— Hannonen Paloma

Puoluetoimisto kasvattaa Osa 4.

Haluaisin imoittaa, että haluan tästä lähtien aloittaa jokaisen työpäiväni sillä, että poistan ruukuista kuivuneet lehdet, seuraan kurpitsan kukissa touhuavaa kimalaista ja juomalla aamukahvin keskellä kaupunkiakin paljain varpain.

Parvekekasvimaan kuulumiset: mansikoita, salaattia, vihanneskrassia, rosmariinia, basilikaa, minttua ja oreganoa maisteltu. Sara oli pitänyt pienokaisistamme hyvää huolta, kun itse huitelin lomalla. Kesäkurpitsat tosin vaikuttavat jotenkin hieman onnettomilta. Olisikohan syynä pitkään jatkunut helle tai sitten yksinäisyys. Parhaan sadon kesäkurpitsoista nimittäin saa, kun taimia on useampia. Silloin pölytys onnistuu varmimmin. Meillähän kesäkurpitsat vasta kukkivat ja kurpitsanaluista ei ole vielä tietoakaan. Voi olla, että täytetyt kesäkurpitsat jäävät haaveeksi.

Satoa odotellessa päätin askarrella pöytäliinanpainoja ja kipitin Iso-Roobertinkadulla sijaitsevaan, ystävälliseen anniskeluravintolaan nimeltä DTM (Don’t Tell Mama). Pyysin säästämään iltojen juhlissa nautittujen kuohuviinipullojen korkit. Tiskin takaa minua tuijotti huvittunut silmäpari ja kuittasin asian hymyilemällä takaisin ja toteamalla, että Vihreiden puoluetoimisto, kasvimaa, kesä - tulen hakemaan ensi viikolla, hippi kiittää. Ja toden totta, kun viikon päästä marssin takaisin, minua odotti pieni ämpärillinen kuohuviinipullojen korkeista irrotettavia metallikehikoita.

Skumppapullonkorkkeja täynnä oleva ämpäri kädessäni muistelin aikaa, kun aamulla saattoi vetää jalkaan pelkät kalsarit ja kumpparit ja kävellä ämpärin kanssa pellon reunaan. Pellon reunassa saviseen maahan iskettynä oli lapio, jonka kanssa muutaman minuutin yhteistyöllä sai ämpärin täyteen perunoita. Kuvitelkaa, ruokaa suoraan maasta! Mitä neroutta, mikä innovaatio!

Mikä ihme itäminen onkaan; kuinka ajoitus osuu kohdalleen, kuinka juuret tietävät mihin suuntaan kasvaa ja kuinka ravinteet siirtyvät veden mukana maasta pottuun. Energia sen kun kiertää ja molekyylit muuttavat muotoaan. Pistelemme poskeemme perunoita, jotka sisällämme taas hajoavat ja muuttuvat uusiksi molekyyleiksi, jotka päätyvät tismalleen oikeaan paikkaan, jotta kiveen lyödyn varpaankynnen tilalle kasvaisi uusi ja jotta jaksaisimme tanssia itsemme tärviölle. Ja se kaikki tapahtuu ilman, että meidän tarvitsee aktiivisesti tehdä muuta kuin päättää, mitä haluamme perunoiden kanssa syödä.

Sisäänpäin katsominen on yhtä pelottavaa kuin katsominen kauas ulkoavaruuteen. Niin paljon tapahtuu asioita, joiden hienoutta ei voi kuin hämmästellä. Jokaisen sisällä kokonainen luonnonhistoria.

Suosittelenkin jokaiselle, joka osaa tähdätä mielenosoitusta pippurisumutteella, että opettelee määrittämään ne kukkahattutädin hattukukat tai aloittamaan jokaisen päivän opettelemalla yhden uuden asian luonnosta. Hirveän paljon vähemmän jää aikaa vihaamiselle, kun saa pienen aavistuksen siitä, miten mieletön luonto on ja miten vähän siitä tiedämme.

 

Jaa sivu: