— Aija Salo

Ikuisesta nuoruudesta

IRC-galleriassa vihreiden nuorten ja opiskelijoiden yhteisössä eräs käyttäjä ihmetteli, miksi vinolaiset ehdokkaat "yrittävät olla nuoria". "Olkaa aikuisia!" hän kehotti. Vaaleissa ehdokkaan ikä, tai ehkä pikemminkin sukupolvi, herättää äänestäjissä mielikuvia. Osa äänestäjistä haluaa äänestää kannuksensa jo hankkinutta, yhteiskunnallisen asemansa vakiinnuttanutta perheenäitiä tai -isää. Osa kaipaa eduskuntaan tuoretta energiaa ja sukupolvenvaihdosta. Se, mielletäänkö ehdokas nuoreksi, riippuu paitsi todellisesta iästä myös omasta tyylistä ja kampanjan ilmeestä. Itse koen 29-vuotiaana pääsihteerinä olevani yhtä aikaa nuoria sukupolvia edustava ehdokas ja jo kokenut vaikuttaja. Mielestäni jokaisen kansanedustajan pitää muodostaa kokonaisnäkemys: politiikan ei pidä olla tiukkaa eturyhmäajattelua. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen, ilmastonmuutoksen torjunta, esteettömyyden edistäminen, köyhyyden vähentäminen... Nämä kaikki ovat tärkeitä tavoitteita kaikenikäisten kannalta. Vierastan siis sukupolvisota-ajattelua, vaikka olenkin sitä mieltä, että nuoret ja opiskelijat ovat kärsineet viimeaikaisesta yhteiskuntapolitiikasta esimerkiksi työmarkkinoilla. Ikä kertoo kuitenkin usein jotain siitä, mitä tai kenen asioita ehdokas ajaa. Nuoret ehdokkaat ja nuoret kansanedustajat nostavat muita todennäköisemmin esiin opintorahan korotuksen ja pätkätöiden ongelmat. Siksi eduskuntaan on tärkeää valita alle kolmikymppisiä kansanedustajia. Sen sijaan en usko siihen, että iän pitäisi asettaa rajoja ihmisen tyylille tai elämäntavalle. Aikuisuus on esimerkiksi taitoa toimia vuorovaikutuksessa ja kykyä käsitellä kriisejä - aikuisuutta ei ratkaise se, pukeutuuko lantiofarkkuihin vai olkatoppauksilla varustettuun beigeen jakkuun ja rintarossiin. Yhteiskunnan muuttuessa nuorimmat ikäpolvet ottavat ensimmäisenä käyttöön uudet keksinnöt, kuten tekstiviestit, mp3-soittimet ja nettipuhelimet. Se ei kuitenkaan tee näistä välineistä "nuorison juttuja": tämän hetken nuoret eivät aikuistuttuaan siirry lankapuhelimiin, vaan toimivat niillä välineillä ja siinä ympäristössä, johon ovat kasvaneet. Kyse on siis sukupolvesta, ei iästä. Ikään liittyvät normit ja mielikuvat ovat usein sukupuolittuneita: 60-vuotias nainen ja 60-vuotias mies herättävät erilaisia ajatuksia ja heiltä odotetaan eri asioita. Työmarkkinoilla vanhan miehen johtajuus kyseenalaistetaan vain harvoin, kun taas moni eläkeikää lähestyvä nainen joutuu kokemaan "arvonsa" työelämässä laskevan. Ihmissuhteissa vanhemman miehen suhde nuoreen naiseen on klisee, kun taas nuoren miehen ja vanhemman naisen suhde kohauttaa. Summa summarum: Haluan avartaa jokaisen ihmisen liikkumatilaa ja mahdollisuuksia elää yhteiskunnan jäsenenä tasavertaisesti omana itsenään. Tämä tavoitteeni tarkoittaa myös sitä, että ikä ei asettaisi turhia rajoja itsensä toteuttamiselle, eikä myöskään aiheuttisi syrjintää. Miten tällaiseen yhteiskuntaan päästään? Se on aika pitkä tie, eikä toteudu pelkästään valtiovallan toimin, koska kyse on niin vahvasti kulttuurisista malleista. Kuitenkin myös päättäjien toimin voidaan edistää esimerkiksi eri päätösten ikävaikutusten arviointia, joka tuo näkyväksi ikään liittyviä rakenteita.
Jaa sivu: