Työtä, ei kyykytystä

19.02.2019

Työllisyys on iso teema näin vaalikeväänä. Ikääntyvän väestön Suomessa tarvitaan päättäväistä politiikkaa, jotta voimme ylläpitää ja kehittää hyvinvointivaltiotamme.

Vihreät julkaisi viikonloppuna talouden ja työllisyyden tiekartan seuraavalle vaalikaudelle. Tiekartta osoittaa, että Sipilän hallituksen politiikalle on vaihtoehtoja. 100 000 uutta työpaikkaa on mahdollista luoda ympäristöä ja ihmisiä kunnioittaen.

Ensinnäkin, suotuisa talouskehitys ja kunnianhimoinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka eivät ole toistensa vihollisia. Päinvastoin – ilmastonmuutos on tämän hetken suurin uhka myös elinkeinoelämälle, kun taas ilmastonmuutoksen torjunta luo suuria mahdollisuuksia suomalaisyrityksille.

Elinkeinoelämä tarvitsee nyt pitkäjännitteistä, luotettavaa ilmastopolitiikkaa sekä panostuksia uudistumiseen ja innovointiin. Tavoitteenamme on edistää positiivista rakennemuutosta, hankkia Suomeen kestävää kehitystä tukevia investointeja sekä luoda uusia vientimahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvillä kasvavilla aloilla.

Toiseksi, työvoiman saatavuutta on mahdollista parantaa ilman kyttäystä, kyykyttämistä ja tempputyöllistämistä. Suurin työllistymispotentiaali löytyy neljästä ryhmästä: maahanmuuttajat, osatyökykyiset, yli 55-vuotiaat sekä nuoret. 
Sipilän hallitus on hankaloittanut työperäistä maahanmuuttoa monin tavoin, ja näitä esteitä haluamme nyt purkaa. Esimerkiksi työlupien tarveharkinnan poistaminen, EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen poistaminen, nopea pääsy kotouttamispalveluihin sekä turvapaikanhakijoiden työllistymisen esteiden purkaminen ovat erittäin tehokkaita keinoja edistää työllisyyttä.

Työperäisen maahanmuuton helpottamista ovat vahvasti peräänkuuluttaneet myös yritykset useilta eri toimialoilta. Elinkeinoelämän viesti on, että osaavasta työvoimasta on pulaa, ja tähän pulaan vastataan parhaiten kahdella tavalla: helpottamalla työperäistä maahanmuuttoa sekä panostamalla vahvasti koulutukseen.

Koulutus onkin merkittävässä roolissa Vihreiden tiekartassa. Tavoitteenamme on panostaa seuraavalla vaalikaudella miljardi euroa lisää koulutukseen ja tutkimukseen. Koulutus on olennaisen tärkeää niin maahanmuuttajien, yli 55-vuotiaiden kuin nuortenkin työllisyyden parantamisessa.

Olennaista on myös työn joustavuuden parantaminen sekä työssä jaksamisen tukeminen. Suomessa on tällä hetkellä työvoiman ulkopuolella arviolta 65 000 osatyökykyistä, jotka haluaisivat tehdä töitä. Niin heidän kuin pienten lasten vanhempien, ikääntyvistä vanhemmistaan huolehtivien ja ikääntyvien näkökulmasta työelämä on tällä hetkellä usein liian joustamatonta ja kuormittavaa.

Sosiaaliturvan rooli on työllisyyden edistämisessä olennainen. Vihreän politiikan lähtökohtana on sosiaaliturvan uudistaminen kohti perustuloa, joka takaa perusturvan kaikissa elämäntilanteissa ja tekee työn vastaanotosta kannattavaa. Tiekartan tärkeänä vastinparina on Vihreä perustulomalli, jonka päivitys julkaistiin hiljattain.

Sosiaaliturvan uudistus on olennaisen tärkeää myös yrittäjille, jotka ovat avainroolissa työllisyyden parantamisessa. Yrittäjyyden edistämiseksi tiekartassa esitetään useita toimia paitsi sosiaaliturvan, myös yritystukien uudistamiseksi sekä muun muassa pienyritysten maksukyvyn parantamiseksi.

Vihreiden tavoitteena on jättää maailma jälkipolville paremmassa kunnossa kuin sen itse saimme. On aika ottaa myös talouden ja työllisyyden kehittämisessä eteenpäin katsova, tulevaisuuden mahdollisuudet turvaava ote. Hyvinvoiva luonto, hyvinvoivat ihmiset ja hyvinvoivat yritykset mahtuvat samalle planeetalle.