Ville Niinistön puhe puoluevaltuuskunnassa 13.5.2017

Rakkaat ystävät, Eilen kuulimme uutisen, joka koskee Suomea syvältä. Suuri ja vaatimaton presidentti, johtaja ja ajattelija Mauno Koivisto on kuollut.

Koiviston presidenttikaudella Suomi luotsattiin
vakaalla ja harkitsevalla kädellä kylmän sodan
ja ylilaajan presidentin vallan oloista kohti
Euroopan unionia ja laajempaa kansanvaltaa.

Olen aina arvostanut Koivistoa todellisena demokraattina.
Siinä hän oli suuri johtaja,
että karsi omaa valtaansa arvojaan ja
suomalaista demokratiaa edistääkseen.

Hän siirsi Suomen normaalimpaan parlamentarismiin kylmän sodan ajasta
hyväksyessään presidentin vallan rajoittamisen,
suoran kansanvaalin ja eduskunnan ja
kansanvallan roolin kasvattamisen.

Hän vapaaehtoisesti luopui presidenttiydestä kahden kauden jälkeen.
Koivisto nousi presidentiksi ja Suomen pankin pääjohtajaksi 
Turun sataman hanttihommista. 


Vaatimaton ja tinkimättömän oikeudentajuinen Koivisto 
ei koskaan unohtanut juuriaan.

Hän oli aatteellinen ja bernsteinilainen sosialidemokraatti.

Koivisto teki myös suuren linjauksen siinä, 
että hän halusi maksaa suomalaisten kunniavelan inkeriläisten kansalle. 

Tarton rauhassa 1920 Suomi sopi Neuvosto-Venäjän 
kanssa kulttuuriautonomiasta inkeriläisten kansalle, 
jota ei kyetty toteuttamaan.


Sittemmin Suomeen paenneiden inkeriläisten 
pakkopalautukset sodan jälkeen 
Neuvostoliittoon oli häpeätahra Suomelle. 

Nämä Koivisto halusi korjata.


Hänen ansiostaan Suomi päätti 1990-luvulla 
myöntää inkeriläisille paluumuuttajan aseman. 

Se oli vain ja ainoastaan oikein, moraalinen teko, 
korjataksemme heille ja heitä edeltäville sukupolville tehty vääryys.

Kiitos suurelle suomalaiselle demokraatille 
työstä maamme hyväksi. 

Ehkä tänäkin aikana voimme oppia Koivistolta. 

Hän oli sekä aatteellinen ja arvopohjainen politiikko, 
että myös ihminen, 
jota suomalaiset arvostavat yli puoluerajojen.


Sellaiseen johtajuuteen on meidän pyrittävä tänäkin aikana, 
kun kuilut ihmisten välillä ovat jälleen uudestaan kasvaneet.


Rakkaat ystävät,

Sitten tuoreempaan historiaan. 


Kuukausi sitten vihreät sai historiansa 
parhaan vaalituloksen kotimaisissa vaaleissa. 

12,5 prosentin kannatus kuntavaaleissa nosti 
vihreät kolmen suurimman puolueen joukkoon 
kaikissa suurimmissa kaupungeissa.

Maaseudulla kannatus kasvoi monissa kunnissa 
kolminkertaiseksi aiemmasta.

Vihreiden vaalivoitto tehtiin koko maassa. 

Kiitos siitä teille kaikille, jotka olette puurtaneet sen eteen.

Valtakunnallisesta keskiarvosta 
selvimmin yli pääsivät ne kunnat, joissa ehdokasasettelu 
oli mennyt historiallisen hyvin. 

Tämä kannattaa muistaa: vaalityöllä on merkitystä.

Torstaina Ylen ensimmäinen vaalien jälkeinen gallup 
ennusti vihreille historiallisen korkeaa 14,6 prosentin kannatusta. 

Kasvanut kannatus velvoittaa meitä. 

Siksi ajattelin käyttää tämän puheen 
poikkeuksellisesti sen läpikäymiseen, 
miten me olemme tähän viimeisen 
kuuden vuoden aikana tulleet.


Huomaan monien kasvojen vaihtuneen 
ympärilläni kuuden vuoden aikana – 
niin täällä valtuuskunnassa kuin eduskuntaryhmässäkin.


Kaikki eivät ole käyneet läpi vaikeaa aikaa, 
jolloin nykyinen linjamme luotiin.

Itse tulin mukaan vihreisiin vuonna 2000. 

Ensimmäisen kerran osallistuin valtuuskunnan 
kokoukseen vuonna 2002 puoluekokouksen yhteydessä – 
samaisessa kokouksessa päätettiin erota Lipposen toisesta hallituksesta.


Sen jälkeen olen 14 vuoden aikana puoluehallituksen pöydän ääressä 
ja eduskuntaryhmässä nähnyt oppositiokauden, porvarihallituksen, six-pack -hallituksen. 


Olen nähnyt sen, kuinka vihreät pyristeli 2000-luvun alussa 
ratkaisukeskeiseksi puolueeksi, jotta pääsisimme eroon hörhöleimasta. 


Olen nähnyt sen, kuinka aatteista kiinnipitämiseksi 
päätettiin lähteä Lipposen hallituksesta. 


Olen nähnyt sen, kuinka 2003-07 oppositiossa vihreät 
hävisi näkyvyydessä linjattomuuteen
kokoomuksen ja vasemmiston välissä. 


Olen nähnyt sen, kuinka porvarihallituksessa vihreät toimi 
sosiaalisena omatuntona, mikä oli rankkaa. 



Silloin ajateltiin että valtaa tavoitteidemme ajamiseen
saadaan olemalla korrekti ja yhteistyökykyinen – 
jäämällä hallitukseen, vaikka ydinvoimapäätöksiä tuli kaksi ja 
puolue koki itsensä vahvasti petetyksi.


Sen jälkeen äänestäjät kokivat itsensä meidän pettämiksi. 

Vaikka vihreät teki porvarihallituksessa siten 
kuten puheenjohtaja Cronberg oli 2007 vaaleissa luvannut 
– että ydinvoima ei ole hallituskysymys, vaikka hankkeita vastustetaan
– 
tuli 2011 vaaleissa rankka tappio, 
joka ajoi puolueen syvään itsekriittiseen tilaan.

Tässä vaiheessa tulin puoluejohtajaksi. 

Puolueessa, joka ei kovasti halunnut hallitukseen, 
puolueessa, joka halusi löytää itsensä uudestaan. 


Silloin me ymmärsimme – 
erityisesti vihreiden nuorten kovan työn ansiosta – 
että vihreiden on pystyttävä olemaan ennen kaikkea uskollisia 
omilla arvoilleen ja tavoitteilleen, omille äänestäjillemme.

Jolleivät äänestäjät tieneet, 
mitä me teimme porvarihallituksessa arvojemme eteen, 
ei heillä enää ollut halua meitä äänestää. 


Olimme ajautuneet hallinnointiin. 

Oman puheenjohtajakampanjani teema olikin se, 
että vihreistä oli tullut harmaita, 
pienten asioiden hallinnointia tekevä liike.

Harmaista tuli taas tehdä vihreitä.

Tätä me lähdimme muuttamaan. 

Tänä päivänä kukaan Suomessa ei kyseenalaista sitä, 
etteikö vihreillä olisi oma ja selkeä linja, 
jota vihreät ajaa voimalla ja peräänantamattomasti toteutukseen. 


Ensin on oltava linja ja arvot kunnossa. 
Ihmisten on voitava uskoa siihen. 

Sitten on oltava voimaa, kannatusta ja kykyä viedä niitä toteutukseen.
 Siihen tarvitaan yhteistyötä kansalaisryhmien kanssa.


Ja vasta sen jälkeen, kun se kyky on olemassa, 
voidaan miettiä sitä miten rakentaa yhteistyötä 
näiden tavoitteiden läpiajamiseksi yhdessä muiden puolueiden kanssa. 



Halu tehdä yhteistyötä ei ole vielä poliittinen linja. 

On päätettävä, mitä sillä yhteistyöllä tavoitellaan.

Sen takia valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän 
yhteiskokous teki jo Kataisen hallituksen osallistumisen 
edellytyksenä kolmen ennakkoehdon listan hallitusneuvotteluille 
ja 20 päätavoitteen listan, joiden piti valtaosin toteutua. 


Jännää kyllä, ne toteutuivatkin pääosin.

Sitten siihen hallitukseen piti mennä, 
jota oikeastaan kukaan ei kovin paljoa halunnut tehdä. 

Kataisen hallitusta yhdisti eniten se, mitä sillä torjuttiin.

Kataisen hallituksessa vihreät tunnettiin porukkana, jotka katsoo tuloksia.

Me saimmekin paljon tuloksia aikaan. 


Ne, jotka minut tuntevat, 
tietävät minun olevan peräänantamaton 
mutta aina ratkaisukeskeinen neuvottelija, 
joka halusi saada aikaan yhteisiä tuloksia. 



Me saimme kaksi uutta kansallispuistoa, 
uudet Itämeren päästörajoitukset Helcomin sopimuksessa kaikille maille, 
uuden ympäristönsuojelulain ja ilmastolain.

Me olimme EU:ssa isossa roolissa neuvottelemassa globaalia ilmastosopimusta.


Me saimme suojeltua enemmän metsiä 
ja soita kuin yhdelläkään hallituskaudella Naturan huippuvuosien jälkeen. 

Me saimme puolustettua kehitysyhteistyötä ja 
panostettua ihmisoikeuksiin 
aikana, jolloin muut neuvotteluissa 
olivat niistä valmiita leikkaamaan 
satoja miljoonia euroja. 

Me teimme tuloksia. 


Meidän linjamme on saavuttaa arvojemme mukaisia ratkaisuja. 


Ennakkoehdoistamme toteutui perusturvan nostaminen 
sadalla eurolla kuukaudessa ja ilmastolain säätäminen. 


Kolmannessa, 
hallitusohjelmaan saadussa linjauksessa siitä että hallitus ei anna uusia ydinvoimalupia, hallituskumppanit kävelivät ylitsemme. 


Silloin lähdimme hallituksesta, 
aivan kuten olimme tehneet heille jo hyvissä ajoin etukäteen selväksi.

Linjamme perustui tuloksiin: 
niin kauan kuin meille annetut lupaukset pidettiin ja vihreät arvot etenivät, 
tuimme hallitusta. 



Kun ydinvoimalupauksia ei pidetty, 
me pidimme hallitukseen lähdettäessä antamamme lupauksen Suomen kansalle: lähdimme hallituksesta. 


Johdonmukaisuus on politiikan a ja o. Pitkä linja. 

Sen me olemme viimeiset kuusi vuotta pitäneet, 
olimme sitten hallituksessa tai oppositiossa.

Arvot edellä, ratkaisuja hakien, linjan pitäen.

Jo ennen ydinvoimaratkaisua Kataisen hallituksen menestys, 
vihreästä näkökulmasta, 
kaatui sen sekavaan ja saamattomaan talouspolitiikkaan. 


Sosialidemokraatit jarruttivat uudistuksia, 
kokoomus vaati ylisuuria leikkauksia. 

Siinä erityisesti koulutus joutui koville, 
vaikka niitä leikkauksia saimmekin pienennettyä. 

Oli sietämätöntä istua hallituksessa, 
joka tekee meidän mielestämme vääränlaista ja lyhytnäköistä talouspolitiikkaa. 



Alkuvuodesta 2014 päätimme, 
että nyt saa riittää tässä oravanpyörässä juokseminen. 

Voimamme ei ollut riittänyt linjaan, 
joka olisi tarpeeksi vihreä, muillakin kuin omilla ministerin tonteillamme: 
tulevaisuuteen investoiva, 
koulutusta arvostava ja 
inhimillisiä uudistuksia tekevä. 


Näin ei vihreät voi jatkaa, 
sillä tällainen hallitustyöskentely ei riitä 
kestävän kehityksen arvojen mukaiseen politiikkaan.



Oli keksittävä jotain uutta. 
Veimme vihreän strategian yhdessä uudelle tasolle. 

Aloimme miettiä kaikkea 
mitä teemme usean vuoden tähtäimellä. 


Kesäkuun puoluekokouksessa aloitimme uuden linjan julkistamisen: 
ilmoitin puoluejohtajana, että koulutuksesta säästäminen saa riittää – 
maailman parasta koulua ei rakenneta säästämällä. 

Elokuun budjettiriihessä saimmekin lisärahaa koulutukseen, 
paikkaamaan aiemmin tehtyjä virheitä.

Me päätimme nostaa koulutuksen rahoituksen Suomen politiikan asialistalle, vaaliteemaksi. 


Kun myöhemmin Suomen ylioppilaskuntien liitto 
teki samasta asiasta vieläpä koulutuslupaus-kampanjan, 
oli saavutettu jotain uutta. 


Kaikki puolueet joutuivat lupaamaan, 
että koulutuksesta ei enää leikata.



Meille tämä oli pitkän aikavälin pysyvä linjaus.

Ja tätä kaikki, erityisesti muut puolueet, 
eivät ole ymmärtäneet, uskoneet tai
hyväksyneet. 



Me emme ole valinneet tunnepopulismia,
kaiken kritisointia, räksyttämistä. 


Me olemme valinneet arvopohjaisen tulevaisuuspolitiikan,
jossa haetaan ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi kestäväksi.


Me olemme esittäneet johdonmukaisesti ratkaisuja, 
joiden tavoitteena on uudistaa työelämää ja taloutta
hyvinvointivaltion, tasa-arvon ja kestävän kehityksen turvaamiseksi.


Me olemme johdonmukaisesti kritisoineet hallituksen päätöksiä ja tekoja, 
asiapohjaisesti, oman vaihtoehtomme ja arvojemme pohjalta.
 Emme muutoin.


Silloin harvoin, kun hallitus on tehnyt jotain oikeansuuntaista,
olemme siitä kiittäneet.

Oppositiossa olemme olleet liima,
 joka yhdistää kaikkia oppositiopuolueita aina kun 
asiapohjalta on ollut yhteistyöhön mahdollisuus.

Me olemme halunneet pitää niin Rkp:n kuin kd:n mukana.

Mitä laajemmalla pohjalla oppositio esittää vaihtoehtojaan,
sitä uskottavampaa se on.



Vaihtoehtobudjetissamme esitetään
panostamista tulevaisuusinvestointeihin,
 koulutukseen ja pienituloisten aseman parantamiseen.

Me esitämme rakenneuudistuksia 
perhevapaisiin, työttömyysturvaan, energiantuotantoon.

Me emme usko ylisuuriin leikkauksiin,
 vaan asetamme inhimilliset uudistukset leikkausten edelle talouden nostamisessa.

Olemme silti valmiita budjetin rakennemuutoksiin, 
joissa leikataan ympäristölle haitallisia tukia ja yritystukia.

Meidän leikkausehdotuksemme lähtevät talouden uudistamisesta,
 ei ihmisten turvan heikentämisestä.


Meillä on selkeä vaihtoehto, 
minkä pohjalta me arvioimme hallituksenkin politiikkaa.

Ekonomistit ovatkin pitäneet vaihtoehtobudjettiamme perusteltuna.


Tässä ei ole mitään populismia.


Me olemme halunneet palauttaa inhimilliset arvot 
suomalaiseen politiikkaan.

Koulutus, tasa-arvo ja solidaarisuus 
ovat tämän maan rakennuspalikoita.

Presidentti Koivisto edusti aikaa, jolloin 
hyvinvointivaltion puolustaminen
ei ollut korulauseita, vaan arvopohjaisia tekoja.


Tänä aikana, kun populistit ja äärioikeisto haastaa 
edistyksellisen demokratian, on kansanvallan kyettävä 
jälleen uudistumaan.


Me, edistykselliset ja suvaitsevaista, 
avointa yhteiskuntaa rakentavat liikkeet,
 emme voi voittaa, jollemme kykene koskettamaan ihmisten sieluja.

Tämä on tietoinen valinta, jonka me olemme tehneet.

Politiikassa on uskottava johonkin, 
on oltava näkemystä, 
uskallusta unelmoida reilummasta yhteiskunnasta, 
ja kyettävä vaikeissakin oloissa toimimaan sen puolesta.



Politiikka ei ole hallinnointia.

Ei ole olemassa vain yhtä ja ainoaa oikeaa talouspolitiikkaa,
 jossa julkista vastuuta murennetaan ,
eriarvoisuus kasvaa ja 
hyvinvointivaltio muuttuu yhä sirpaleisemmaksi,
 etäisemmäksi unelmaksi 
monille lapsille, eläkeläisille, työttömille ja heikompiosaisille.

Siksi meidän on haastettava tämän nykyisen hallituksen linja,
 oikeistolaisen hyvinvointivaltion purkamisen linja.


Me olemme tulevaisuuspuolue, joka voi olla päävaihtoehto
sille linjalle.


Me haluamme luoda suomalaisille toivoa tulevaisuudesta,
 jossa ihmisarvosta, tasa-arvosta, sivistyksestä ja ympäristöstä pidetään huolta.


Meillä on oltava siihen varaa myös tänä päivänä, 
kuten meitä edeltävillä sukupolvilla oli.


Eriarvoisuuden ja lapsiköyhyyden kasvattamiseen meillä ei 
nimittäin ole varaa,
 jos haluamme pitää maamme menestyksen ja hyvinvoinnin
arvopohjasta kiinni.



Eriarvoisuus, ihmisten jaottelu globalisaation voittajiin ja häviäjiin,
 nämä ovat voimia, jotka ruokkivat populismia ja ääriliikkeitä.


Ja meidän tehtävämme on korjata tämä eriarvoisuuden,
 vastakkainasettelujen ja vihanlietsonnan kierre.



Tämä on asia, jota eurooppalainen ja suomalainen oikeisto ei ole ymmärtänyt.

Talouskuripolitiikka ei ole ollut hyvää pitkän aikavälin talouspolitiikkaa,
 koska se on hylännyt työllisyyden ja kestävän kasvun velkapelon nimissä.

Tuottavia investointeja tarvitaan juuri nyt, tänä aikana.

Mutta se on ollut erityisen haitallista siksi, että talouskurilla on kasvatettu eriarvoisuutta, 
ja sen hinta on ollut ihmisten uskon hiipuminen laajemmin Suomessa ja länsimaissa demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Siihen meillä ei ole todellakaan varaa.


Tälle linjalle meidän on tarjottava vaihtoehto.



Myös tänä aikana on mahdollista rakentaa tulevaisuutta,
 jossa ratkotaan talouden, ympäristön ja työelämän murrokset niin,
 että se parantaa ihmisten arkea.


1900-luvun alussa korjattiin teollisen vallankumouksen ongelmia,
 ihmisten hyväksi.


Tänä päivänä meidän on oltava liike,
 joka tekee samaa tässä kolmannessa teollisessa vallankumouksessa.

Rakkaat ystävät,

Miksi olen puhunut tästä kaikesta, tässä ja nyt? 

Me olemme saavuttaneet historiallisen vaalivoiton. 

Meidän kannattaa säilyttää liikkeessämme muisti siitä, 
minkälaisten kokemusten kautta me siihen tulimme.


On selvää, että puoluetta, joka menestyy, 
yritetään horjuttaa. 

Silloin kun sinua yritetään horjuttaa, 
ei kannattaa katsoa sivuille, 
vaan keskittyä tasapainon säilyttämiseen.

Puhe vihreästä populismista on ollut taktinen veto. 

Siitä ei kannata hätkähtää. 

Toisten puolueiden tehtävä on haastaa meitä.

Tietenkin myös avoimessa yhteiskunnassa 
mediassa haastetaan meitä.

Kaikki muu olisi outoa.

Olennaista on pitää itse katse pallossa.

Mitä me itse olemme tehneet? 
Mihin me uskomme?

Vihreiden linja on viime vuodet keskittynyt seuraaviin asioihin. 

Me olemme inhimillisten arvojen puolue, 
me olemme tulevaisuuspuolue, 
me olemme koulutuspuolue. 


Me puolustamme näitä arvoja aina, 
silloin kun ne ovat uhattuina. 

Jos on hallitus, joka heikentää ihmisoikeuksia ja leikkaa koulutuksesta, 
me emme ole hiljaa. 

Me korotamme ääntämme.

Jos hallitus leikkaa ympäristönsuojelusta ja pienituloisilta, 
me protestoimme. 

Se ei tarkoita sitä, että me sanomme aina ei – 
se tarkoittaa sitä että me olemme oman vaihtoehtomme kanssa tosissamme.

Se tarkoittaa sitä, että me sanomme Suomen kansalle: meihin voi luottaa.

Ja tämä linja on nyt saanut kasvavaa kannatusta suomalaisilta.
Me haluamme osoittaa,
että meidän vaihtoehtomme on hyväksi kaikille suomalaisille.


Seuraava askel on lähteä toteuttamaan sitä kunnissa,
ja seuraavissa eduskuntavaaleissa tarjota sitä vaihtoehtona Suomen suunnaksi.



Rakkaat ystävät,


Ainoa tapa saada kestävä ja inhimillinen muutos Suomessa aikaan, 
ja saada suomalaisten luottamus meidän kykyihimme toteuttaa sitä, 
on kasvattaa kannatusta arvoihin 
ja ratkaisuihin nojaavalla linjalla.

Rakentaa yli puoluerajat menevää yhteistyötä
näiden arvojen ja tavoitteiden pohjalta,
 ei ne hyläten.

Näin me olemme tehneet. 

Tästä kaikessa on kysymys.

Me uskomme siihen,
 että äänestäjät eivät kuulu puolueille.

Me haemme suomalaisten tukea arvopohjaisella politiikalla,
 emme mieti valtapolitiikkaa siitä minkä puolueiden äänestäjiä tavoittelemme.



Ihmisillä on monia perusteita puoluevalinnalleen.

Ihmiset ovat äänestäneet elämässään useita puolueita.

He eivät kuulu puolueille. 

Puolueet palvelevat ihmisiä.


Vihreiden on oltava ennen kaikkea linjakas, arvopohjainen vaihtoehto niille,
 jotka haluavat tulevaisuuspolitiikkaa inhimillisten arvojen pohjalta. 

Tämä edellyttää sellaista kannatusta,
että me olemme määrittelemässä koko hallituksen asialistaa, 
jos sellaiseen osallistumme.

Siksi olen puheenjohtajananne korostanut sitä, 
että tavoittelemme tulevan pääministeripuolueen asemaa.

Se voi olla keskipitkän aikavälin tavoite,
mutta sen pitää olla meidän asenne tavoitteidemme rakentamisessa
ja arvojemme edistämisessä.

Meidän on oltava yksi päävaihtoehdoista Suomen suunnalle. 

Tulevaisuuspuolue, koulutuspuolue, arvopuolue.


Tässä meidän on rakennettava koalitiota ja yhteistyötä
tältä arvopohjalta, ei siitä poiketen.


Silloin kun tässä maassa ihmisoikeudet ovat uhattuina, 
me emme ole hiljaa. 

Vaan me olemme se liike, 
joka korottaa ääntään ja antaa äänen niille, 
joiden oma ääni ei kanna.

Ja sitä me emme häpeile, 
sillä mitään edistystä ei ole tässä maailmassa saavutettu 
ilman rohkeutta nousta puolustamaan oikeudenmukaisuutta.

Se on se, mikä antaa ihmisille toivoa ja tulevaisuudenuskoa.


Lopulta me, päättäjät, 
olemme vain kansan palvelijoita.

Heille me olemme tilivelvollisia,
 emme muille puolueille.

Me vihreät palvelemme tässä maassa 
ihmisten toiveita tulevaisuudesta, 
jossa puolustetaan ihmisyyttä, tasa-arvoa, 
koulutusta ja kestävää kehitystä.


Suomalaisille ihmisille ja 
heidän toiveilleen meidän on oltava uskollisia.

Sillä tulevaisuudenusko on voima,
jolla tätä maata rakennetaan hyväksi kaikille.

Maaksi, jossa jokainen lapsi voi toteuttaa unelmiaan.