— Anni Sinnemäki

Uusi reilu malli rahoittaa Yleisradiota

Eduskunta kävi eilen keskustelun uudesta mallista rahoittaa Yleisradiota. Ensi vuoden alusta siirrytään henkilökohtaiseen Yle-maksuun, tai Yle-veroon, joka suurimmalle osalle ihmisiä on 140 euroa vuodessa.

Vihreät linjasivat ennen vaaleja, vähän yli vuosi sitten näin: ”Tv-maksu on korvattava esimerkiksi sosiaalisesti oikeudenmukaisella henkilökohtaisella ja tulosidonnaisella mediamaksulla.”

Nyt eduskunnan käsittelyssä oleva uudistus täyttää Vihreiden tavoitteet hyvin.

Uusi maksu tarkoittaa yksin asuville yli sadan euron säästöä verrattuna entiseen maksuun. Tänä vuonna esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja maksaa tv-luvasta 252 euroa mutta ensi vuonna Yle-veroa 140 euroa. Yksineläjien tilanteen helpottaminen on reilua, koska he ovat muita useammin taloudellisesti tiukassa tilanteessa.

Uusi maksu on alempi kuin 140 euroa, jos henkilön tulot ovat todella pienet. Täyteen maksuun yltää kuitenkin jo noin 1800 euron kuukausituloilla, joten valtaosa suomalaisista tulee maksamaan 140 euroa Yle-veroa vuodessa. Pienimmillään, todella pienituloisilla, maksu on 50 euroa vuodessa, ja täysin tulottomat eivät maksa sitä lainkaan.

Alennuksesta on totta kai jotain hyötyä esimerkiksi postimiehille tai vaikkapa kaupan kassalla työskenteleville, joiden palkat ovat pienet ja jotka siis maksavat alle tuon 140 euroa vuodessa.

On korkea aika, että Yleisradion rahoitus irrotetaan toden teolla jonkin laitteen hallussapidosta. Tosin tv-maksuakin sinänsä on kuulunut maksaa, jos katsoo televisiota netistä, mutta iso osa ihmisistä on mieltänyt sen liittyvän juuri television omistamiseen. Nyt Ylen rahoitus tulee turvattua riippumatta siitä, millä laitteilla ihmiset Ylen palveluja käyttävät.

Yleisradion rahoitus kerätään siis jatkossa kaikilta suomalasilta Yle-veron muodossa. Samalla tunnustetaan se, että Yleisradion toiminta on tärkeää ja tälle kansakunnalle välttämätöntä itsessään, eikä riipu vain siitä, katsovatko ihmiset juuri televisiolaitteesta juuri Ylen kanavia. Hyvä asia tietenkin on se, että suomalaiset myös käyttävät Ylen palveluja, käytännössä melkein kaikki.

Yleisradion uuteen rahoitusmalliin ovat sitoutuneet kaikki eduskuntapuolueet, koska ratkaisusta myös neuvoteltiin eduskunnassa puolueiden kesken.

Tärkeää on myös se, että Yle voi pitkän rahoituskeskustelun jälkeen keskittyä oman toimintaansa täysillä, tekemään suomalaista hyvää tiedonvälitystä, kulttuuria ja viihdettä. Toivottavasti uusia toimintatapoja unohtamatta!

Linkki liikenne- ja viestintäministeriön Yle-maksusivulle: http://www.lvm.fi/yle-vero

Jaa sivu: