— Anna Mäkelä

Ei yksin kutsumuksesta

Olin eilen taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvaa käsittelevässä keskustelutilaisuudessa. Ylioppilasteatterin sali oli täynnä väkeä, joista monet kertoivat karmean elämäntarinansa. Paneeliin kutsutut kansanedustajat myötäilivät ja selittelivät. Yhdeltä tutkijalta oli evätty oikeus työttömyyskorvaukseen, koska hänen väitöskirjaansa ei ollut vielä hyväksytty tiedekuntaneuvostossa. (Tiedekuntaneuvoston jäsenenä voin todeta, että kyseessä on silkka muodollisuus - väitöskirja hyväksytään käytännössä silloin, kun sille annetaan painatuslupa.) Hän oli siis opiskelija, vaikka hänellä ei ollut enää mitään opintoja suoritettavana. Oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan ei tuonut siis myöskään liiton jäsenyys. Apurahojen hakeminen oli osoitus toiminnan jatkamisesta, joten sitäkään ei saanut tehdä. Aktiivisuus omassa työllistymisessä oli siis ehdottomasti kielletty. Eräs kuvataiteilija taas oli vailla mitään tukea, koska oli edellisenä vuonna saanut muutaman teoksen myytyä. Hän oli siis yrittäjä. Vaatiessaan pääsyä palkansaajien työttömyysturvan piiriin työvoimaviranomaiset vaativat häntä myymään työvälineensä - käytännössä takeeksi siitä, ettei hän enää ikinä voisi elättää itseään kuvataiteilijana. Tämän järjestelmän taustalla on ilmeisesti ajatus siitä, että tieteen ja taiteen teko on kutsumusammatti, ja kutsumuksensa toteuttamisesta pitää tietysti kärsiä. Minustakin esimerkiksi taiteilijoiksi koulutettavien määrää pitäisi laskea, ja tohtorituotantoa vähentää tuntuvasti ja suunnata rahoitusta enemmän post-doc-tutkimukseen. Mutta ei sivistysvaltiossa kenenkään pidä jäädä ilman sosiaaliturvaa - ei tutkijoiden, taiteilijoiden eikä yrittäjien.
Jaa sivu: