— Jyrki Kasvi

Yliopistot tietävät ministeriötä paremmin

Jyrki Kasvi

Tutkijoita ja innovaattoreita muistetaan aina puheissa, mutta Suomen t&k-tilastot kertovat, etteivät sanat ole muuttuneet teoiksi.

Suomalaisten tekemien kansallisten ja kansainvälisten patenttien määrä on laskenut jo vuosien ajan, ja yritykset siirtävät tutkimus- ja kehitystoimintaansa ulkomaille. Vuonna 2015 suomalaisten yritysten t&k-toiminnasta ulkomaille sijoittui noin 17 prosenttia. Tänä vuonna osuuden ennakoidaan kasvavan 28 prosenttiin.

Vaikka raha on tärkeää, kyse ei Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen raportin mukaan ole pelkistä tutkimus- ja kehitysrahojen leikkauksista vaan laajemmin tutkimus- ja kehitystoiminnan edellytyksistä. Parantamisen varaa löytyy sekä valtiolta, yliopistoilta että yrityksiltä.

Tutkimusrahoitus organisoidaan projekteiksi, joita kilpailutetaan keskenään. Rahoitushakemusten kirjoittaminen onkin monen suomalaisen yliopistotutkijan ensisijainen työtehtävä. Hyvä projektisuunnitelma kuitenkin määrittelee etukäteen, mitä ollaan tekemässä, jolloin mitään todella uutta keksitään vain sivutuotteena. Projektirahoituksen epävarmuus on myös kannustanut professoreita ja tutkijoita hakeutumaan ulkomaille turvallisempiin työsuhteisiin.

Projektirahoitus kohdistetaan muotialoille, joita kaikki muutkin maat tutkivat. Uudet innovaatiot ja liiketoiminta syntyvät kuitenkin usein täysin ennalta arvaamattomille aloille, jotka yhdistävät monen eri alan osaamista.

Soveltavaa tutkimusta ruokkivan perustutkimuksen rahoitus on laiminlyöty. Vapaan perustutkimuksen merkitystä tutkimus- ja kehitystoiminnalle ei ole ymmärretty.

Suomesta on yhä vaikeampi rekrytoida lahjakkaita tutkijoita, koska matematiikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneiden nuorten määrä laskee. Jokin menee pieleen jo peruskoulun alaluokilla, jossa suuri osa lapsista, etenkin tytöt oppivat pitämään matematiikkaa vaikeana. Vahingon korjaaminen myöhemmin on lähes mahdotonta.

Tutkimusrahoitusta vastaanottavat yliopistot keskittyvät opetus- ja julkaisutavoitteisiin, mutta unohtavat yliopistojen kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, johon yritysyhteistyössä tapahtuva soveltava tutkimus kuuluu.

Yritykset puolestaan ovat keskittyneet kehitystoiminnassaan vanhan liiketoimintansa kehittämiseen. Sen sijaan radikaaleja uutta liiketoimintaa luovia innovaatioita ei ole Suomessa juuri nähty. Toki poikkeuksiakin on, kuten puupohjaiset muovia korvaavat materiaalit.

Sama ongelma on nähtävissä julkisella sektorilla, jonka kyky luopua vanhoista toimintatavoista on heikko. Uusien teknologioiden käyttöönotto julkisissa palveluissa edellyttää kuitenkin uusia toimintatapoja, tai vaikuttavuus jää heikoksi.

Mitä näiden ongelmien ratkaisemiseksi tulisi tehdä, jotta saisimme tutkimus- ja kehitystoiminnan taas vetämään Suomea nousuun?

Vaikka pelkkä raha ei auta, tutkimus- ja kehitysrahoituksen palauttaminen vuoden 2012 tasolle on hyvä alku. Sen jälkeen valtion on luovuttava tutkimuksen mikromanageroinnista rahoituspäätösten avulla. Yliopistot ovat ministeriötä parempia asiantuntijoita siinä, mikä on tärkeää tutkittavaa. Tutkimuksen byrokratiaa on purettava, jotta tutkijoiden aika ei kulu määrärahahakemusten ja toteutumaraporttien kirjoittamiseen.

Matematiikan ja tiedeaineiden opetusta alaluokilla on kehitettävä, ja opettajia täydennyskoulutettava, jotta kukaan ei enää turhaan kuvittele niiden olevan muita oppiaineita vaikeampia. 

Yliopistojen, yritysten ja julkishallinnon t&k-yhteistyötä on tiivistettävä. Yliopistojen kolmannen tehtävän toteutuminen on huomioitava yliopistojen rahoituksessa ja sisäisissä kannustimissa.

Lopuksi lainsäädännön esteet yritysten uusien digitaalisten liiketoimintamallien sekä kuntien ja valtion digitaalisten toimintatapojen tieltä on purettava.