— Aija Salo

Kohti kunnallisvaaleja

Kunnallisvaalien ennakkoäänestykseen on 6 viikkoa aikaa ja itse vaaleihin (26.10.) 7 viikkoa. Suurin osa ehdokkaista on nimetty, ja on meneillään kiivain kampanjoiden suunnitteluaika. Kunnallisvaaleissa ratkaistaan, mihin suuntaan mikin kunta menee seuraavien neljän vuoden aikana ja osittain pitkälle sen jälkeenkin. En ole itse ehdokkaana. Asun tämän syksyn ja tulevan kevään Ruotsissa, Tukholmassa, joten ehdokkuus olisi tuntunut keinotekoiselta. Osallistun kunnallisvaaleihin sen sijaan "vapaana kansalaisena" ja äänestäjänä koettamalla edistää erityisesti yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoteemojen näkymistä kunnallisvaalien kampanjoinnissa. Yhtenä keinona tähän perustin Facebookiin avoimen, poikkipoliittisen ryhmän nimeltä Yhdenvertaisuus kuntavaaleissa - Jämlikhet i kommunalvalet. Ryhmään kerätään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevia linkkejä, tapahtuma- ja kampanjavinkkejä ja muuta materiaalia. Ryhmä on avoin myönteiselle keskustelulle yhdenvertaisuudesta sen edistämisestä. Vihreiden yhdenvertaisuuspainotuksiin vaikutan erityisesti puolueen tasa-arvotyöryhmän ja puoluevaltuuskunnan jäsenyyksien kautta. Lisäksi tuen tuntemiani mainioita vihreitä ehdokkaita muutamalla paikkakunnalla. Olen mukana tukiryhmissä kommentoimassa ja ideoimassa sen verran kuin ehdin. Myöhemmin varmaan listaan tänne blogiin joitain suosikkiehdokkaitani. Yritän nyt vaalien alla muistaa kirjoitella muutenkin useammin blogia. Kannattaa siis seurata!
Jaa sivu: