Portugalin tukemisesta

Mediassa on tänään uutisoitu vihreiden kääntäneen takkinsa Portugalin tukemisessa. Tämä on järjetön väite. Vihreät ei ole kääntänyt takkiaan. Kantamme Euroopan talouden vakauttamiseen on sama vaalien jälkeen kuin ennen vaaleja.

Voimme hyväksyä tiukoin ehdoin Portugalin tukemisen, jos se on rahoitusmarkkinoiden vakauden ja Suomen talouden kannalta välttämätöntä. On silti kansanvallan kannalta on täysin välttämätöntä, että vastuun EU- ja talouspolitiittisesti näin merkittävästä ja kauaskantoisesta päätöksestä kantavat vaaleissa suurimmiksi nousseet puolueet, joista todennäköisesti muodostetaan tuleva hallitus. Jos ennen hallituksen muodostamista saavutetaan jokin ratkaisu EU:n rahoitusjärjestelyistä, on sen oltava sellainen, että myös tuleva hallitus sitoutuu sen toteuttamiseen.

Kannatamme EU:n väliaikaisen ja pysyvän kriisinhallintamekanismin luomista. Jälkimmäiseen olemme johdonmukaisesti edellyttäneet liitettäväksi muun muassa pankkien vastuunkannon ja rahoitusmarkkinoiden läpinäkyvyyden lisäämisen sekä varainsiirtoveron käyttöönoton.

Vaaleissa puolueiden näkemyksillä EU-talouden vakauttamisesta oli merkittävä rooli. Vaalien suurimmiksi selvisivät kokoomuksen lisäksi perussuomalaiset, jotka vastustavat EU-mekanismien luomista, sekä sosiaalidemokratit, jotka ilmoittivat olevansa tiukemmalla kannalla kuin istuva hallitus. Näiden puolueiden on nyt kannettava vastuu vaalilupauksistaan eikä sysätä vastuuta toimitusministeristölle, jonka kanta hävisi vaaleissa ja joka menetti vaaleissa enemmistönsä eduskunnasta.

Vihreät kannattaa Portugalin lainoittamista kunhan on selvää, että Suomen tulevasta EU-ja talouspolitiikasta vastaava hallitus tukee tätä linjaa. Vaalien voittajilla on vapaat kädet toimia, koska sitoumuksia ei ole aiemman hallituksen puolesta tehty.

Jos eduskunnan selvä, pysyvä enemmistö ei löydä yksimielisyyttä seuraaviin ECOFINin ja laajennetun euroryhmän kokouksiin mennessä, ei toimitusministeristöllä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa kielteinen kanta ehdotuksiin. Näin siksi, että kyse on niin suuresta päätöksestä, että se on tehtävä tavalla, jota tulevat hallituspuolueet tukevat ja josta ne kantavat vastuun.

Tämä on ainoa vaihtoehto toimivan kansanvallan näkökulmasta. Vallan mukana on tultava myös vastuun. Vaikeiden asioiden päättämistä ei voi sysätä oppositiolle. Suomella ei voi olla samaan aikaan kahta erilaista Eurooppa-politiikkaa.

Anni Sinnemäki, Vihreiden puheenjohtaja

Ville Niinistö, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Jaa sivu: