— Anne Bland

Verikännyköistä Reilun kaupan puhelimiin

Näpräilen älypuhelintani valmiina ottamaan valokuvan tämän vuoden yhdestä vaihtoehto-Nobelin saajasta, kongolaisesta Dr. Denis Mukwegestä. Kiitospuheen jälkeen istun kuitenkin typertyneenä, pistäen kännykkäni vaivihkaa käsilaukkuuni.

Kongon sisällissota on riehunut jo 17 vuotta. Yli viisi miljoonaa ihmistä on kuollut ja satoja tuhansia naisia ja tyttöjä on raiskattu. Pelkästään Dr. Mukwegen sairaala on hoitanut ja operoinut yli 40 000 raiskauksen uhria, joista monet on silvottu puukoin niin pahasti, etteivät tule koskaan elämään normaalia elämää.

Moni on tietoinen Kongon vaikeasta tilanteesta. Onhan se ollut YK:n suurin operaatio: yli 20 000 rauhanturvaajaa ja noin kahdeksan miljardin euron budjetti. Se on kenties ollut myös YK:n epäonnistunein projekti. Kuinka moni esimerkiksi ajattelee kyseessä olevan vain heimojen välisen verisen sodan, johon moni naapurivaltio osallistuu myös

Dr. Mukwegellä on sotaan toinen näkökulma. Kongon mineraalit ovat haluttua tavaraa elektroniikkateollisuudessa ja maan valtausta ei säädellä. Halvin ja nopein tapa saada kylien maat kaivosten haltuun on raiskata kylän äidit, vaimot ja tyttäret kyläläisten silmien edessä – himosta näissä akteissa ei ole kyse.

Yhä nuoremmat ja nuoremmat tytöt, jopa vauvat, joutuvat tänä päivänä raiskatuiksi. Sukuelinten silpominen varmistaa suvunjatkamisen loppumisen sekä perhe- ja kyläyhteisöjen lopullisen murenemisen, jolloin maiden haltuunotto on helppoa.

Dr. Mukwege toivoo Right Livelihood -palkinnon nostavan ihmisten tietoisuutta Kongon sodan oikeista syistä. Keskustellessamme iltajuhlassa kerroin järkyttyneenä kokevani syyllisyyttä siitä, että pöytälaatikosta löytyy useita vanhoja – muttei vanhentuneita – kännyköitä ja perheessä on pöytäkoneen lisäksi läppäreitä ja tabletteja. Uusi puhelin pitäisi taas saada… Kaikki tarvitsevat Kongon mineraaleja toimiakseen.

Dr. Mukwege ei kuitenkaan halua syyllistää kuluttajia, vaan toivoo tiedon leviämistä. Hän voi itse hoitaa vain näiden naisten haavoja niin kehon kuin mielen ja tunteidenkin saralla, mutta varsinaisia syitä ei hoida kukaan, ei edes YK. Maaliskuussa Addis Abebassa 11 Afrikan maan solmiman Kongon rauha-, turvallisuus- ja yhteistyösopimuksen toimeenpaneminenkin on ollut kivuliaan hidasta.

Keskustelumme jatkuessa herää ajatus kuluttajakampanjasta. Jos voimme ostokäyttäytymisellämme muokata kaakaon ja kahvinkin tuotantoa, miksemme voisi muuttaa myös kaivosteollisuutta Kongossa. Jos mineraalit kännyköissämme olisivatkin Reilun kaupan sertifioimia, tae inhimmillisistä oloista nyt lapsityövoimaa käyttävissä kaivoksissa olisi parempi ja Reilun kaupan lisä antaisi kyläyhteisöille mahdollisuuden rakentaa kouluja ja infrastruktuuria.

Koulutus on yksi tärkeimmistä aseista Kongon kaltaisissa maissa. Ihmisten ymmärrys jo omista perusoikeuksista on täysin olematon. Kun rahaa jäisi paikallistasolle ylikansallisten yritysten rahastuksen sijaan, löytyisi pojille ja miehille järkevämpääkin tekemistä kuin raiskaaviin sotilasjoukkoihin liittyminen.

Kestävä ja reilu kaivostuotanto on mahdollista, jos riittävän suuri osa ihmisiä niin haluaa. Jo nyt hollantilainen yhteiskunnallinen yritys, FairPhone, on saanut lähes 20 000 eettisen kännykän tilauksen. Vastaavaa aktiivisuutta toivoisin myös uudelta kotimaiselta puhelimelta, Jollalta.

Eniten kuitenkin toivoisin sitä, että jokaikinen älypuhelin, tabletti ja tietokonevalmistaja ottaisi Reilun kaupan mineraalit käyttöön. Vain siten kännyköissä tiukasti istuva veri voi pikku hiljaa lähteä pois.

Jaa sivu: