— Anna Mäkelä

Halpaa terapiaa, jopa ilmaista

Naiset tekevät enemmän kotitöitä, koska se on heidän harrastuksensa ja muutenkin terapeuttista, väittää mies Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Kirjoittaja viittaa ETLAn maanantaina julkistamaan tutkimukseen, jonka mukaan naiset käyttävät kotitöihin keskimäärin 7-9h viikossa miehiä enemmän. Naisten on ihan turha valittaa, koska siivoaminen on oma valinta, miekkonen uhoaa. Just joo. Minulle ja ennen kaikkea lapsilleni vaippojen vaihtaminen ja peseminen ei ole valinta vaan välttämättömyys. En myöskään voi valita, annanko heille ruokaa tai vaihdanko silloin tällöin lakanat sänkyyni - jos siis haluan pitää lasteni huoltajuuden itselläni. Toki esimerkiksi silitys on joskus terapiaa - esimerkiksi silloin, kun olen päivän hoitanut kahta kipeää ja kiukkuista lasta ja haluan illalla nauttia hetken hiljaisuudesta. Jos valinnanvaraa olisi, rentoutuisin kyllä mieluummin vaikka kahvilassa tai elokuvissa. Uskon toki, että ruuanlaitto voi olla jonkun harrastus. Ei kuitenkaan kannata kiistää sitä tosiasiaa, että kotitöitä on varsinkin lapsiperheissä paljon eikä niitä suinkaan aina tehdä riemusta kiljuen tai erityisen vapaaehtoisesti. 7-9h viikossa on yhdet yöunet - tai yksi työpäivä. Naisten kotityöt ovat melko suora tuki miesten urakehitykselle. Siis mittatikut esiin, naiset!
Jaa sivu: