— Anna-Maria Urhonen

Kansantauti

Anna-Maria Urhonen blogikuva100pxAamulehti kirjoitti viime viikonloppuna, että masennukseen on vaikea saada apua. Juttu oli iso ja ansiokas, mutta näköjään sunnuntain Asiat-liitteestä on nostettu nettisivuille mieluummin paheksuntaa siitä, että Susan Kuronen kiinnostaa kaikkia, vaikka ei muka kiinnosta ketään.

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti. Hoitoon pääsee liian monessa kunnassa vasta sitten, kun on jo suomeksi sanoen seonnut eli yrittänyt itsemurhaa tai psykoosissa. Vaikka psyykelääkkeiden käyttö on lisääntynyt huimasti, asiantuntijat arvioivat, että niitä käyttää vain osa tarvitsijoista. Psykoterapiajonot ovat pitkiä ja pätevistä terapeuteista on pula.

Jos sydän reistailee, ihminen saa apua nopeasti. Tehdään paljon, ettei tilanne kehittyisi pahaksi. Myöhäistähän se olisikin siinä vaiheessa, kun sydän lopettaa toimintansa kokonaan. Mielen sairaudet ohitetaan budjettineuvotteluissa helpommin. Niitä vähätellään, pidetään itseaiheutettuina tai ohimenevinä. Olen kuullut monta kertaa, että resurssivaateet ohitetaan yhteiskunnallisella analyysilla, jonka mukaan ei pidä puuttua oireeseen (yksilön kärsimykseen), vaan oletettuun syyhyn (yhteiskunnan rappioon, yhteisöllisyyden ja rakkauden puutteeseen jne). Samalla logiikalla voisi jättää diabeetikot hoitamatta ja keskittyä vaatimaan terveellisempää ruokaa kaikkialla. Vakuutan, että kannatan asioiden kokonaisvaltaista tarkastelua ja yhteiskunnan rakenteisiin puuttumista, mutta tuollaiset väitteet ovat suoranaista julmuutta. Jos ihmisellä on hätä, häntä on autettava.

Hoitamatta jättäminen vai pahentaa tilannetta. Ainoastaan rahan kieltä ymmärtäville tiedoksi, että vakavat mielenterveysongelmat maksavatkin paljon. Tällä hetkellä ne ovat yksi merkittävimmistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen.

Mielenterveysongelmat ovat yleisempiä nuorilla kuin keski-ikäisillä. Sepelvaltimotauti, joka on suunnilleen yhtä yleistä kuin masennus, on nuorilla harvinaista. Ei ole vaikeaa arvata, kumpaan on satsattu riittävästi resursseja. Onko minun sukupolveni terveys vähemmän tärkeää kuin edellisten?

Jaa sivu: