Heidi Hautala: EU:n on toimittava kansainvälisen kaupan sääntöjen muuttamiseksi

Vihreiden MEP Heidi Hautalan mukaan tuotannon ja kulutuksen muuttaminen eettisemmäksi edellyttää kansainvälisen kaupan sääntöjen muuttamista. Hautala nosti Vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa Mikkelissä pitämässään puheessa esille Amazonin metsäpalot ja metsäkadon.

- Keskustan ministerien vaatimukset lihantuontikielloista levisivät kansainväliseen mediaan. Mutta mitä kaikkea tulisikaan pysäyttää tulliin, jos olisimme johdonmukaisia ja soveltaisimme ajatusta kaikkeen tuontiin, joka pahentaa ilmastokriisiä? Tai modernia orjuutta, työn teettämistä kehitysmaissa palkalla, joka ei riitä elämiseen? Tai maiden ryöväämistä alkuperäiskansoilta? Heidi Hautala kysyi puheessaan.

- Jos epäeettinen toiminta halutaan eliminoida tuotannosta ja kulutuksesta, ratkaisua on haettava kansainvälisen kaupan sääntöjen muuttamisesta. Siihen EU todellakin on tarpeeksi suuri toimija ja maailman suurin sisämarkkina, Hautala sanoi.

- Ilmaston ja ympäristön suojelun, työelämän reilujen sääntöjen sekä ihmisoikeuksien on oltava kaikissa kauppasopimuksissa oikeudellisesti velvoittavina vaatimuksena, joiden rikkomisesta seuraa jotain. Eikä vain julistuksina kuten nyt. Nyt näin ei ole, vaikka väitetään, että Mercosur-sopimuksessa on kaikki tarpeellinen esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksesta, Hautala sanoi puheessaan.

- EU:n ja neljän Latinalaisen Amerikan valtion välillä solmittavalla Mercosur-sopimus olisi omiaan lisäämään metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden kulutusta. Erityisesti soijarehu, liha, kahvi ja kaakao ovat metsäriskituotteita, Hautala sanoi.

Lue puhe kokonaisuudessaan.