— Anna-Maria Urhonen

Outoja haamuja leijuu koulutuspolitiikan yllä

Anna-Maria Urhonen blogikuva100pxRaimo Sailaksen ja kumppaneiden raportti niin sanotusta huippuyliopistosta on herättänyt keskustelua niin suurissa lehdissä kuin ViNOn sähköpostilistoilla. Koska raportti on varsin arvovaltainen, siihen varmasti vedotaan monessa tulevaisuuden koulutuspoliittisessa päätöksessä. Sen esitykset ovat sen verran mullistavia, että on syytäkin käydä kunnon keskustelu ennen kuin mitään peruuttamatonta tehdään.

Sailaksen esityksessä Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu syventäisivät yhteistyötään niin, että niistä tulisi lopulta yksi huippuyliopisto. Tämä ei ole ainoa viime päivinä esitetty jättiyliopistosuunnitelma. Maanantaina julkaistiin kaksi selvitystä, joista toinen esitti Turun yliopistojen yhteistyön syventämistä ja toinen Kuopion ja Joensuun yliopistojen liittämistä yhdeksi liittoyliopistoksi.

Yliopiston koko ei sinänsä kerro mitään. Laaja-alaisuus takaa sen, että opiskelija saa laajan sivistyksen. Kuitenkin työryhmän esittämä malli menee niin pitkälle, että se vaarantaa yliopistojen autonomian. Taideteollisen korkeakoulu Tokyo on tuskin turhaan huolissaan taidealan opetuksen supistumisesta ja sen eri koulutusalojen jäämisestä muiden varjoon.

Raportin mukaan huippuyliopisto olisi säätiö. Se saisi hankkia myös ulkopuolista rahoitusta. Huippuyliopistosta tulisi toisin sanoen liikeyrityksen logiikalla toimiva laitos. Muun muassa Hesari kiinnitti huomion raportin esittämän rahasumman pienuuteen. Kattaisiko se tosiaan kaiken sen, mitä pitää? Herää myös kysymys, miten käy rahanpuutteessa olevan yliopiston riippumattomuuden? Toinen tärkeä kysymys on varainhankinnan organisointi. Siihenkin kuluu merkittävä määrä resursseja. Toivoa sopii, ettei se vaaranna huippuyliopiston perustoimintoja eli opetusta ja tutkimusta. Kolmas ongelma liikeyritysmäisyydessä on tulostavoitteet. Koulutukselle on hankala asettaa numeerisia tavoitteita samalla tavalla kuin liiketoiminnalla, vaikka se tuntuu olevan koulutuspolitiikan trendi tällä hetkellä.

Tässäkin julkisessa keskustelussa on tullut selväksi, että lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille pidetään varmoina. Se on huolestuttavaa, sillä niissä ei ole mitään kannatettavaa. Muun muassa Tuomas Viskari on ansiokkaasti valottanut niiden logiikkaa. Julkisessa keskustelussakin on muistettava, ettei niitä vielä ole, vaan kysymys on vasta ehdotuksista. Vaihtoehdottomuuden saarnaajille ei saa antaa kaikkea tilaa.

Jaa sivu: