— Aija Salo

Hassua mutta mukavaa liikutusta EM-luistelun äärellä

Olen liikuttuja. Siis henkilö, joka aavistuksen nolosti kyynelehtii hiukan pienempinäkin inhimillisen tragedian tai ilon hetkinä, vaikka ne perustuisivat fiktioon. Kuten Idols-kokelaiden päästessä jatkoon. Tänään olin herkkänä Kiira Korven liukuessa Varsovassa EM-jäällä punaisessa, siveellisessä puvussaan. Vähän häpeilin itseäni, koska säteilevän Korven ihasteleminen ei ole nykyisin kovin originellia. Alisa Drei ja Susanna Pöykiöhän luistelivat myös hienosti. Ja miksi ylipäätään pitäisi kannustaa vain suomalaisia urheilijoita. Silti lähestulkoon toivoin muutamalle muunmaalaiselle kisaajalle "yhdistelmähypyn helpottumista" tai "tasajalka-alastuloa flippiin". Selostajat Tapio Suominen ja Anu-Liisa Uotilakin (jonka tietäväistä tyyliä olen vähitellen alkanut sietää paremmin) huokailivat "meidän Kiirasta" kovin sinivalkoisten silmälasien läpi. Taitoluistelu on hämmentävä laji. Se on kovaa ja kuluttavaa urheilua, ja silti kilpailut näyttävät maallikon silmissä showlta. Sukupuoliroolit mietityttävät: naisluistelijoiden puvut ovat paljastavia ja useimmiten perinteisen feminiinisiä, ja naisten koreografioihin näyttää usein kuuluvan estoton flirttailu yleisölle ja tuomaristolle. Toisaalta miesluistelija voi meikeissään ja paljeteissaan olla sukupuolirajojen rikkoja vähän samaan tapaan kuin miestanssijat. Ulkonäkö ja karisma ovat keskeisiä luistelussa, mutta onneksi tuomarit jakavat pisteet (toivottavasti) taidon perusteella. Jos pärstäkerrointa on, se perustuu pikemminkin urheilijan maineeseen ja aiempaan menestykseen kuin ulkomuotoon. Urheilussa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Syksyllä jo kirjoitinkin täällä blogissa nais- ja miesurheilijoista. Penkkiurheilijuus istuu minussa joka tapauksessa syvällä. Seuraan lähinnä suosituimpia lajeja, eli niitä, joita tv:ssä näytetään: taito- ja pikaluistelun lisäksi hiihtoa, uintia, jääkiekkoa, jalkapallon arvoturnauksia, mäkihyppyä. Ja yleisurheilua tietysti. Vähintään lievästi yhteiskuntakriittinen katse urheiluun on varmaan eräs tapa oikeuttaa itselleni se jonkinasteisen kansallistunteen valtaan joutuminen, jota tapahtuu etenkin arvokisojen yhteydessä.
Jaa sivu: