos kävelisimme tästä yhdessä ulos? Joskus se on aluksi kompurointia, joskus tiet eroavat – mutta voi myös näkyä valoa tunnelin päässä. Tämäkin tie on hidas. Se vaatii aikaa. Mutta kun myös aseelliset konfliktit voivat kestää 5-10, joskus jopa 20 vuotta, ei tämäkään vaihtoehto ole liian hidas.

Kolmas tie on rauhan rakenteiden vahvistaminen – se malli josta meidät suomalaiset esim. ETYK-prosessin isäntämaana tunnetaan. Aktiivinen aloitteellisuus kansainvälisen vuorovaikutuksen vahvistamiseksi, pysyvien rakenteiden tekeminen alueille, joilla on jännitteitä. Tämä vaatii oikeaa hetkeä, pelisilmää – ja vahvuutta ottaa takkiinsa myös kritiikkiä. ETYK-prosessi oli näennäisesti silloisen eurooppalaisen status quon vahvistamista. Kolmanteen koriin saatiin kuitenkin ihmisoikeudet ja vapaa tiedonvälitys – ja näisä tulikin Eurooppaa muuttava, ei sitä säilyttävä voima. Samaan aikaan kun meitä syytettiin suomettumisesta, finlandisierungista, Helsinki-ryhmät eri puolilla itä-Eurooppaa kokosivat siipiensä alle toisinajattelijoita. Siitä alkoi suuri, reaalisosialismin Euroopassa kaatanut muutos.

+++

Mitä voimme tänä päivänä tehdä? Siellä missä emme voi tehdä mitään muuta, meidän tulisi säilyttää yhteydet kansalaisyhteiskuntaan ja sen vahvistamiseen. Suomen kehitysapua halutaan nyt keskittää ja karsia. Mutta siellä missä keskushallinnot ovat autoritaarisia ja korruptoituneita, voi silti kansalaisyhteiskunta olla merkittävä toimija. Pidetään vihreinä huoli siitä, että kehittyvien maiden kansalaisyhteiskuntia ei unohdeta.

Entä yhteydenpito hankalien tyyppien tai kansainvälisten pahisten kanssa? Suomella on tällä hetkellä ainakin yksi tähän kategoriaan kuuluva hanke: yhteistyömme Eritreassa koulutushankkeissa. Pieni autoritaarinen maa, huono ihmisoikeustilanne, paljon nuoria pakolaisia. Kirkon Ulkomaanavun ja suomalaisten yliopistojen hankkeet pyrkivät siellä muuttamaan nuorten näköaloja. Suomi on Eritreassa ollut edelläkävijä. Nyt muita eurooppalaisia maita on tullut vanavedessämme.

Kolmas on kysymys rauhan rakenteista. Suomi tukee aktiivisesti Afrikan Unionia ja sen rauhanvälitystoimintaa. Nostamme aika ajoin esiin lähi-idän kumppanien kanssa ajatuksen, voisiko sillä alueella luoda ETYJ:n kaltaista alueellista turvallisuusyhteistyötä. Suomi oli mukana myös tunnustelemassa lähi-idän ydinaseettoman vyöhykkeen mahdollisuutta. Ensi vuonna alkava Arktinen puheenjohtajakautemme antaa monia mahdollisuuksia – myös arktisen päämieskokouksen koollekutsumisen. Oma Itämeremme tuntuisi kaipaavan nyt konkreettisia turvallisuusaloitteita – esimerkiksi turvallisten lentokäytävien ja transponderien käytön suhteen. Meidän tulisi nyt miettiä, missä rakenteissa parhaiten veisimme näitä ajatuksia eteenpäin. Pallosta kannattaa pitää kiinni.

+++

Turvallisuustilanne Euroopassa ja Suomen lähialueilla on viime vuosina muuttunut dramaattisesti. Venäjän suorittama Krimin valtaus ja Itä-Euroopan separatistien tukeminen ovat horjuttaneet eurooppalaisen yhteistyön perusteita. Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan sotilaalliset ja humanitaariset kriisit ovat tuoneet Eurooppaan ja Suomeen ennennäkemättömän suuren määrän pakolaisia, ja samalla kriisit ruokkivat Euroopassa radikalisaatiota – vierastaistelijoita ja terrorismia. Venäjän koepallo avata kahdella pohjoisimmalla raja-asemallamme uusi pakolaisreitti Eurooppaan kertoi hyvin siitä, millaisia yllätyksiä voimme nykytilanteessa kohdata.

Seuraavat kaksi vuotta Eurooppa viettää intensiivisessä Brexit-prosessissa. Kaino toivomukseni on, että emme keskittyisi taas liikaa omaan napaamme, vaan samalla näkisimme muutokset ympärillämme. Brexit ja Yhdysvaltojen presidentinvaalit muuttavat myös Euroopan turvallisuusmaisemaa, samoin kuin Turkin uusi, länttä haastava positio.

EU:n murros saattaa avata myös uusia mahdollisuuksia. Iso-Britannia on ollut EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittämisen jarrumies. Nyt on uusi mahdollisuus lisätä ja syventää EU:n yhteistyötä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta. Suomelle se on hyvä vaihtoehto.

Suomi ja Ruotsi ovat viime vuosina lähentyneet turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Itse asiassa olemme nyt lähempänä Ruotsia kuin koskaan vuoden 1809 jälkeen. Suomi on asemoitunut niin, että meillä on valmius ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tehdä niin läheistä yhteistyötä Ruotsin kanssa kuin mahdollista. Kun lukee ruotsalaisen diplomaatin Krister Bringéuksen tekemän Ruotsin Nato-selvityksen ymmärtää, että rajat yhteistyölle tulevat nyt pikemmin Ruotsin kuin Suomen puolelta. Ruotsi ei halua tulla vedetyksi liian itään. Toisaalta Ruotsi arvioi, että Baltiaan liittyvissä kriiseissä se väistämättä tulisi vedetyksi mukaan.

Euroopan Unionin sopimuksessa on kaksi turvallisuuden ja puolustuksen kannalta merkittävää artiklaa, keskinäisen avunannon lausekkeen (SEU 42.7) ja solidaarisuus/yhteisvastuulauseke (SEU 222). Edellistä Ranska käytti Pariisin terrori-iskujen jälkeen, ja se toi ”lihaa luiden ympärille” EU:n keskinäiseen avunantoon. Suomi varautuu parhaillaan laajempaan mahdollisuuteen antaa ja vastaanottaa apua myös lainsäädäntömuutoksin.

Näiden EU:n periaatteiden varaan olisi rakennettava lisää yhteistyötä. Sotilaat tietävät, että vain sellaiset toimet yleensä kriisiolosuhteissa onnistuvat, joita on etukäteen harjoiteltu. Olisi hyvä miettiä yhteisiä eurooppalaisia harjoituksia  avunanto- ja yhteisvastuulausekkeiden osalta erilaisissa tilanteissa. Terrorismi, luonnononnettomuudet ja muut kriisit ovat paremmin hallussa silloin, kun niihin on varauduttu ja niihin liittyviä toimia harjoiteltu. Suomen tulisi olla aktiivinen siinä, että EU:n avunanto- ja yhteisvastuulausekkeita myös harjoitellaan.

Suomen kannalta on huono tilanne, että Venäjän ja kansainvälisen yhteisön ja erikseen EU:n ja Venäjän välit ovat nyt huonossa jamassa. Tiekartta ulos tästä kriisistä on selvä: se on Minskissä 2015 solmittu sopimus, joka näyttää tien Itä-Ukrainan konfliktin päättymiseen. Uutiset Itä-Ukrainan alueelta eivät kuitenkaan nyt ole rohkaisevia. On vaarana, että konflikti muuttuu pitkäaikaiseksi ja ”jäätyy”. Tulitaukoa rikotaan, aseita on edelleen puskurivyöhykkeillä. Seuraava deadline Venäjän sanktiolle EU:ssa on maaliskuussa 2017. Olisi tärkeää, että ennen tätä saadaan edistymistä Minskin sopimuksen toteuttamisessa. Tässä voisi myös kulissien takaisella diplomatialla olla merkitystä. Sekin on joskus ollut Suomen valtti.

+++

Vaikka olemme viime vuosina saaneet vain pienen osan siitä kivusta jota maailman konfliktit ovat tänne Pohjan perille saakka tuottaneet, on hyvä kysyä, mikä on suomalaisten kriisinsietokyky? Emme saisi mennä täällä pähkinöiksi kovin pienistä asioista. Kun talvimyrsky kaataa puita, talon sähkölämmitys katkeaa, puhelin on mykkä, vesipumppu ei toimi, puu on kaatunut tielle ja lääkkeet lopussa, on kriisi valmis. Turhaan ei puhuta siitä, että kriisitietoisuutta pitäisi saada lisää. Kotivarakin voi tällaisissa tilanteissa auttaa. Vihreiden hajautettu, uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotantomalli on parasta kriisiaikoihin varautumista.

Myös henkiseen kriisinsietokykyyn pitää kiinnittää huomiota. 30 000 pakolaista vuodessa on paljon, mutta se ei tarkoita että ihmisiä pitäisi ampua rajalle tai rakentaa piikkilanka maan ympärille. Minustakin on oikein auttaa ensisijaisesti ihmisiä kotonaan ja kriisialueilla, mutta sen tahdon pitäisi myös näkyä meidän kansainväliseen apuun tarkoitetussa budjetissamme. Kun ei haluta huolehtia pakolaisista eikä haluta panna rahaa kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun, ei haluta auttaa lähimmäisiä lähellä eikä kaukana. Sekin on yksi mielipide – mutta toivottavasti ei vallitseva mielipide Suomessa.

Kriisinsietokykyyn kuuluu myös se, että jaksamme puolustaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää silloinkin, kun se lisää meidän kuormaamme. Pienen valtion etu on aina sopimuksista kiinni pitäminen ja sopimusten kunnioittaminen. Jonakin päivänä juuri ne samat sopimukset voivat toimia meidän parhaaksemme.

Olemme selvinneet pakolaiskriisistä hyvin. Lyhyessä ajassa ovat humanitaariset järjestöt, valtio, kunnat, vapaat kansalaiset luoneet turvalliset olosuhteet niille, jotka ovat Suomeen saakka paenneet kriisialueiden levottomuuksia. Hoidetaan tämä osaltamme loppuun saakka hyvin. Tänne tulleilla on oikeus saada asiansa perusteellisesti käsitellyksi, eikä meidän tarvitse palauttaa ketään tilanteeseen, jossa hänen henkensä tai terveytensä on uhattuna.