— Emma Kari

Eläimet jäävät säästötalkoissa jalkoihin

Emma Kari

Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kaatanut vuosien työn, jolla turkiseläinten oloja oli tarkoitus parantaa. Jo valmistunutta turkisasetusta ei aiota antaa eikä työ enää jatku. Samalla Tiilikainen lakkauttaa eläinsuojeluasiamiehen viran, joka saimme vihdoin viime hallituskaudella perustettua.

Eläinten hyvinvointi ei ole koskaan ollut keskustan agendalla, mutta näin totaalinen välinpitämättömyys eläinten hyvinvoinnin parantamista kohtaan on pysäyttävää. Kuulemani mukaan ministeri Tiilikainen ei ole kertaakaan suostunut tapaamaan eläinsuojeluasiamiestä, eläinten hyvinvointikeskuksen edustajia tai eläinsuojelujärjestöjen edustajia. Voi rehellisesti sanoa, etten osannut odottaa tätä.

Sipilän hallituksen perustelu on se, että eläinten olojen parantamisesta saattaisi koitua kustannuksia. Siksi se jätetään tekemättä. Tämä lupaa todella huonoa meneillään olevalle eläinsuojelulain kokonaisuudistukselle, jonka tavoitteena oli puuttu suomalaisen eläintuotannon pahimpiin epäkohtiin.

Keskellä valtavia leikkauksia pienituloisten palkkoihin hallitus on kuitenkin pumpannut lisää rahaa maataloustukiin. Voimme olla aika varmoja, että tällä priorisoinnilla näitä rahoja ei käytetä eläinsuojelutarkastuksiin, vaan niistä tullaan päinvastoin leikkaamaan. Näin tarkastuksia tehdään entistäkin vähemmän, eikä edes nykyisiä eläinsuojelusäädöksien noudattamista kyetä valvomaan.

Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se kohtelee niitä, jotka ovat kaikista heikoimmilla. Nyt tuntuu siltä, että taakan hallituksen talouskurista saavat kantaa kaikista puolustuskyvyttömimmät ihmiset – ja eläimet. Luvassa on paljon enemmän videoita ja kuvia suomalaisilta eläintiloilla, joissa näemme minkkien, possujen ja lehmien kärsimystä.

Eläimet maksavat kovan hinnan hallituksen ”eläinsuojelu”politiikasta.