— Anna Moring

Unohdetut naiset

Tänään 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä. Päivä, jolloin miesten on aika muistaa kukkasin ja suklaarasioin oman elämänsä tärkeitä naisia – äitejä, mummeja, tätejä, vaimoja, tyttöystäviä, tyttäriä, serkkuja, sisarentyttäriä – kaikkia meitä, joilla on elämässämme joku läheinen mies meitä muistamassa. Päivä, jolloin on aika pysähtyä hetkeksi ihailemaan ja ylistämään kauniimpaa sukupuolta, naiseutta ja Naista.

Kalskahtaako kummalta? Niin minustakin. Mihin 2000-luvun Suomessa tarvitaan päivää, jolloin meitä glorifioidaan vain siksi, että satumme olemaan sukupuoleltamme naisia? Ja mitä ne tämän karkausvuoden 365 muuta päivää sitten ovat? Miestenpäiviä? (Vihreän miesliikkeen keskusteluissa on muuten jo vuosien ajan pyörinyt hauska ajatus naistenpäivää vastaavasta miestenpäivästä. Virallista ehdotusta odotellessa.)

Mutta kukkakauppiaat, krääsäntuottajat ja suklaafirmat kiittävät – naistenpäivä on ystävänpäivän ja äitienpäivän ohella yksi parhaista krääsänmyyntipäivistä joulusesongin ulkopuolella.

Kokoonnumme siis tänään viettämään kulutusjuhlaa, jossa miehet ylistävät päivän ajan sitä kansanosaa, joka pitää koululaisemme ruoassa, päiväkotilapsemme ruodussa, sairaalamme ja terveyskeskuksemme pyörimässä sekä johtajiemme kalenterit ojennuksessa. Juuri tänään miehet huomaavat meidät, jotka olemme kantaneet ja synnyttäneet miltei jokaisen suomalaisen.

Kuka unohtui?

Kulkiessani eilen töihin, kävelin Helsingin rautatieaseman penkeillä kokoontuvan laitapuolen kulkijoiden joukon ohitse. Kolmen resuisen miehen vieressä istui vähintään yhtä resuinen nainen. Vähän hampaattomampi. Koska on hänen naistenpäivänsä?

(Nuorten) miesten syrjäytyminen ja sen ehkäisy ovat jo legitiimisti tasa-arvopolitiikan agendalla. Hyvä niin. Mutta entä nuoret naiskoulupudokkaat? Ne, jotka eivät ole kympin tyttöjä, eivätkä edes kuutosen? Alkoholisoituvat ja aineisiin ryhtyvät nuoret naiset? Muistaako joku heitä naistenpäivänä?

Ikääntyvässä väestössämme on yhä enemmän yksinäisiä vanhoja naisia. Pelkän kansaneläkkeen varassa elävistä eläkeläisistämme hälyttävän suuri enemmistö on juuri naisia. Pullopanttien muodostaman hyvinvointiyhteiskunnan jatkeen karu jälki näkyy talvipakkasilla roskiksia kiertävissä mummoissa. Missä on heidän naistenpäivänsä? Kuihtuvista ruusuista ei makseta panttia.

Miehet. Mitä jos sovittaisiin, että oltaisiin tasa-arvoisia joka päivä. Että jaettaisiin työt, palkat ja kotityöt tasan, että lasten kanssa oltaisiin kotona 50/50 tai ainakin sinne päin, ja että unohdettaisiin tämä naistenpäivään liittyvä ylistämällä alistaminen. Sen sijaan voitaisiin kaikki – sekä miehet että naiset – tänään laittaa se suklaarasiaan ja kukkapuskaan menevä parikymppinen niiden hyväksi, joille perheen ja työn yhteensovittamiseen, työelämän tasa-arvoon ja sukupuolten välisiin palkkaeroihin liittyvät kysymykset ovat utopistisen luokan luksusongelmia.

Esimerkiksi tämänkaltaisten toimintojen rahoittamiseen: http://www.hdl.fi/fi/huumetyo/salli

Hyvää naistenpäivää teille, Unohdetut naiset.

Kirjoittaja on Vihreät Naiset ry:n puheenjohtaja.

Jaa sivu: