— Anni Sinnemäki

Jarmo Korhonen kepuloi kansan luottamuksella

Kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kriisi aiheuttaa epävarmuutta myös Suomessa. Tilanteeseen on suhtauduttava suurella vakavuudella, mutta maltillisesti. Pankkien vakavaraisuus ja yritysten taseet ovat Suomessa hyvässä kunnossa verrattuna 1990-luvun alkuun. On surkeaa, että keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen lietsoo kriisitunnelmaa puheillaan lamavuosista.

Edellinen palkkakierros ja tehdyt veronalennukset parantavat ostovoimaa ensi vuonna ja pehmentävät näin kansainvälisen talouden taantuman vaikutuksia. Korhosen puheet jo sovittujen palkankorotusten avaamisesta ovat harkitsemattomia ja sopimattomia tilanteessa, jossa pääministeri on juuri käynnistänyt työmarkkinaosapuolten kanssa neuvottelut palkkakoordinaatiosta.

Nyt on tärkeintä huolehtia siitä, ettei työttömyys lähde hallitsemattomaan nousuun. Kerran korkealle tasolle noussutta työttömyyttä on kovin vaikea saada alas, kuten Suomessa on karvaasti opittu. Yritysten on tässä tilanteessa pidettävä kiinni työntekijöistään ja irtisanomisiin ei pitäisi turvautua kuin viimeisenä vaihtoehtona.

On hyvä muistaa, että Suomen taloutta ei pyöritä pelkästään vientiteollisuus vaan myös kotimarkkinoiden kulutuskysyntä. Siksi Korhosen puheet etuuksien leikkauksista ovat yksinkertaisesti huonoa talouspolitiikkaa, koska leikkaukset vain syventäisivät taantumaa.

Talouden hidastumista pitää vaimentaa toteuttamalla joka tapauksessa edessä olevia investointeja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja joukkoliikenteeseen tehdyt investoinnin vähentävät talouden öljyriippuvuutta. Tämä puolestaan vähentää kalliin öljyn aiheuttamia inflaatiopaineita.

Jaa sivu: