Jäsenäänestys Vihreiden puheenjohtajasta

Vaalitappion jälkeen Vihreisiin on liittynyt lähes 1 800 uutta jäsentä. Lämmin kiitos tuesta niin uusille kuin vanhoille jäsenillemme!

Puheenjohtajavalinnasta järjestetään jäsenäänestys ensimmäistä kertaa Suomessa. Äänioikeutettuja ovat kaikki Vihreiden jäsenet, jotka ovat liittyneet puolueeseen viimeistään 30.4.2011. Ehdolla puheenjohtajaksi ovat Anni Sinnemäki Helsingistä, Mika Flöjt Rovaniemeltä, Ville Niinistö Turusta sekä Outi Alanko-Kahiluoto Helsingistä.

Jäsenäänestys on käynnissä keskiviikkoon 8. kesäkuuta saakka, mutta äänet tulee postittaa viimeistään perjantaina 3. kesäkuuta, jotta ne ehtivät ajoissa perille. Löydät ohjeet suomeksi täältä ja ruotsiksi täältä.

Jäsenien äänestyspäätöksen tueksi puheenjohtajaehdokkaat ovat osallistuneet lukuisiin eri paneeleihin ja keskusteluihin, joista voit lukea lisää Vihreän puheenjohtajakiertueen sivuilta. Sivuilta löytyy paitsi raportteja paneeleista, myös videoituja paneeleja sekä muuta materiaalia.

Kesäkuun 11.-12. päivä Kuopiossa järjestettävässä puoluekokouksessa Vihreät valitsevat myös puoluesihteerin, kolme varapuheenjohtajaa sekä puoluevaltuuskunnan ja -hallituksen.

Puoluesihteerikisassa ovat mukana Heli Järvinen, Panu Laturi sekä Juhana Suoniemi.

Varapuheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet tähän mennessä Timo Juurikkala, Anna Moring, Oras Tynkkynen, Krista Mikkonen, Siru Kauppinen, Eero Yrjö-Koskinen, Anne Bland, Hanna Halmeenpää, Paloma Hannonen ja Outi Alanko-Kahiluoto. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajuudesta kilpailevat Kristian von Essen, Rosa Meriläinen ja Johanna Sumuvuori.

Puheenjohtajaäänestyksen lisäksi voit vaikuttaa myös vastaamalla jäsenkyselyyn. Kerro, mitä haluat Vihreissä tehdä tai miten haluat Vihreitä kehittää - me otamme yhteyttä ja kerromme, miten voit auttaa ja tulla mukaan rakentamaan vihreämpää Suomea sekä uudistamaan Vihreitä! Kyselyn löydät täältä.

Jaa sivu: