— Erkki Pulliainen

Lehmä ei ole banaanikärpänen

Euroopan unionin kartanoalueilla mättää. Mielenosoitukset ovat päivittäisiä. Tuntojaan purkamassa eivät ole maahanmuuttajat tai muut perusköyhät vaan köyhtymässä olevat maidontuottajat. He ovat finanssikriisistä kehittyneen globaalin talouskriisin teollisuusmaiden ensimmäiset näyttävät tuottajauhrit. Syytön tähän kurimukseen ei ole myöskään unionin ikioma yhteinen maatalouspolitiikka.

EU-ideologian kantavia voimia ovat kaikkinaiset vapaudet ja niiden turvin toimiva markkinatalous. Niiden uskottiin toimivan myös maitomarkkinoilla. Niinpä yhteisössä päätettiin ensin, että maitokiintiöt poistuvat vuonna 2015. Tämän päätöksen jälkeen maakiintiöiden määriä asteittain nostettiin pyrkimyksellä ikään kuin tehdä kiintiöt merkityksettömiksi.

Ensin kaikki meni OK, kun erityisesti Kaukoitä imi maataloustuotteita. Mutta sitten tuli talouskriisi ja markkinat eivät enää vetäneetkään maitotuotteita entiseen malliin. Euroopan yhteisön yllätti ylituotanto ja tuottajahintojen romahdus alle tuotantokustannusten. Ranskalaisilta opitun mallin mukaan asiaa uudesta tilanteesta mentiin kertomaan kuuluvasti kaduille ja toreille.

Eroavalla tanskalaisella maatalouskomissaarilla ei ole ollut kanttia ilmoittaa, että hänen maitokiintiöpolitiikkaansa on ajanut karille. Niinpä tilannetta yritetään lievittää yhteisön kassavaroilla, 280 miljoonaa euroa erityistukea maidontuottajille, niistä vajaat viisi miljoonaa Suomeen.

Nämä ovat ongelman laajuuteen nähden pikkurahoja. Tilanne ei korjaannu muutoin kuin peruuttamalla kiintiöidenlakkauttamispäätös ja hallitusti pienentämällä maakiintiöitä. Ruoan kanssa ei sovi leikkiä. Ravinto ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä. Maapallolla jo yli miljardi ihmistä kärsii ravinnonniukkuudesta. Heillä ei ole varaa ostaa ruokaa koti-, eikä ulkomailta. Heidät pitää saada tuottamaan ravintonsa omassa maassaan.

Monimahaisten kotieläinten, kuten juuri lehmien, etu on siinä, että ne pystyvät käyttämään korsirehua toisin kuin nyt suosiossa olevat yksimahaiset, kanat ja siat. Nautojen ruoansulatusjärjestelmä tuottaa myös metaania, mistä johtuen osa vihreistä ei niistä tykkää. Jos tykkää maitotuotteista, niin joutuu niiden tuottajankin pitkin, pestyin hampain hyväksymään.

Miksi tuottajat eivät nyt tapa ylituotantoa tuottavia nautojaan? Näin menisi tuotannonväline ja uuden välineen tuottamiseen menisi aikanaan vähintään pari vuotta. Lehmä ei ole banaanikärpänen. Lisäksi teurastamokapasiteetti rajoittaa lehmien ylimääräistä joukkoteurastusta. Lehmät on päivittäin lypsettävä teurastushetkeen saakka ja maito on johonkin laitettava.

Entä Suomen tilanne? Meillä tuotetaan maitoa nykyisin vain 91 prosenttia maakiintiöstä. Vientihintojen romahdus tuntuu täälläkin tuottajien saamissa hinnoissa. Muuttuvat kustannukset saa hädin tuskin katettua. Ylimääräistä tuotantotukea tarvitaan ulkomaisista syistä täälläkin. Budjetissa on 40 miljoonan euron varaus.

Maidontuotanto on paljolti keskittynyt meillä Ylä-Savon – Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan vyöhykkeelle, jossa sääoloiltaan kehnoina vuosina saadaan kyllä korsirehua, mutta vilja kelpaa parhaimmillaankin vain eläinten seosrehun yhdeksi raaka-ainekomponentiksi.

Jaa sivu: