— Antero Vartia

Ilmastonmuutoksen jarrumiehet

Antero Vartia

Kansainväliset ilmastoneuvottelut Pariisissa ovat olleet käynnissä reilun viikon. Nyt pitäisi saada uusi vaihde silmään, sillä virkamiestason neuvottelut ovat ohi ja ministerit saapuneet paikalle vääntämään vaikeimmista asioista.

Moni on nähnyt Pariisissa positiivisia merkkejä. Itsekin olen optimisti, mutta todellisuus nakuttaa takaraivossa. Maiden päästövähennyslupaukset eivät riitä hidastamaan ilmastonmuutosta edes sovitulle kahden asteen tasolle, joka sekin on uusien tietojen mukaan tuhoisan korkea. Ikuisuuskiista jatkuu siitä, mitkä ovat teollisuusmaiden ja mitkä kehitysmaiden vastuut. Eväät ovat levällään ja tärkeimmät neuvottelukysymykset yhä auki.

Rohkaisevinta Pariisissa ei toistaiseksi olekaan virallinen osuus, vaan käytävillä tapahtuva kuhina. Yhdysvallat, Kiina, Saksa ja joukko muita maita lupasivat tuplata sijoitukset puhtaan energian tutkimukseen ja kehitykseen. Miljardeja puhtaaseen teknologiaan laittavat myös Mark Zuckerberg, Bill Gates ja Amazonin Jeff Bezos. Lähes tuhat kaupunginjohtajaa vaati julistuksessaan kaupunkeja siirtymään täysin uusiutuvaan energiaan. Intian johdolla yli 120 maata ilmoitti ryhtyvänsä yhteistyöhön aurinkoenergian lisäämiseksi. Tutkijoiden lisäksi yritysjohtajat vaativat tiukempia ilmastotavoitteita.

Viralliset neuvottelut siis takkuavat, mutta muualta tahtoa löytyy.

Ulkopoliittisen instituutin analyysissä Harro Van Asselt ja Antto Vihma ehdottavatkin neuvotteluasetelman radikaalia muuttamista. Tutkijoiden mallissa ilmastoneuvotteluista tehtäisiin erilaisia hankkeita koordinoiva foorumi ja luovuttaisiin tavoitteesta saada aikaiseksi kaikkia maita sitova sopimus. Odotukset ovat nyt liian korkealla, sillä neuvottelut seurailevat pitkälti maailmalla jo tapahtunutta kehitystä. Valtioilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi rohkeutta toimia johtajana ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Ajatus on pohtimisen arvoinen. Ilmastoneuvotteluiden ilmapiiri olisi parempi, jos keskustelut keskittyisivät ratkaisujen, eivät taakanjaon ympärille. Mallissa on kuitenkin ongelmansa. Oikeudenmukaisuusnäkökulma jäisi heikoksi. Vapaaehtoisuus ei välttämättä takaisi tärkeille ilmastotoimille, erityisesti sopeutumiselle, riittävää huomiota. Uusi tapa neuvotella ei kuroisi umpeen kuilua lupausten ja tarvittavien päästövähennysten välillä sen enempää kuin nykyinenkään.

Tarvitsemme kansainvälisen ilmastosopimuksen. Vahva ilmastosopimus nopeuttaisi välttämätöntä muutosta ja velvoittaisi rikkaita maita kantamaan vastuunsa ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Pariisi ei tule kuitenkaan tarjoamaan ihmeratkaisua, joka korjaisi kaiken. Tärkeintä on ymmärtää, että lamaannukselle ja hidastelulle ihmiskunnalla ei ole varaa ja siksi kattava sopimus on saatava aikaiseksi.

Ilmastojohtajuus on siirtynyt YK:lta paikalliselle tasolle, ja energiamurros on vahvasti käynnissä. Konkreettiset ilmastoratkaisut tehdään kaupungeissa, kunnissa, yrityksissä, järjestöissä ja kotitalouksissa. Yhtenä esimerkkinä toimii Helsinki, joka viime viikolla päätti Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisesta. Ilmastosopimusprosessi voi edistää muutosta, mutta sen ei missään nimessä saa antaa hidastaa sitä. Päättäjien lyhytnäköisyydestä on tulossa pelottavaa vauhtia ihmiskunnan suurin tragedia.

Alkuperäinen kuva: Kimmo Syväri