— Aija Salo

Small mental notes

Kauniissa ja rohkeissa käsiteltiin eilen ilmastonmuutosta. Massimon poika raahasi konttorille korkean profiilin ympäristöaktivistin, joka vakuutti tulevan isoisän maapallon pelastamisen tärkeydestä. Seuraavassa kohtauksessa Brooke ja Ridge taivastelivat sitä, että Taylor oli ollut uskoton. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Pekka Aikion mukaan kokoomuksen vaalivoitto oli saamelaisasioiden voitto. Punamulta on jarruttanut saamelaisten maaoikeuksien ym. etenemistä, kun taas kokoomus on (Aikion mukaan) pitänyt esillä mm. saamelaisen kulttuurikeskuksen rakentamista ja ehkä myös niitä oikeuksia. Yllätyin. Saa nähdä. Keskustan Janne Seurujärvi sai kunnian olla ensimmäinen eduskuntaan valittu saamelainen. Hänen saamelaisuutensa tosin paljastui äänestäjille vasta vaalituloksen selvittyä, mikä on mielenkiintoista. 31-vuotiaan mutta kepun keski-ikäisten miesten verkostoon varmasti oikein hyvin sopeutuvan Seurujärven mielestä lapsella pitää olla äiti ja isä. Yksi syy lisää harmitella, että Paavo Väyrynen pudotti keskustan Tatja Karvosen. Iso harmi on myös, että sdp:n Susanna Rahkonen tippui Uudellamaalla. Rahkonen on progressiivinen, asiallinen ja kuvia kumartamaton tyyppi, joka olisi todellakin ansainnut uuden kauden. No, neljän vuoden päästä uudestaan. On tyhmää, että mediassa on aseteltu Rahkosta ja Maria Guzeninaa vastakkain. Samoista äänistähän he osin kilpailivat, mutta onhan puolueilla keskenään samanikäisiä miehiäkin ehdokkaina. Rahkonen ja Guzenina olisivat mainiosti mahtuneet samaan eduskuntaryhmään, jos äänestäjät olisivat suoneet hiukan enemmän tukea tonttinsa hyvin hoitaneelle Rahkoselle. Pirkanmaalla kävi sama ilmiö kokoomuksella: jostain syystä yksi nainen (Marja Tiura) sai kahmalokaupalla ääniä, niin että listan kärkipäähän ei sitten muita naisia noussutkaan. Ensi kerralla toivottavasti Pirkanmaan kokoomuksesta valitaan tasaisemmin naisia ja miehiä.
Jaa sivu: