— Emmi Riikonen

Tietoturvasatamasta verkkourkkijaksi

Jyrki Kasvi

Suomi on Euroopan unionin ainoa maa, jolla ei ole tiedustelulainsäädäntöä, ei siviilitiedustelulakia eikä sotilastiedustelulakia. Turvallisuusviranomaiset ovat kokeneet tämän ongelmaksi etenkin tietoverkoissa, sillä sähköpostien ja puheluiden seuraamiseen on tarvittu perusteltu rikosepäily ja tuomioistuimen lupa.

Sipilän hallitus on kuullut turvallisuusviranomaisten huolen ja aloittanut tiedustelulakien valmistelun kolmen ministeriön yhteistyönä: Puolustusministeriö valmistelee sotilastiedustelulain, joka mahdollistaa puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ulkomailla tapahtuvan tietojärjestelmätiedustelun ja henkilötiedustelun. Sisäministeriö vastaa siviilitiedustelulaista, joka mahdollistaa poliisin ja suojelupoliisin kotimaassa tapahtuvan tietoliikennetiedustelun eli verkkovalvonnan. Oikeusministeriö tarkastelee, miten tiedustelulait sopivat perustuslakiin.

Sen sijaan tietoliikenteen turvallisuudesta ja tietoturvasta vastaavalle liikenne- ja viestintäministeriölle on jätetty neuvonantajan rooli, vaikka esitetyissä laeissa on nimenomaan kyse kotimaisen ja kansainvälisen tietoliikenteen seuraamisesta. Ilmeisesti LVM on sivuutettu siksi, että LVM jätti tiedustelulakien tarvetta arvioineen työryhmän mietintöön peräti 35 sivua pitkän eriävän mielipiteen, jossa alleviivattiin verkkourkinnan negatiivisia vaikutuksia kansalaisoikeuksiin, tietoturvaan ja kansalliseen kilpailukykyyn. 

Samalla valmistelusta on sivuutettu Suomen verkkoturvallisuuden keskeinen viranomainen, Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus. Intressiristiriita on ilmeinen. Kyberturvallisuuskeskuksen tehtävänä on turvata suomalaisten tietoliikenneyhteyksien tietoturvallisuus, tietoliikennetiedustelulla tätä tietoturvaa halutaan heikentää.

On aivan totta, Suomi tarvitsee tiedustelulainsäädäntöä, mutta millaista? Lakia, joka suojaa kansalaisoikeuksia, vai lakia, joka heikentää niitä?

Käytännössä hallituksen esittämissä tiedustelulaeissa on kyse kansalaisoikeuksien rajoittamisesta tiedustelun tarpeiden tyydyttämiseksi. Siksi myös perustuslakia joudutaan muuttamaan. Kansallinen turvallisuus on lisättävä perustuslakiin perusteluksi luottamuksellisen viestin suojan murtamiselle. Tiedustelulakien myötä Suomi siirtyy epäiltyjen valvonnasta kaikkien valvontaan. Tai Suojelupoliisin päällikön Antti Pelttarin sanoin: ”Nykyiset pakkokeinot ovat aina sidottuja yksittäiseen henkilöön ja epäiltyyn rikoksesta, eivätkä ne taivu tuntemattoman uhkan haarukointiin.”

Tietoverkoista kerättävät tiedot eivät jäisi vain Suomen viranomaisten haltuun, sillä sekä suojelupoliisilla että puolustusvoimien tiedustelulaitoksella on laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tietojenvaihtoa. Tietoja saadakseen Suomen on myös luovutettava niitä.

En valitettavasti voi luottaa Suomen turvallisuusviranomaisten kykyyn huolehtia kerättävistä tiedoista asianmukaisesti tai edes lainmukaisesti. Olemme viime vuosina saaneet aivan liian monta kertaa kuulla turvallisuusviranomaisten rekisterien ylläpitoon ja käyttöön liittyvistä epäselvyyksistä. Ja kuinka monta väärinkäytöstä on jäänyt pimentoon, vuotamatta tiedotusvälineille.

Esimerkiksi poliisin epäiltyjen rekisterin Eprin ylläpitäjiä joutui syytteeseen vasta kun rekisterin 180.000 henkilöä kattavasta sisällöstä oli vuodettu tietoja tiedotusvälineille. Viranomaisia on jäänyt kiinni myös julkisuuden henkilöiden ja yksityishenkilöiden tietojen urkkimisesta. Lisäksi poliisi on saanut teletietoja käyttöönsä ylimalkaisilla hakemuksilla ja valheellisilla perusteilla. 

Tiedustelulakien valmistelua seuraamaan perustetaan parlamentaarinen työryhmä. Ilmeisesti hallitus haluaa sitouttaa myös oppositiopuolueet lakiesitysten taakse. Ilman opposition tukea perustuslakia ei pystytä muuttamaan kiireellisesti, yhden vaalikauden aikana.

Parlamentaarinen työryhmä avaa toki myös mahdollisuuden vaikuttaa tiedustelulakien sisältöön, tilaisuuden korostaa kansalaisoikeuksia, oikeusturvaa ja valvontaa. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin se, miten tiedustelua harjoittavien turvallisuusviranomaisten toimintaa valvotaan. Tiedustelulain tulkintaa ja toteutuksen valvontaa ei saa jättää poliisien ja sotilaiden vastuulle!

Jos tästä jotain hyvää haluaa keksiä, niin hyvässä lykyssä voimme saada suojelupoliisille ja puolustusvoimien tiedustelulaitokselle riippumattoman valvonnan!

Historia on opettanut, että vapautta ja avoimuutta ei voi puolustaa loukkaamalla kansalaisten vapautta ja yhteiskunnan avoimuutta, sillä sen jälkeen ei ole jäljellä enää mitään puolustamisen arvoista.