— Griinari Leena

Vai ettei media muka käytä valtaa!

Eipä ole aikoihin käynyt näin, että KySa typistää jutustani lopun pois. Onhan toki ymmärrettävää, ettei media halua itseään arvosteltavan, mutta tässä tilanteessa, kun pääkirjoitus hyökkää suoraan haukkumaan vihreiden politiikkaa, niin pitäisi olla myös oikeus puolustautua. Ei Kotkassa. Kymen Sanomat leikkasi juuri tiukimman kohdan pois vastineestani. Nyt mietin, että pitäisikö laittaa KySaan maksettu mainos, että sensuroimaton kirjoitukseni löytyy kotisivuiltani. Tässä kirjoituksen kaksi viimeistä puuttuvaa kappaletta ja oma otsikkoni. Laitan sen kokonaisuudessaan tuonne vaalisivuilleni! ETTEI TOTUUS UNOHTUISI --------- Mitä tulee median valtaan, niin on totta, että erittäin suuri osa toimittajista on nykyisin puoluekannaltaan vihreitä. Mutta on sitten kyllä jyrkkiä vastustajiakin. Toimittajan valta on lyödä leima, esimerkiksi esittämällä tosiasiana, että vihreät ovat heikkoja tai villejä ja epävakaisia. Emme me ole heikkoja: meillä on vahva asiantuntemus kaikilla poliittisen osaamisen alueilla. Vihreys on uudenlainen, avoin ja rehellinen tapa tehdä politiikkaa ilman kytkentöjä suurpääomaan tai ay-liikkeisiin. Vihreiden ainoa sidosryhmä on maapallon luonto ja tulevaisuus, lapset ja vähäosaiset. Vihreät valtuustoryhmät eivät myöskään ole viimeisten tutkimusten valossa mitenkään epävakaita, vaan noudattavat varsin yhtenäistä ja yksimielistä linjaa. Kansanedustaja vaalipiiristä merkitsee aina, että puolueen asema virallistuu, on helpompi olla avoimesti mukana ja JUURI SIKSI ON TÄRKEÄÄ, ETTÄ SAAMME NÄISSÄ VAALEISSA VIHREÄN KANSANEDUSTAJAN KYMESTÄ! Leena Griinari Kotkan vihreiden puheenjohtaja
Jaa sivu: