— Anni Sinnemäki

Puheet muuttuvat teoiksi

 

 

Tiukassa taloustilanteessa muuttuu keskustelu politiikassa ja kahvipöydässä helposti kovemmaksi. Nettipalstoilla, varsinkin nimimerkkien suojista puheet ovat yleensä kovia. On huolehdittava ensin omista ja vasta sitten ajateltava muita. Entistä useammin omat murheet pistetään ennen kaikkea muiden syyksi. Kesän aikana ei ole jääty enää puheisiin. Pride-kulkuetta vastaan tehty kaasuisku, Setan ja perussuomalaisten toimistoihin kohdistunut ilkivalta sekä useat vihahyökkäykset maahanmuuttajien omistamiin ravintoloihin kertovat siitä, mitä olen jo pidempään pelännyt: vihapuhe luo maaperää vihan teoille.

Suomessa käydään tällä hetkellä arvokamppailua.

Tasa-arvoinen avioliittolaki, kehitysapu, kerjäyskielto ja maahanmuuttopolitiikan suunta ovat arvokysymyksiä, joissa mielipiteet kärjistyvät. Tulevissa vaaleissa tehdään valintaa Suomen suunnasta. Konservatiivinen suunta vie kovaan ja itseensä käpertyvään Suomeen, jossa heikommista tai ”muista” ei huolehdita. Ja pelkään pahoin, että tuossa Suomessa ”muita” ovat myös monet suomalaiset: erilaiset, jollain tavalla heikommat tai vain köyhät.

Vihreät on avoimen ja arvoliberaalin Suomen puolue. Yhteiskunta, joka kohtelee vähemmistöjä ja muualta tulleita hyvin ja yhdenvertaisesti, pitää huolta myös enemmistöstä. Vähemmistöjen oikeuksista huolehtiminen ei paranna vain vähemmistöjen asemaa, vaan muokkaa yhteiskuntaa suuntaan, jossa kaikilla on mahdollisuus hengittää vapaammin ja elää onnellisemmin.

Jokaisella on oikeus elää ilman henkistä ja fyysistä väkivaltaa tai niiden uhkaa. Normaalin poliittisen debatin piiriin kuuluu se, pitäisikö turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia perheen yhdistämiseen kiristää. Demokraattiseen yhteiskuntaan sen sijaan ei kuulu vihan lietsonta ja epämääräisten väitteiden esittäminen kansanryhmistä. Asiallisten maahanmuuttokriitikoiden olisi korkea aika tehdä selvä ja julkinen pesäero umpirasistisiin vihanlietsojiin.

On hyvä, että perussuomalaisten maahanmuuttokriitikot julkaisivat oman linjapaperinsa aiheesta. Konkreettisista esityksistä on helpompi keskustella kuin nettipalstojen epämääräisestä pelon, epävarmuuden ja epäilyksen lietsonnasta.

Kaksi lyhyttä kommenttia.

Paperin vaatimukset ovat ristiriitaisia. Vaaditaan yhteiskunnan aktiivisia toimia, joilla ehkäistään maahanmuuttajanaisten jäämistä kotiin ja kielenopetuksen ulkopuolelle. Myös kunniaväkivaltaan halutaan puuttua tehokkaasti. Vaatimukset ovat hyviä ja linjassa Vihreiden tavoitteiden kanssa.

Mutta paria riviä myöhemmin tavoitteilta vedetään matto alta: ”Terveydenhoitohenkilökunnan, poliisin ja muiden toimijoiden muutenkin niukkoja ajallisia ja rahallisia resursseja ei pidä haaskata erilaisiin kulttuurisensitiivisyys- ja toiseudenkohtaamiskoulutuksiin.” Esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla haasteellisinta on ilmiön tunnistaminen. Miten viranomaiset selviävät tästä ilman koulutusta? Miten viranomaiset löytävät keinot, joilla naiset ja tytöt saadaan liikkeelle kodeista, jos he eivät ymmärrä kulttuurisista kysymyksistä mitään?

Yleisenä tavoitteena paperissa on pyrkimys rakentaa kahden kerroksen yhteiskuntaa. Maahanmuuttajien oleskelu ja oikeudet ehdollistetaan erilaisin tavoin kytkemällä ne mm. toimeentuloon. Paperin hahmottelema linja rakentaa maahanmuuttajista epävarmassa asemassa elävää paarialuokkaa. Tällainen politiikka johtaisi juuri niihin ongelmiin ja konflikteihin, joita kirjoittajat niin kovasti haluavat välttää.

Rakenteellista epätasa-arvoisuutta parempi lähtökohta on kaikkien Suomessa asuvien yhdenvertaisuus. Kirjastot ja peruskoulu ovat parhaita esimerkkejä suomalaisen yhteiskunnan vahvasta tasa-arvon perinteestä. Tähän perinteeseen yhdistyy muun maailman kanssa kauppaa käyvä avoin talous. Nämä ovat edelleen parhaita lähtökohtia Suomen hyvälle tulevaisuudelle.

 

Jaa sivu: