Touko Aalto: Yhteinen valmistautuminen Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen aloitettava nyt

Heidi Hautala, Touko Aalto ja Pekka Haavisto pohjustavat Vihreiden suuntaviivoja EU:n kehittämiseksi. Aalto vaati hallitusta aloittamaan heti puolueiden yhteisen tavoitteenasettelun Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle.

- Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa pian eduskunta- ja eurovaalien jälkeen heinäkuussa 2019. Valmistautuminen on aloitettava nyt. Hallituksen on koottava kaikista eduskuntapuolueista koostuva työryhmä sopimaan Suomen tavoitteista. Mukaan tarvitaan myös vahva kansalaisyhteiskunnan panos. Työtä ei voi jättää vain virkakoneiston vastuulle, jos Suomi haluaa vaikuttaa tosissaan EU:n suuntaan, sanoo Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto.

Aalto on kritisoinut hallituksen EU-politiikkaa linjattomuudesta ja passiivisuudesta.

- Suomen on korkea aika ottaa pää pois pensaasta. EU on murroskohdassa, ja Suomella on mahdollisuus olla todellinen unionia eteenpäin vievä voima. Suomen menestys on sidottu EU:n menestykseen. Meidän on uskallettava antaa EU:lle riittävät välineet ratkoa tämän ajan suurimpia kysymyksiä suomalaisten ja kaikkien eurooppalaisten yhteiseksi parhaaksi, Aalto sanoo.

Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja, MEP Heidi Hautala kiinnitti huomiota konkreettisten tavoitteiden tärkeyteen.

- Suomella on nyt tilaisuus viedä tärkeitä asioita eteenpäin. Tällaisia ovat esimerkiksi yritysvastuu sekä verovälttelyn estäminen, jota hallitus on pikemmin estänyt kuin edistänyt. Verot on saatava paratiiseista hyvinvoinnin rakentamiseen ja monikansallisten suuryritysten on julkisesti raportoitava, minne ne maksavat veronsa, Hautala sanoo.

- EU:n yhteinen arvopohja rakentuu keskustelun ja keskinäisen ymmärryksen kautta, ja tutkimusten mukaan erilaiset vaihto-ohjelmat lisäävät parhaiten tunnetta eurooppalaisuudesta. Siksi Erasmus-vaihdon pitäisi kuulua tulevaisuudessa jokaisen jatko-opintoihin, myös ammattipuolella, Hautala sanoo.

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto korostaa, että Suomen on otettava aktiivinen rooli EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä.

- Aito hyvinvointi perustuu ihmisten tasa-arvolle ja luonnonvarojen käytön kestävyydelle. Tasa-arvoinen yhteiskunta, reilu tulonjako ja ympäristö- ja ilmastokatastrofien hillitseminen on myös keskeistä turvallisuuspolitiikkaa, Haavisto toteaa.

Tutustus esitysmateriaaleihin ja muuhun avauksen sisältöön.