— Anni Sinnemäki

Nuoret mukaan torjumaan nuorisotyöttömyyttä

Poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen yhteinen aloite nuorisotyöttömyyteen puuttumisesta on tervetullut. Nyt tarvitaan kaikkia aloitteita ja tehokkaita toimenpiteitä. Siksi pidän hyvänä, että nuorisojärjestöjen edustus otetaan mukaan, kun nuoria koskevista asioista päätetään.

Hallitus käsittelee maaliskuussa lisätalousarvion, jolla lisätään nuorisotyöttömyyttä lievittäviä toimia. Etenkin nuorten työttömyyden pitkittyminen on estettävä. Aiomme esittää lisäsatsauksia nuorten koulutukseen ja työllistämiseen torjuntaan. Uskon, että koko hallituksessa ymmärretään hyvin tilanteen vakavuus.

Nuorisotyöttömyyden torjunta liittyy läheisesti myös viime aikoina paljon esillä olleeseen kysymykseen työurien pidentämisessä. Jos nuorisotyöttömyyttä ei kyetä torjumaan tehokkaasti, olemme vaarassa menettää suuren joukon nuoria työmarkkinoilta jo ennen kuin työura edes pääsi kunnolla alkuun.

Maailmanlaajuinen taantuma ja nuorisotyöttömyyden kasvu eivät ole nuorten vika, se on hyvä muistaa. Nuoret ovat aktiivisia ja monet nuoret ovat onneksi työllistyneet melko nopeasti. Samoin koulutukseen on haettu taantuman aikana todella paljon. Nuorten aktiivisesta omasta toiminnasta on hyvä rakentaa tukea niille, jotka eivät ole vielä löytäneet työtä tai koulutusta. Tässä nuorisojärjestöjen ajatukset ja asiantuntemus ovat tärkeitä.

 

 

Jaa sivu: