— Emma Kari

Emma Karin puhe puoluevaltuuskunnan kokouksessa 22.2.2020

Emma Kari

Tuntuu, että vuosi vuodelta nämä valtuuskunnan kokoukset muuttuvat vain tärkeämmiksi ja tärkeämmiksi. Kuinka moni täällä oli Mikkelissä valtuuskunnan kokouksessa?

En tiedä muistatteko, mutta kerroin teille silloin salaisen toiveen. Kerroin, että jos kaikki olisi mennyt elämässä putkeen, olisin oikeasti halunnut myös kolmannen lapsen.

En silloin ajatellut asiaa sen enempää, sillä oikeastaan tämä oli toive, josta olin jo luopunut. Vähän päälle kuukausi myöhemmin testi näytti plussaa.

En tiedä onko näissä valtuuskunnan puhujanpöntöissä jotain taikaa, mutta suosittelen nyt kyllä kaikille tänne pönttöön tulemista ja toiveiden sanomista ääneen.
Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Ettei nyt jää epäselväksi, niin toivon myös, että ilmastonmuutos ja natsit voitetaan, että sukupuutot ja sodat loppuvat, että sometrolleista ja patriarkaatista päästään eroon. Ja ehkä vielä sitä, että mun lapset oppisi imuroimaan ja saisin aamuisin kengät jalkaan.

Olen myös huomannut, että ehkä juuri tämän ison mahan takia uutiset maailman tilasta tulevat nyt enemmän iholle. Tiedostan liiankin hyvin, miten helposti kaikki voi mennä pieleen. Ja kuinka haavoittuva ihminen on, kun turvallisuus ympärillä järkkyy.

Puolisoni on töissä järjestössä nimeltä Pelastakaa Lapset. Se on järjestö, joka tekee töitä niiden kaikkein haavoittuvimmassa ja turvattommimmissa oloissa elävien lasten puolesta. Olen huomannut, että hän on alkanut piilotella työpaikkansa raportteja meillä kotona ja usein poistaa niistä kansilehdet, etteivät ne iltaisin osuisi silmiini. Viime viikolla Pelastakaa Lapset julkaisi raportin, jolta ei tässä hetkessä pidä sulkea silmiä. Se kertoi lapsista sodan jaloissa.

Joka kuudes lapsi elää nyt konfliktialueella. Sodat ovat entistä vaarallisempia lapsille. Lapsen riski joutua vakavan väkivallan uhriksi on tänä päivänä suurempi kuin koskaan. Ja niitä kaikkein vaarallisimpia paikkoja lapsille ovat Syyria ja Afganistan. Miljoonat lapset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan.

Nämä lapset eivät valinneet tätä. He eivät ole voineet vaikuttaa siihen, minne tai millaisiin oloihin he ovat syntyneet. Lapsi on aina syytön. Mutta kun tämän maan keskustelua seuraa, aika moni tuntuu unohtaneen, että 80 vuotta sitten ne olivat suomalaiset lapset, jotka kärsivät sodan jaloissa.

Silloin muut maat tulivat meidän lastemme avuksi. Suomalaisille lapsille tuotiin kenkiä ja ruokaa. Ja heitä lähetettiin ulkomaille turvaan. Meitä autettiin, kun meidän lapsemme olivat vaarassa. Nyt meidän lapsemme saavat kasvaa rauhassa ja turvassa. On meidän vuoromme auttaa.

Juuri ennen joulua me saimme hyviä uutisia. Kaksi suomalaista orpolasta oli vihdoin saatu Suomeen turvaan Koillis-Syyriassa olevalta vankileiriltä. Al-Holin leiri on painajaismainen paikka. Lapset elävät vankileirillä, ilman mahdollisuutta riittävään terveydenhuoltoon, ravintoon tai kouluun.

Turkin hyökkäyksen jälkeen apua on entistä vaikeampi saada perille. Toisaalla Syyriassa on kehittymässä koko yhdeksän vuotisen sodan pahin humanitäärinen katastrofi. Talven tullessa leiri on käynyt yhä armottomammaksi paikaksi elää. Syyriassa on satanut poikkeuksellisen paljon lunta. Teltat ovat lumen keskellä. Kaikki eivät selviä kylmyydestä.

Lapset eivät ole koskaan syyllisiä vanhempiensa tekoihin. Näiden kahden orpolapsen auttamisen taustalla oli aivan poikkeuksellinen poliittinen myrsky. Lopulta on kyse kahdesta tavallisesta lapsesta. Heillä on oikeus olla turvassa. Heillä on oikeus olla ilman pelkoa. Heillä on oikeus onnelliseen lapsuuteen. Ja ennen kaikkea heillä on oikeus elää. Ja nyt heillä se on.

Rakkaat ystävät, lapset joutuvat pakenemaan tilanteissa, joissa vaihtoehtoja ei enää ole. Kreikan leireille on ahdettu kymmeniätuhansia Syyriasta ja Afganistanista paenneita ihmisiä epäinhimillisiin oloihin. Kolmannes heistä on lapsia. Maassa on arviolta jopa 5 000 lasta ja nuorta yksin, ilman omia vanhempiaan.

Kreikka ei enää selviä. Oloja Kreikan saarten leireille on kuvattu katastrofaalisiksi. Lapset ovat peloissaan, masentuneita ja jopa itsetuhoisia. Ruokaa ei ole. Lämpöä ei ole. Kaikesta on pulaa. Leireillä käyneet ovat todenneet, ettei yhdenkään lapsen pitäisi olla sellaisessa paikassa hetkeäkään.

Inhimillisyys punnitaan silloin kun apua pyydetään. Ja meiltä pyydettiin apua. Ja ystävät, me haemme 175 kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa lasta turvaan Kreikan leireiltä.

Rakkaat ystävät, maailmassa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Arki voi murtua. Rauha voi kadota. Aikaisemmin turvallinen maa voi hetkessä muuttua taistelutantereeksi. Niin sodassa kuin rauhassa, minä arvostan ihmisiä, jotka tekevät kaikkein eniten silloin, kun kyse on kaikkein pienimmistä.

Minä arvostan ihmisiä, jotka eivät anna piiruakaan periksi, kun tietävät toisen olevan hädässä. Minä arvostan ihmisiä, jotka itseään säästämättä laittavat itsensä likoon, tuodakseen lapsia vaarasta turvaan.

Sellaisten ihmisten rinnalla kestää tuulet ja myrskyt, koska heidän kanssaan tietää olevansa aina oikealla puolella.