Eurovaaliblogi: pirteää aamukampanjointia ympäri Suomea

Eurovaaliehdokas Jyrki Kasvin 50-vuotissyntymäpäivien kunniaksi espoolaiset pääsivät tänään nauttimaan aamukahveista Leppävaarassa. Kampanjoijat hehkuivat hyvää tiimihenkeä upeassa aamuauringonpaisteessa.

"Halusimme antaa Jyrkille lahjaksi apua vaaleissa ja siksi järjestimme tämän tilaisuuden. Valtuustoryhmä lähti innolla mukaan ja valloitimme koko Leppävaaran asematunnelin iloisella kampanjatunnelmalla. Jyrki itse pääsi juttelemaan espoolaisten kanssa samalla, kun valtuustoryhmä hoiti kahvin tarjoilun ja esitteiden jakelun", tempauksessa mukana ollut espoolainen Vihreiden kunnallispoliitikko Tiina Elo kuvailee.

Aamuvirkut Vihreät kampanjoivat tänään myös muun muassa Joensuussa ja Mikkelissä. Eurovaaliehdokas Anni Sinnemäki puhui Joensuussa Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle aiheesta ”nuoret ja työllisyys”. Vastaavasti ehdokas pääsi kuulemaan joensuulaisilta opiskelijoilta muun muassa korkeakouluissa jaksamisesta ja maakunnan energiaomavaraisuustavoitteesta.

Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö ja eurovaaliehdokas Johanna Sumuvuori kampanjoivat tänään Mikkelin torilla paikallisten Vihreiden kanssa.

”Hellehattu oli tarpeen”, Sumuvuori toteaa.

Jaa sivu: