— Anni Sinnemäki

Muut puolueet tuudittautuvat kasvufantasioihin

Yksi huhtikuun eduskuntavaalien tärkeimpiä kysymyksiä on valtiontalouden tasapainottaminen ja velkaantumisen kääntäminen. Moni puolueista luottaa nyt siihen, että talous kääntyy ennusteitakin hurjempaan kasvuun. Vihreillä on kuitenkin tarjota lääkkeeksi realistinen kolmen kohdan ohjelma.

Ensinnäkin jokaiselle tärkeät palvelut on turvata. Vihreät eivät leikkaa peruspalveluista tai sosiaaliturvasta; sosiaalinen turvaverkko on Suomessa heikko verrattuna muihin Pohjoismaihin. Me haluamme, että Suomi säilyy tulevaisuudessakin tasa-arvoisena maana.

Toiseksi aiomme nostaa veroastetta maltillisesti. Verotuloja kerätään ensisijaisesti ympäristöveroja ja kulutusveroja nostamalla. Kaikkein pienituloisimpien verotusta me haluamme keventää.

Kolmanneksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Työuria voidaan pidentää sillä, että työelämästä tehdään parempi ja oikeudenmukaisempi. Olennaista on myös uudistaa taloutta ja julkisia palveluja. Meillä pitää olla rohkeutta uudistaa rakenteita esimerkiksi terveydenhuollossa.

Muiden puolueiden linjat velkaantumisen taittamiseksi ovat herättäneet minussa valtavan määrän kysymyksiä. Sen enempää sosiaalidemokraatit, keskusta kuin kokoomus eivät ole valmiita keräämään verotuloja palveluiden tuottamiseen yhtä paljon kuin vihreät. Miten nämä puolueet voivat saada taloutemme tasapainoon? Näyttää siltä, että nämä puolueet ovat tuudittautuneet kasvufantasioihin. Toinen vaihtoehto on, että sosiaalidemokraatit, keskusta ja kokoomus ovat valmiit leikkaamaan menoja enemmän kuin sanovat ääneen.

Sosiaalidemokraatit ovat tosin jotain jo sanoneet: he ovat valmiita jäädyttämään neljänneksen valtion menoista. Eikö tämä tarkoita valtion palkkojen jäädyttämistä? Tai jos se ei tarkoita sitä, niin mitä se sitten tarkoittaa?

Samanlaisia kysymyksiä voi esittää myös keskustan ja kokoomuksen ohjelmista: mitkä ovat ne tekijät, jotka saavat näiden puolueiden ohjelmien mukaan aikaan ennusteisiin verrattuna moninkertaisen talouskasvun?

Tulevalla vaalikaudella Suomen talous – ja tulevaisuus – on tienhaarassa. Vaikka massatyöttömyys pystyttiin tällä vaalikaudella torjumaan, työttömyys on edelleen liian korkealla. Ilmastonmuutoksen torjunta ei voi enää odottaa. Suomalaisten tuloerot ovat päässeet kasvamaan liian korkeiksi. Tehtävää on paljon, jos haluamme luotsata Suomen parempaan tulevaisuuteen.

Me jaamme perussuomalaisten ja muiden vanhoillisten kanssa huolen Suomen tulevaisuudesta. Me kuitenkin suhtaudumme tulevaisuuteen myönteisesti. Meillä on visio siitä, miten Suomi pärjää tulevaisuudessa ja miten insinöörit ja duunarit tulevaisuudessa työllistyvät

Vihreät haluaa rakentaa uuden Suomen, joka on avoin ja suvaitsevainen, jossa ympäristöstä huolehditaan ja jossa talous rakentuu kestävälle pohjalle. Me haluamme uuden Suomen, jossa ihmisten on hyvä elää ja jossa jokainen saa tehdä mielekästä työtä.

Jaa sivu: