— Aija Salo

Plastiikkakirurgiasta, Seilin mielivammaisista, aprikoosien välisistä eroista...

Siskoni kirjoittaa toukokuussa Turussa järjestettäville Kirkkopäiville kuunnelmaa Nauvossa sijaitsevasta Seilin saaresta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Seili). Saarella toimii nyt Saaristomeren tutkimuslaitos, mutta pitkälle 1900-luvulle siellä toimi mielisairaala naisille. Tuohon yli sata vuotta kestäneeseen vaiheeseen saarella liittyy aika hurjia juttuja siitä, miten naisia määriteltiin "mielivammaisiksi". Ilmoittautumisohjeet saaristoretkelle ja kuunnelmaa kuuntelemaan osoitteesta www.kirkkopaivat.fi kohdasta Koko ohjelmisto. Torstaisen A-Talkin ohjelma adoptioprosessista ja adoptiomahdollisuuden eväämisestä vammaisilta on herättänyt paljon kriittistä keskustelua. Olen viime päivinä lukenut monta tositarinaa pariskunnista, joissa toinen on vammainen, ja joilta adoptioprosessiin lähteminen on jo alunperinkin evätty ja melko hatarin tai olemattomin perustein. Luultavasti ennakkoluuloilla ja asenteilla on ko. päätöksissä sijansa. Vihreät vaivaiset antoi aiheesta kannanoton, joka on kokonaisuudessaan tämän postauksen lopussa. EK:n johtaja Seppo Riski ei usko, että sukupuoli vaikuttaa yksittäisen työntekijän palkan määräytymiseen: www.ek.fi/?we_objectID=5287. Törkeää, mutta paljastavaa puhetta. Areenana oli sentään samapalkkaisuusseminaari. Hallitus on tässä Riskiä valistuneempi: hiljattain laaditun samapalkkaisuusohjelman toimenpiteet luvataan toteuttaa ja tupon kuntalisä-porkkanan ehdoksi on asetettu korkeakoulutettujen matalapalkka-alojen palkkatason selkeä nostaminen. Vihreä työministeri Tarja Cronberg on näiden toimenpiteiden toteuttamisessa avainasemassa. Katsoin kuin katsoinkin tänään Ruma Betty -sarjan avausjakson Neloselta. En jaksa boikotoida, vaikka ärsyttää sekä ruma-sanan käyttö että se, että Bettyä kutsutaan rumaksi, vaikka hän ei ole ruma. Tuhkimotarinan juoni on tietysti täysin arvattava. Tykkäsin kuitenkin eka jaksosta, lukuunottamatta ilkeää homoassaria. Minulle ennestään tuntematon amerikkalainen median ja viihteen yhdenvertaisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta valvova järjestö GLAAD (www.glaad.org) on tosin myöntänyt sarjalle palkinnon parhaana komediana. GLAADin tunnustukset myönnetään "for the fair, accurate and inclusive representations of the lesbian, gay, bisexual and transgender (LGBT) community and the issues that affect their lives". Perjantain kuuma tv-uutinen oli Nelosen Kuka mitä häh? -ohjelman lähettäminen ikuisille metsästysmaille vain viiden jakson jälkeen. Naurettavaa pelleilyä. Päätös siis, ei ohjelma. Ehdin katsoa vain kolme jaksoa, enkä jaksanut seurata ihan kaikkia niissä käytyjä keskusteluja kokonaan, mutta peruskonsepti oli mielenkiintoinen ja samoin vakivieraat. Älykkäitä ja avoimia ihmisiä. Olen päättänyt fanittaa erityisesti Riikka Pulkkista. No, Mikko Silvennoinen putoaa varmaan jaloilleen ja saa jossain vaiheessa uuden ohjelman, jota ei pilata hankalalla ohjelma-ajalla ja sillä, että kilpaillaan yleisöstä Idolsin ja lätkän playoff-finaalin kanssa. MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kisan heteronormatiivisuudesta ja kapeasta naisihanteesta olen jo purputtanut. Eilisen finaalilähetyksen ärsyttävin osio oli tähän liittyen mainoskatko. Mainosten joukossa oli erään plastiikkakirurgisen klinikan mainos. "Tule suurennuttamaan rintasi, jotta voisit nauttia elämästä kauniina", tai jotain yhtä kohottavaa potaskaa. Puolustan silti ohjelmaan osallistunutta Marikoa, koska uskon, että hän säilyttää