— Aija Salo

Vastinetta veroille?

Näin Espoossa bussipysäkillä erään kokoomuslaisen ehdokkaan mainoksen, iskulauseena "Vaadi veroille vastinetta". Slogan huvitti ja ärsytti. Kokoomuksen veronalennuslinja kun ei ole suorastaan edistänyt sitä, että verovaroilla saataisiin tuotettua nykyistä enemmän palveluja. Verot ovat vakuutusluonteisia maksuja. Kaikki maksavat niitä ja kaikki kyllä myös hyötyvät niistä sekä suoraan että epäsuorasti, mutta osa veroilla tuotetuista palveluista kohdistuu vain rajattuun ihmisjoukkoon. Suurin osa ihmisistä ei tule koskaan tarvitsemaan esimerkiksi lastensuojelun, päihdehuollon tai vankeinhoidon palveluja. Jokainen kuitenkin _saattaa_ tarvita näitä palveluja joskus, ja näiden(kin) palvelujen olemassaolo on joka tapauksessa myös niiden etu, jotka niitä eivät tarvitse: niillä lisätään yhteiskunnallista tasa-arvoa, vakautta ja turvallisuutta. Verotuksen logiikka ei ole se, että jokainen saa julkisia palveluja yhtä paljon, eikä sekään, että jokainen saa niitä juuri vastaavalla summalla kuin itse veroina maksaa. (Se mitä veroilla saa riippuu tietysti laskutavasta - aineettomia hyötyjä kuten turvallisuutta ja hyvinvointia kun on vaikea rahassa mitata.) Verotuksen oikeutus perustuu toisaalta yhteisvastuun periaatteeseen ja toisaalta siihen, että jokainen on potentiaalinen palvelujen käyttäjä. Ai niin, olen Iloiset veronmaksajat ry:n jäsen.
Jaa sivu: