Touko Aalto: Hallituksen sote-esitys on hylättävä ja maakuntavaalit peruttava

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto vaatii hallituksen sote-esityksen hylkäämistä ja maakuntavaalien perumista. 

Aallon mukaan hallituksen esityksen uskottavuudelta katosi viimeinenkin oljenkorsi valtiosihteeri Hetemäen muistion julkaisun myötä.

- Hetemäen muistio yrittää puolustella hallituksen esitystä, mutta epäonnistuu siinä täysin. 4 miljardin euron säästöpotentiaali tiedolla ja teknologialla on vailla pohjaa ja sen ovat tyrmänneet niin talouspolitiikan arviointineuvosto kuin HUS. Edes hallituksen edustajat valtiovarainvaliokunnassa eivät kelpuuttaneet arviota mietintöönsä. Sitä paitsi säästöjä voidaan tiedosta ja teknologiasta hakea myös ilman hallituksen umpisurkeaa markkinamallia, joka todennäköisesti tulee pikemminkin nostamaan kuin laskemaan kustannuksia, Aalto sanoo.

- Hallitus puskee kaikin keinoin eteenpäin kyhäelmää, joka ei täytä yhtään uudistukselle asetettua tavoitetta, mutta joka tehokkaasti lukitsee suomalaiset huonon järjestelmän vangeiksi vuosikymmeniksi eteenpäin, Aalto sanoo. 

Aallon mukaan lokakuun maakuntavaalit on peruttava. Aalto muistuttaa, että oikeusministeriön vaalijohtaja totesi jo vuonna 2016, että on ongelmallista ja riskialtista, jos lainsäädäntö astuu voimaan vasta seitsemän kuukautta ennen vaaleja. Se aikaraja on jo takana.

- Suomalaisilla täytyy olla oikeus kunnolliseen vaikuttamisen mahdollisuuteen niin tärkeissä asioissa kuin sosiaali- ja terveyspalvelut ja muut maakunnille kaavaillut tehtävät. Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Hallituksen ajaman uudistuksen aikataulu heittää kapuloita rattaisiin niin äänestäjille kuin ehdokkaaksi aikoville, Aalto sanoo.