itsensä nutturoista ja glittereistä huolimatta. Toivon samalla, että ketkään ohjelman tanssipareista eivät pariudu keskenään. Olisihan se romanttista, mutta myös superkliseistä: "nainen ja mies eivät voi olla ystäviä keskenään". Ärsyynnyin myös toimittajien laiskuudesta. Sitä tapahtuu aika usein. Tällä kertaa syynä oli niinkin merkittävä asia kuin Tanssii tähtien kanssa -kisan pistelasku. Ilmaisjakelulehdet ja STT eivät osanneet tulkita formaatin aavistuksen monimutkaista pistejärjestelmää, ja tuloksena tämän päivän lehdissä oli väite, että tuomariäänet jakautuivat finaalissa tasan parien kesken. Sari Siikander ja Mikko Ahtihan voittivat finaalin neljän äänen erolla ja saivat siitä hyvästä kaksi pistettä. Mariko ja Aleksi Seppänen saivat yhden pisteen. Yleisöäänestyksen voitto taas toi Marikolle ja Aleksille kaksi pistettä ja Sarille ja Mikolle yhden, joten pisteet olivat yleisöäänestyksen jälkeen tasan. Ja tasatilanteessa yleisön kanta ratkaisi. Tätä lehdistö ei tajunnut (paitsi iltapäivälehdet, jotka tietenkin selostivat kisan kulun hetki hetkeltä). Juuri tämän takia Suomen poliittinen journalismikin on usein niin heikkotasoista: harva toimittaja jaksaa perehtyä ihan loppuun asti aiheeseen, jos se ei ole omaa erikoisalaa. Juttujen epätarkkuus repii sitten jutunaiheina olevien hermoja. Ai niin, se aprikoosi. Hannele Pokka käytti taannoin romaanissaan naisen sukuelimestä metaforaa aprikoosi. En silloin tajunnut sitä: aprikoosihan on kiinteä, sileä, pyöreä ja oranssinpunainen...?!? Pari päivää sitten koin ahaa-elämyksen: Pokan on täytynyt tarkoittaa kuivattuja luomuaprikooseja. Ne ovat nimittäin syvän tummanruskeita, pehmeitä ja ryppyisiä. Vertaus on erittäin helppo tavoittaa. Mehukkaita turkkilaisia luomuaprikooseja saa mm. Stadin luomusta Lönnrotinkadulta. Tässä edellämainitsemani kannanotto (21.4.): VIHREÄT VAIVAISET: Vammaisia ei saa syrjiä adoptioprosessissa Vihreät vaivaiset ry totesi kevätkokouksessaan Helsingissä, että adoptioneuvonnan ja sitä kautta adoption epääminen vammaisuuden kannalta on vastoin perustuslakia. - Syrjintä on kielletty sekä kansallisessa että kansainvälisessä lainsäädännössä, sanoo Vihreiden vaivaisten puheenjohtaja Anna-Maria Urhonen. Torstaina 19.4. esitetyssä A-Talk-ohjelmassa puhuttiin tapauksesta, jossa Pelastakaa lapset ry oli kieltäytynyt aloittamasta adoptioneuvontaa, koska pariskunnan mies oli selkäydinvammainen. Päätöksessä vedottiin Pelastakaa lapset ry:n oman lääkärin arvioon, joka oli tehty tapaamatta pariskuntaa ja perustui pelkkiin katteettomiin olettamuksiin. - Tapaus on vain yksi esimerkki siitä, että vammaisia ihmisiä edelleen pidetään keskimääräistä huonompina vanhempina. Niin ei tietenkään ole, vaan vammaisissakin on sekä paremmin että huonommin vanhemmiksi sopivia ihmisiä, Anna-Maria Urhonen sanoo. Hänen tiedossaan on useampia vastaavanlaisia tapauksia. Adoptiossa ja vanhemmuudessa yleensä on aina kysymys rakkaudesta ja huolenpidosta. Adoptioneuvonnan tehtävä on selvittää, ovatko vanhemmat kykeneviä takaamaan lapselle parhaan mahdollisen kasvuympäristön. - Lapsen etu ei ole, että prosessi tyssää alkuunsa vanhanaikaisiin ennakkoluuloihin. Perheen tilanne on selvitettävä perinpohjaisesti niin, että saadaan todenmukainen kuva sen edellytyksistä olla vanhempia, Anna-Maria Urhonen vaatii. - Vammaisen ihmisen toimintakykyä arvioidessa on katsottava, onko esimerkiksi apuvälineitä ja avustajapalveluita riittävästi. Jos kaikki on kunnossa, ei ole mitään syytä estää adoptioprosessin etenemistä pelkästään vammaisuuden perusteella.
Jaa sivu: