Emma Kari: 100-vuotiaan Suomen luonto on turvattava

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari peräänkuuluttaa Sipilän hallitukselta pikaisia toimia Suomen luonnon tilan parantamiseksi. Hallituksen vastauksessa Karin kirjalliseen kysymykseen hallitus ilmoitti, ettei se saavuta kansainvälistä tavoitetta pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2020 mennessä.

 

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari peräänkuuluttaa Sipilän hallitukselta pikaisia toimia Suomen luonnon tilan parantamiseksi. Hallituksen vastauksessa Karin kirjalliseen kysymykseen hallitus ilmoitti, ettei se saavuta kansainvälistä tavoitetta pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vuoteen 2020 mennessä.

100-vuotiaan Suomen luonnon päivänä 26. elokuuta Kari esittää toimenpidepakettia Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

- Suomi on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimukseen, jonka mukaan luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on pysäytettävä vuoteen 2020 mennessä. Kuitenkin hallitus on nyt linjannut, ettei aio pitää tavoitteesta kiinni. Suomalaiset arvostavat maamme luontoa, ja on häpeällistä, että hallitus on valmis rikkomaan antamamme kansainvälisen ympäristölupauksen. Sen sijaan hallitus on leikannut luonnonsuojelualueiden hankinnan rahoista pois kaksi kolmasosaa. Tämä on kestämätöntä, Kari toteaa.

Keväällä 2017 laaja joukko ympäristö- ja ilmastokysymyksiin perehtyneitä professoreita, dosentteja, ja tutkijoita varoittivat, etteivät hallituksen suunnitelmat lisätä tuntuvasti metsien käyttöä ole lainkaan kestävällä pohjalla. Suomen metsäbioenergian käyttöön nojaava ilmasto- ja ympäristöpolitiikka ei tuota lähes lainkaan vaadittuja päästövähennyksiä, vaan pikemminkin uhkaa tappaa sukupuuttoon metsissä eläviä lajeja. Samaan aikaan hupenevat resurssit vesien, metsien ja soiden suojelussa vaarantavat lajien tulevaisuutta.

- Suomalaiset rakastavat tämän maan hienoa luontoa. Sen turvaaminen lapsillemme vaatii poliittisia päätöksiä. Sen sijaan, että Suomen luontoa suojeltaisiin, se joutuu entistä massiivisempien metsähakkuiden kohteeksi. Suomen metsäluonnon monimuotoisuus on vaakalaudalla, lajistojen uhanalaisuuden jatkuessa suomalaisessa luonnossa. Nyt tarvitaan konkreettisia toimia metsien, soiden ja vesistöjen luonnon turvaamiseksi, Kari sanoo.

Karin pakettiin on kirjattu kymmenenkohtainen lista toimenpiteistä, joilla Suomen luonnon tilannetta voidaan parantaa aina metsien ja vesistöjen suojelusta kestävään ympäristöhallintoon saakka. Tärkeimpinä ehdotuksina Kari esittää luonnonsuojelun rahoituksen nostamista takaisin vuoden 2015 tasolle, laajojen metsien- ja soidensuojelun ohjelmien toteuttamista, metsähakkuiden rajoittamista, vaelluskalojen suojelua, vesistöjen ravinnekuormituksen vähentämistä sekä ympäristölle haitallisten tukien leikkaamista.

Lue 10 kohdan toimenpidepaketti.

Lisätiedot

Emma Kari