— Aija Salo

2000-luvun työläisistä

Itävaltalaisen Michael Glawoggerin dokumenttielokuva Workingman's Death on vaikuttava kokemus. Se herättää katsojassa ahtaan ja korkean paikan kammoa, sääliä, epäuskoa ja kaukokaipuuta. Tuoreen veren purskahtelu ja teurastettujen eläinten kuolinkouristukset etovat. Näin elokuvan eilen DocPoint-festivaalin ennakkonäytöksessä. Festivaali järjestetään Helsingissä 24.-28.1. (http://www.docpoint.info). Glawogger käy Nigeriassa teurastusalueella, Indonesian vuoristossa höyryävässä rikkilouhoksessa, Kiinassa tapaamassa modernisoitua terästeollisuutta ihmetteleviä työntekijöitä, Pakistanissa valtavia brittilaivoja hitsauspillillä purkavien siirtotyöläisten luona ja Ukrainassa entisten kaivostyöläisten kanssa ahtaassa luolastossa, jossa he louhivat käsin hiiltä hylätyssä kaivoksessa, lainsuojattomina. Kaikki työskentelevät hengenvaarallisissa olosuhteissa ja inhimillisesti katsoen muutenkin äärirajoilla, paitsi ehkä haastatellut kiinalaiset, jotka vaikuttavat tyytyväisiltä työn kehittymiseen. Suomessakin on yhä vaarallisia töitä, vaikka dokumentin maailmat tuntuvat olevan hyvin kaukana yleissitovien työehtosopimusten yhteiskunnasta. Meillä työlainsäädäntö osoittaa periaatteessa hyvin kattavasti vastuun työntekijöiden turvallisuudesta ja työsuojelusta työnantajalle. Joillain aloilla maksetaan palkassa vaarallisen tai raskaan työn lisää. Työn kuormittavuutta ja riskejä arvioidaan kuitenkin eri tavoin eri aloilla. Viimeisin Libero-lehti kuvaa osuvasti sitä, että esimerkiksi päiväkodin työntekijän palkka olisi huomattavasti korkeampi, jos päiväkodeissa maksettaisiin lisiä samoin perustein kuin teollisuudessa: Pakkasessa työskentelyn lisä, raskaiden esineiden (=lasten) kantamisen lisä, ulkona työskentelyn lisä, ulosteiden kanssa työskentelyn lisä... Samaa voisi soveltaa moneen muuhunkin hoiva-alan työpaikkaan, etenkin vanhustenhoitoon ja sairaaloihin. Valitettavasti monesti yhä kuvitellaan, että hoiva-alalla työskentelevät eivät tarvitse kunnon palkkaa, koska he ovat valinneet alan kutsumuksen tai "luontaisen hoivavietin" takia. Nykyisellään työ hoivasektorilla on kuitenkin monelle niin raskasta, että työntekijät uupuvat, masentuvat, eivät jaksa nostaa meteliä... Monet jäävät varhennetulle vanhuuseläkkeelle tai ovat paljon sairaslomilla. Surkeaan yhtälöön kuuluu vielä se, että valtio ja kunnat palkkaavat ihmisiä paljon pätkätöihin, jolloin oman elämän suunnittelu pienillä tuloilla on erityisen vaikeaa. Hyvinvointipalvelujen rahoitus on tiukoilla, eikä ihme, kun hallitus on jatkanut tuloverotuksen keventämistä eikä ole kompensoinut valtion tulomenetyksiä esimerkiksi kulutuksen tai pääomatulojen korkeammalla verottamisella. Korkea verotus on ainoa ja paras keino ylläpitää mahdollisimman kattavia palveluja. Pienituloisten verotusta voidaan mielestäni keventää, mutta kokonaisveroastetta ei pidä alentaa. Kannatan pääomatulojen verotuksen nostamista ja sellaisia ympäristö- ja haittaveroja, jotka ohjaisivat ihmisiä ekologisempiin ratkaisuihin esimerkiksi rakentamisessa, liikenteessä ja sähkönkulutuksessa.
Jaa sivu: