— Aija Salo

Sotilaallisesta yhteistyöstä ja asepalveluksen kustannuksista

Viimeisen viikon aikana olen törmännyt monessa yhteydessä sotilaalliseen voimankäyttöön liittyvään keskusteluun. Esillä ovat olleet niin NATO-jäsenyys, EU:n puolustusyhteistyö kuin asevelvollisuusarmeijan ongelmat ihmisoikeuksien kannalta. Omat kantani turvallisuus- ja puolustuspolitiikan järjestämiseen voi tiivistää jotakuinkin näin: 1)Uudet turvallisuusuhat, kuten köyhyys ja ympäristöongelmat, pitää asettaa turvallisuuspolitiikan ytimeen. 2) Suomen on hyvä olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa EU:n yhteisen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen. Tätä yhteistyötä pitää tehdä koko EU:n tasolla, ei joidenkin jäsenmaiden kesken. 3)Jos sotilaallista yhteistyötä tehdään, oikea foorumi sille on EU, ei NATO. 4)Miesten yleisestä asevelvollisuudesta pitää Suomessa siirtyä valikoivaan asepalvelukseen. Asepalveluksesta tulee kaikissa olosuhteissa voida kieltäytyä. 5)Siviilipalveluksen rangaistusluonteisuudesta on luovuttava, siviilipalvelusta on lyhennettävä ja sen sisältöä on kehitettävä mielekkäämmäksi. 6)Kaikkien totaalikieltäytyjien pitää olla keskenään samassa asemassa, ja totaalikieltäytyjiä ei pidä tuomita vakaumuksen perusteella vankeuteen. 7) Aseelliseen maanpuolustukseen liittyy käytännöllisesti katsoen aina lähtökohtaisesti suuria eettisiä ongelmia. Eilen kansanedustajaehdokkaiden Arkadia-koulutuksessa tohtori Teija Tiilikaiselle esitettiin kysymys siitä, toisiko NATO-jäsenyys Suomelle sotilaalliset turvatakuut. Tiilikaisen mukaan NATOn turvatakuut ovat lähes teoreettiset. Monessa nykyisessä jäsenmaassa käydään polemiikkia siitä, tulisiko NATO (käytännössä USA) apuun jos maahan hyökättäisiin. Lisäksi NATOn toimintakykyä heikentävät tällä hetkellä sekä toistaiseksi epäonnistunut, sodaksi muuttunut operaatio Afganistanissa että joidenkin maiden, kuten Ranskan, halu siirtää sotilaallinen yhteistyö NATOsta kokonaan EU:hun. NATO-jäsenyyden kannattajat muistavat harvoin mainita näitä puolia. Lauantaina osallistuin Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) seminaariin, jonka aihe oli Asevelvollisuus ja siviiliyhteiskunta. Seminaarissa pohdittiin mm. asevelvollisuuden vaihtoehtoiskustannuksia, eli sitä, kuinka paljon taloudellisia menetyksiä aiheutuu siitä, että ase- tai siviilipalvelusta suorittavat eivät ole ko. aikana töissä. Yhteiskunta menettää verotuloja ja ko. henkilöt itse menettävät palkkatuloja. Näin laskien todelliset puolustusmenot ovat huomattavasti korkeammat kuin niiden näkyvä osuus valtion talousarviossa. AKL:n kanta Suomen maanpuolustuksen perusratkaisuun on hyvin lähellä vihreiden kantaa: Nykyisestä, lähes koko miesikäluokan kattavasta asepalveluksesta pitää siirtyä valikoivaan asepalvelukseen. Pitkällä tähtäimellä AKL kannattaa armeijasta luopumista kokonaan. Mielenkiintoinen pointti eräässä lauantain esitelmistä oli se, että armeijan aiheuttama viivästys työelämään siirtymisessä heikentää palkkakehitystä merkittävästi. Näin varmasti on. Tämä pointti ei kuitenkaan herätä minussa erityistä myötätuntoa siitä syystä, että Suomessa miehet saavat keskimäärin selvästi korkeampaa palkkaa kuin naiset, myös samasta tai samanarvoisesta työstä. Kuinka suuri sukupuolten palkkaero todellisuudessa olisikaan, jos armeijan tai sivarin käyminen ei leikkaisi lähes koko miesikäluokan tulokehitystä? Hiljattain kuulin, että eräs tuttavani on lähdössä EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Joukot aloittavat tammikuun alussa viiden päivän toimintavalmiudessa. Suomi on keskeisesti mukana tässä ensimmäisessä vaiheessa. Mielestäni EU:n sotilaallisen yhteistyön kehittämisessä on tärkeää, että sen valmistelu ja päätöksenteko tapahtuu mahdollisimman demokraattisesti ja avoimesti niin, että kansalliset parlamentit käsittelevät keskeisiä linjauksia. Lisäksi EU:n sotilaallisessa yhteistyössä on tärkeää asettaa perinteiset rauhanturvaamistoimet etusijalle. Valta- tai intressipolitiikkaan perustuvaa voimankäyttöä EU:n nimissä en hyväksy.
Jaa sivu: