— Ari Heikkinen

Jatketaan presidentin valtaoikeuksien karsimista

Kolmasosa kansalaisista olisi valmis karsimaan presidentin valtaoikeuksista, kertoo tuore mielipidekysely. Vihreissä olemme mm. Heidi Hautalan presidentinvaalikampanjoissa pitäneet esillä parlamentarismin kehittämistä ja osana suomalaisen poliittisen järjestelmän normalisoimista ehdottaneet presidentin valtaoikeuksien karsimista. Tilanne ei ole toivoton.

Joskus ennen, Kekkosen aikaan, kukaan ei uskaltanut ehdottaakaan presidentin valtaan kajoamista. Koiviston aikana alkoi vaivihkainen karsiminen ja se on jatkunut aina Halosen aikakaudelle saakka. Nyt presidentin sisäpoliittinen valta on jo enemmän arvovaltaa, vaikka nimityksissä sitä Halonenkin on näyttävästi vielä käyttänyt.

Hallituksen kokoaminen vaalien jälkeen on puolueiden ja eduskuntaryhmien käsissä, presidentti on vain kuulolla ja varalla, jos homma ei puolueiden kesken etene. Hallituksen kaataminen ja eduskunnan hajottaminen edellyttää pääministerin ja presidentin yhteispeliä.

Todellista valtaa presidentti käyttää ulkopolitiikassa, mutta senkin osalta hänen kätensä ovat sidotut yhteispeliin hallituksen kanssa.

Suomessa on valittu selkeä suunta tavoitella normaaliparlamentarismia ja se suunta on oikea. Kansan kaipuu vahvaan ja luotettavaan johtajaan ei näköjään häviä ihan yhtä nopeasti kuin Kekkosen poliittiset opetukset. Kansa kaipaa puolustajaa pahoja poliitikkoja vastaan. Luottamus politiikkaan ja poliitikkoihin on tärkeä asia itsessään, mutta sitä vahvistamalla päästään eteenpäin myös parlamentarismin suuntaan.

Jaa sivu: