— Aija Salo

Esikuvista ja suomalaisesta työelämästä

Viimeisen viikon aikana olen miettinyt esikuvia. Ihailen mielelläni ihmisiä, jotka toteuttavat omassa elämässään sellaista, mitä itsekin haluaisin. Useiden ihailemieni ihmisten taitoihin kuuluvat rohkeus, rehellisyys, itsekriittisyys ja uskallus tilan ottamiseen. Viikko sitten pääsin samana päivänä kuuntelemaan kahta feministiseksi esikuvaksi kelpaavaa ihmistä: Ruotsalaista tasa-arvopäiväkotien uranuurtajaa, armoitettua esiintyjää Kajsa Wahlströmiä ja norjalaista herruustekniikat-käsitteen kehittäjää Berit Åsia, joka on jo 80-vuotias mutta kiertää yhä puhumassa mm. siitä, että naisten tulisi ottaa finanssipolitiikan teoria ja analyysi haltuunsa, jotta heillä olisi paremmat välineet ymmärtää maailman menoa ja toimia muutoksen puolesta. Myöhemmin samalla viikolla en voinut kuin ihailla suomalaista Johanna Korhosta, joka pisti itsensä likoon Suomessa vaietun aiheen, työsyrjinnän, esiinnostamiseksi. Julkistaessaan Lapin Kansan sopimuksensa purkamisen Korhonen varmasti aavisti, että hyvävelikerho kyseenalaistaa hänen uskottavuutensa kerta toisensa jälkeen tästä hamaan ikuisuuteen. Silti hän otti riskin ja antoi kasvot ilmiölle, johon kymmenet tuhannet ihmiset törmäävät Suomessa jatkuvasti seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa, ihonvärinsä, uskontonsa, ikänsä tai vammansa takia: laittomalle työsyrjinnälle. Minulle Korhosen keissi on suuri ilonaihe. Olen tietenkin pöyristynyt Alma median johdon toiminnasta ja pahoillani Korhosen puolesta, mutta olen myös iloinen, kahdesta syystä: tärkeä aihe nousi vihdoin ryminällä tärkeäksi myös mediassa, ja valtava joukko sekä "kadun suomalaisia" että napahenkilöitä, valtiojohtoa myöten, on ottanut asiaan edistyksellisen kannan. Tyytyväisyyttäni ei lainkaan vähennä se, että Vihreät olivat valinneet yhdenvertaisuuden yhdeksi kuntavaaliteemoistaan jo keväällä. Itse sain olla vaikuttamassa kuntavaaliohjelmaan puoluevaltuuskunnan jäsenenä. Muistutin yhdenvertaisuuskysymysten tärkeydestä myös valtuuskunnan viikon takaisessa kokouksessa Kotkassa, kolme päivää ennen kuin Lapin kansan tapaus tuli julki. Toivon kolmea asiaa: 1) että Korhonen vie sopimuksen purun oikeuteen ja voittaa sen, 2) että työntekijöiden ja työnantajien tietoisuus (parhaillaan uudistumassa olevista) yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaeista sekä työlaista kasvavat tapauksen myötä ja 3) että yhä useampi ihminen alkaisi käyttää eri yhteyksissä perhesuhteistaan sukupuolineutraaleja ilmaisuja, kuten "puoliso", "heila", "kumppani", "lapsi", "vauva", "partner", "sambo" (vrt. mies, vaimo, tyttöystävä, son, make jne.). Minusta viimeksimainittu hämmentäisi sopivasti itse kunkin päässä ja lähiympäristössä valitettavan yleistä heteronormia. Korhonen onnistui puoliso-sanan käytöllä mainiosti osoittamaan, miten automaattisia oletuksemme usein ovat - ei tietysti vähiten niiden kohdalla, joilla on tarkat ihanteet siitä, millainen perhe-/parisuhdemuoto on "oikea" ja toivottava. Itse olen käyttänyt puoliso- ja kumppani -termejä pitkään ja toden totta huomannut monta kertaa ihmisten tekevät lähes väistämättä oletuksia - suuntaan jos toiseenkin. Lasten kohdalla tietämisen ja määrittelyn tarve tulee monesti vielä ilmiselvemmin esiin kuin aikuisten - niin tavalliselta vaikuttaa lähes missä tahansa seurueessa mantran "tyttö vai poika?" toistelu silloin, kun jostakusta lapsesta puhutaan lapsena eikä sukupuolensa edustajana.
Jaa sivu: