< Takaisin Vihreiden Bali-teemasivulle

"Balin kuumasta ja kosteasta ilmastosta johtuen kokouksen virkamiesten ei ole välttämätöntä pukeutua kaikkina aikoina takkiin ja solmioon."
-UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer.

Tänään Indonesiassa, Balin saarella alkaneissa ilmastoneuvotteluissa on luvassa kuumat paikat. Kaksitoistapäiväisissä neuvotteluissa valtiot yrittävät sopia Kioton sopimuksen jatkosta. Uutta ilmastosopimusta ei Balilla tulla saamaan aikaan, mutta kokousta voidaan pitää onnistuneena, jos valtiot onnistuvat sopimaan Kioton sopimuksen jatkon tiekartasta.

Suomen ja EU:n tavoite kokouksessa on, että Kööpenhaminassa vuonna 2009 saadaan aikaan maailmanlaajuinen sopimus ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Erityisen tärkeää kokoukseen matkustavan Satu Hassin mukaan on muun muassa se, että Kioton sopimuksen päättyessä vuonna 2012 uusi ilmastosopimus astuisi voimaan välittömästi.

Ensimmäisenä Bali-päivänä UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer ja Indonesian ympäristöministeri Rachmat Witoelar jakoivat huolensa ilmastonmuutoksesta ja toivoivat, että prosessi uuden ilmastosopimuksen syntymiseksi saataisiin käyntiin mahdollisimman nopeasti. Kokous sai innokkaan lähdön Australian ansiosta, sillä hallituksen vaihtumisen myötä maa ratifioi Kioton sopimuksen.

Pääsihteeri de Boerin mukaan ilmastonmuutoksen torjumisessa edistyneellä teknologialla on yhä suurempi merkitys. “Fossiiliset polttoaineet ovat täällä jäädäkseen. Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan kaltaisten valtioiden hiilivarat ovat huomattavat, ja on vaikea ja valtioiden tahto hiilivarojen hyödyntämiseksi on suuri. Niinpä avainasemassa on ympäristöystävällisen, edistyneen teknologian käyttö ja kehittyminen, jotta fossiilisia polttoaineita voitaisiin jatkossa käyttää kestävämmällä tavalla.”

-

Vihreiden verkkosivuilla seurataan Balin kokouksen tapahtumia. Raportoinnin ohessa Bali-teemasivulla, osoitteessa http://www.vihreat.fi/bali/ julkaistaan mielenkiintoisia, ilmastoteemaisia ajatuksia, kuvia ja kirjoituksia lähes jouluun asti.

 

 

Kuva: Wikimedia Commons / openDemocracy. Lisenssi: cc-by-sa-2.0

Jaa sivu:
Tilaa upeasti uudistunut Vihreä Lanka!