— Heidi Hautala

Vetoomus Kiinan viranomaisille odottaa vastaustaan

Olen vedonnut ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana Kiinan viranomaisiin demokratia- ja ympäristöliikkeen puolestapuhujan Hu Jian vankeusrangaistuksen vaihtamiseksi ehdonalaiseksi vankeudeksi. Vangittu ihmisoikeusaktivisti tarvitsee kiireellistä sairaalahoitoa.

Hu Jia tuomittiin huhtikuussa 2008 kolmen ja puolen vuoden vankeuteen hänen toimitettuaan ulkomaisille verkkosivuille tietoa Kiinan valtiota koskevista kysymyksistä. Myöhemmin samana vuonna Euroopan parlamentti myönsi ihmisoikeusaktivistille EU:n korkeimman ihmisoikeustunnustuksen, Saharov-palkinnon.

Hu Jia on siirrettävää sairaalaan ilman viivytyksiä. Olen pyytänyt kiinalaisia viranomaisia hyväksymään hakemuksen viivyttelemättä. Vakavissa tapauksissa pääsy terveydenhoitoon on erittäin tärkeä ihmisoikeus, jota ei pidä sivuuttaa.

Olen lisäksi huomauttanut Kiinan viranomaisia ja vankilaviranomaisia YK:n vankeinhoidon vähimmäissäännöksien noudattamisesta. Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen YK:n yleissopimuksen nojalla mikä tahansa voimakasta fyysistä tai henkistä kipua tai kärsimystä tahallisesti aiheuttava viranomaisen hyväksymä teko voidaan luokitella kidutukseksi.

Jaa sivu: