— Erkki Pulliainen

Makua, edullista, kotimaista, terveellistä, vastuullisesti

Nämä näkökohdat suomalaisella kuluttajalla on mielessään, kun hän astuu ruokakauppaan. Enempää ajattelemista ei sitten tarvitakaan. Kauppaketju on miettinyt kaiken valmiiksi. Se on valinnut tuottajan ja/tai eineskeittiön, pakannut ostettavissa olevan määrämittaisen erän valmiiksi, merkinnyt painon ja hinnan sekä parasta ennen/viimeisen myyntipäivän päivämäärän.

Kauppaketjun unelma on, että elintarvikemyymälä suurenee rajoitusten purkamisen myötä. Silloin olisi kuulemma tarjolla nykyistä suurempi valikoima. Mutta samalla myös myymäläverkko harvenisi ja asiakkaat joutuisivat enenevässä määrin käyttämään omaa tai vuokra-autoa kauppareissunsa tekemiseen. Kun kulkemisen hinta kohoaa, niin kaupasta ostetun ruoan kokonaishintakin nousee.

Mitä pidemmäksi ruoanvälitysketju muodostuu, sitä enemmän siihen mahtuu kohtia, joissa ruokaturvallisuus voi pettää. Jotta näin ei pääsisi käymään, siitä valvonnallinen vastuu on kunnilla. Ne käyttävät tähän työhön vuodessa yli 350 henkilötyövuoden työpanoksen. Valvonta on joko suunnitelmallista tai suunnittelematonta.

Kun äskettäinen marinadilla pilaantuneen lihan hajun hävitysoperaatio tuli julki, vuorossa oli vuosisuunnitelmaan kuulumaton valvontaiskujen sarja. Kaupan itsensä mukaan marinadioperaatiossa oli kysymys selvästä lainrikkomisesta.

Ensisijainen ruokaturvallisuusvastuu on tietenkin elintarvikkeen tuottajalla/valmistajalla ja kaupantekotilanteessa myyjällä. Omavalvonnalla on varmistettava, ettei säädösten vastaisessa tilassa olevia elintarvikkeita ole kaupan.

Sekä tuottamisessa että myymisessä kysymys on ihmisten tekemästä työstä, joka voi myös epäonnistua. Kun ottaa huomioon sen, että yli viisi miljoonaa ihmistä syö tässä maassa joka päivä, ruokamyrkytyksiä (41 epidemiaa v. 2008) ja tuotteiden myynnistä poisvetämisiä (55 kpl v. 2008) on vähänlaisesti. Koskaan toteutumaton ihannetila tietenkin olisi, että määrät olisivat nollassa.

Jos elintarvike on kotimaista alkutuotantoa, siinä on vähän jäämiä torjunta-aineista ja eläinlääkkeistä, ja raskasmetalleja. Monet maat ovat poistaneet itsensä maailmanmarkkinoilta näistä syistä.

Verrattuna esimerkiksi Uuteen-Seelantiin ja Tanskaan, salmonella- ja kampylobakteeritilanne on meillä suorastaan hyvä. Tällä on historiallista taustaa ja tämän tilan säilymistä edesauttaa moraalin rinnalla se, että Suomi on logistisesti saarivaltio suhteessa moniin tuonti-ja vientimaihin.

Kauppaketjun kannalta mauton ruoka-aine saattanee tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. Ennustan kuitenkin, että tulevaisuus on maukkaalla lähiruoalla. Luomuna lähiruoka on lähes täydellisesti valvottua ja siten erityisen turvallista. Luomu onkin Euroopassa voimakkaassa nousussa. Se on kuluttajien valinta.

Lähellä taajamia toimivilla tuottajilla ja heidän muodostamillaan renkailla on työteliäs tulevaisuus. Kuluttaja haluaa tietää, mistä ja millä aikataululla elintarvike on tullut hänelle tarjolle. ”Lähi” lisää uskottavuutta. Maku on bonusta! Se on sitä tuottajalle, välittäjälle ja syöjälle.

Jaa sivu: